Henkilöt

Uransa päättänyt Helsinki Rockettesin pitkä­aikainen kapteeni Nona Vihma:

”Tärkeintä olivat joukkue ja yhteinen arki”

16 kesäkuun, 2022 Marita Kokko Sari Niskanen ja Nona Vihman kotialbumi

Helsinki Rockettesin kapteeni Nona Vihma päätti tähän kauteen uransa, jota hän luonnehtii törkeän hyväksi, vaiherikkaaksi ja opettavaiseksi. MM-mitalit ja SM-kullat ovat aina tuoneet hänelle onnen tunteen, mutta tärkeintä ovat vuosissa olleet treenit ja arki yhdessä joukkueen kanssa.

 – On upeaa tehdä töitä uusien elementtien kanssa, ja hyvä fiilis tulee esimerkiksi onnistuneen noston tai pivottavan blokin jälkeen. Kaiken tämän voi kokea vain yhdessä, hän avaa treeniarjen ainutlaatuisuutta.

Nona Vihma on Helsingin Taitoluisteluklubin kasvatti, jolle alku luistelussa oli kova ja kyyneleinenkin. Yhteys taitoluisteluun oli syntynyt jo lajin kilpailuja katsellessa televisiosta, mutta jäälle ja aloittavien ryhmään hän lähti 9-vuotiaana kaverin houkuttelemana. Harrastuksena oli siihen asti ollut tanssi.

 – Alkuun harjoittelu oli ihan hirveää. Kaikki muut olivat minua pienempiä, ja tunsin olevani vanha luistelumaailmaan.

Luistelu kuitenkin jatkui, koska oli kunnon luistimetkin hankittu. Innostus lajiin syttyi, kun Nona siirtyi muodostelmaluistelun puolelle kokeilemaan MiniMintseihin.

Treeneissä hän havaitsi, miten kaatunutta tyttöä meni neljä muuta auttamaan: joukkueessa luistelijat välittivät toisistaan. Hänestäkin voisi tulla yksi joukkueen jäsenistä ja tulikin, kun valmentaja Milja Sarkkinen otti tytön joukkueeseen.

Nona kuvaa itseään alkuun joukkueen katastrofiksi, mutta kaksi kautta joukkueessa kehittivät ja sparrasivat hänet eteenpäin Finettesin ja Fintasticin kausien jälkeen Rockettesiin.

Siirto sennuihin oli lottovoitto

Siirto seuran senioreihin tuli kesken kautta, sillä joukkueeseen tarvittiin paikkaajaa loukkaantuneen luistelijan tilalle. Ennalta Nona oli varma, ettei ainakaan häntä valittaisi.

Nona kilpaili ensimmäisen kerran MiniMints-joukkueen riveissä kaudella 2008– 2009.
Nona kilpaili ensimmäisen kerran MiniMints-joukkueen riveissä kaudella 2008–2009.

– Minun elämäntilanteeni oli siinä vaiheessa helpoin, koska edessäni ei ollut kirjoituksia tai muita esteitä siirtoon.

Valinta oli joka tapauksessa shokki 16-vuotiaalle, vaikka hän nyt toteaa sen olleen sykähdyttävimpiä hetkiä koko uralla.

– Oli kuin olisin voittanut lotossa. Kesän jälkeen ja alkusyksyn luistelin Team Fintasticissa ja sitten siirryin Rockettesiin.

Ohjelmat olivat valmiit eikä Nonalla ollut mitään hajua mistään, joten hän meni, teki ja kyseli.

– Minut otettiin hyvin vastaan joukkueessa. Olen heittäytyjä, mikä oli minulle hyvä juttu. Ensimmäisissä SM-valinnoissa olin jo vapaaohjelmassa.

Nona opiskeli Mäkelänrinteen urheilulukiossa ja keskittyi täysillä luisteluun. Lukion hän kävi neljässä vuodessa, kuten moni muukin urheiluun panostava.

Ympyrä sulkeutui Hamiltonissa

Nona on ehtinyt kilpailla monella MM-jäällä. Kierros alkoi Hamiltonista vuonna 2015.

– Olin mukana molemmissa ohjelmissa. Hamiltonissa yleisö oli niin lähellä, että olisi voinut halata ensimmäisen rivin katsojia. Sellaista fiilistä kuin MM-kilpailuissa ei saa mistään elämästä.

Seuraavana keväänä kisattiin MM-mitaleista Budapestissa tuloksena MM-hopea.

– Tanssin huippuammattilainen Reija Wäre tuli mukaan vapaaohjelman koreografian tekoon tuolla kaudella. Vapaaohjelmasta tuli uudenlainen, rajoja rikkova. Reijan kautta pääsin takaisin tanssin maailmaan.

”Hyvä fiilis ei tuntuisi miltään, jollei välillä notkahdettaisi.”

Keväällä 2017 käytiin MM-kilpailut Coloradossa. Joukkue oli vapaaohjelmassaan epäonninen ja jäi mitaleilta. Kauden jälkeen kokoonpanoon tuli suuria muutoksia.

 Tukholman kisoissa 2018 joukkue ei ollut mukana.

– Se oli uran vaikeimpia hetkiä, kun joukkue jäi ilman MM-paikkaa. Silloinkin me joukkueena tuimme toisiamme. Olen nähnyt ylä- ja alamäkiä. Hyvä fiilis ei tuntuisi miltään, jollei välillä notkahdettaisi.

Helsinki Rockettes voitti Suomen mestaruuden Tampereella maaliskuussa 2022 Tampereella. Kapteeni Nona Vihma vastaanottaa palkintopokaalin Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtajalta Janne Korhoselta.
Helsinki Rockettes voitti Suomen mestaruuden Tampereella maaliskuussa 2022 Tampereella. Kapteeni Nona Vihma vastaanottaa palkintopokaalin Suomen Taitoluisteluliiton puheenjohtajalta Janne Korhoselta.

Kapteenina MM-kotikisoissa

Nona oli kolme ensimmäistä Rockettes-vuottaan joukkueen nuorin, kunnes vähitellen hän alkoi edustaa konkaritasoa. Hän oli jo noussut varakapteeniksi kaudelle 2017–2018. Kapteenina hän oli ensimmäisen kerran MM-kotikisoissa Helsingissä.

– Silloin alkoi tulla edustustehtäviä ja haastatteluja. Vastuu kasvoi ja samalla myös stressitaso.

 Kotikisat toivat joukkueelle MM-pronssin.

Kausi MM-kotikisojen jälkeen oli Nonasta hyvä, vaikka se päättyikin pettymykseen, kun korona esti MM-kilpailut, joihin joukkue oli menossa Suomen ykköstiiminä.

– Luistelullisesti kausi oli loistava. Koronakaudet tulivat muutenkin joukkueen historiassa huonoon kohtaan, sillä olimme huippukunnossa, Nona harmittelee.

Tiukimpien koronarajoituksen kaudella mentiin yhdellä ainoalla SM-osakilpailulla ja kauden päättäneellä kotimaisella katselmuksella, joka Nonan mielestä oli kuitenkin yllättävän kiva tapahtuma.

”Olen nähnyt ja kokenut kaiken niin moneen kertaan, että uskon sen riittävän.”

Kapteenin viimeiseksi jäävää kautta hän pitää superloistokkaana. MM-kilpailujen osalta se sulki ympyrän, joka alkoi ja päättyi Hamiltoniin.

– MM-vapaaohjelman loppuun osui isosti huonoa tuuria, mutta yksi moka ei vie koko kauden tekemisen arvoa. MM-kilpailuista palattiin kuitenkin lyhytohjelman kultamitalin ja kokonaispronssin kanssa.

Mieleen palaa kuitenkin vaikea paikka ja fiilis vapaaohjelman jälkeen. Se nostaa kyyneleet silmiin.

– Silloin ei heti päässyt olemaan joukkueen kanssa, koska edessä olivat haastattelut. Joukkuetta ja keskinäistä tukea ei voita mikään. Epäonni ei kuitenkaan ole päällimmäisenä mielessä viime kaudesta, oli niin paljon muita voittoja. Minulle me olemme maailmanmestareita.

Kaikki MM-kisat ovat tarjonneet Nonalle aivan oman fiiliksensä. Ne ovat aina makea kirsikka pitkän kauden päätteeksi. Viimeisen kauden kruunaa MM-pikkukulta lyhytohjelmasta.

Ei mitään selkeää syytä

Lopettamispäätös ei ollut Nonalle selkeä Nyt tämä loppuu tähän -ratkaisu.

– Olisin voinut jatkaa luistelua ikuisesti. Siksi suorastaan toivoin, että olisi ollut selkeä syy lopettaa. Minulle tuli vain sellainen fiilis, ettei ollut hyvää syytä lopettaa, muttei myöskään jatkaa. Ensimmäistä kertaa ajatus lopettamisesti ei kuitenkaan tuntunut niin vaikealta.

Nona oli toivonut lopettavansa uran MM-kultaan. Vaikka niin ei käynytkään, ei mitali voi hänen mielestään olla ainoa päämäärä.

– Vaikka jatkaisinkin, en tekisi sitä mitalin takia. Luistelijana voisin tietysti vielä kehittyä ja olla parempi, mutta olisinko valmis tekemään työn, jota se vaatisi. Olen nähnyt ja kokenut kaiken niin moneen kertaan, että uskon sen riittävän.

Laji ei myöskään ole halpa, eikä se vie välttämättä ammattiin.  

– Tätä ei voi tehdä ikuisesti, sillä yhteiskunta arvostaa koulutusta, uraa ja etenemistä. Keskityin aikani luisteluun, koska kilpailla voi vain rajoitetun ajan. Töitä tulen tekemään todella pitkään, mutta sitäkin on jo ajateltava.

Nonasta on sääli, ettei uraa voi Suomessa tehdä täysipainoisesti, mikä voisi viedä suomalaisia lajissa vieläkin pidemmälle.

– Meillä on edelleen rahoitettava luistelu omin varoin ja opiskeltava tulevaa uraa varten huippu-urheilun ohessa.

Joukkue on ytimessä

 – Tärkeintä uralla ovat joukkue, ystävät, kokemukset ja mahdollisuudet, jotka luistelun kautta saa. Laji tuo intohimon tekemiseen, sillä luistelu on vain niin siistiä. Tässä pääsee luistelemaan jengin kanssa ja kehittämään samalla itseään. Haastamaan ja taistelemaan oppiakseen. Luistelu on opettanut paljon itsestäni ja joukkueesta. On ainutlaatuista olla huipulla lajissa, Nona summaa.

Nona ei tiedä, mitä hän olisi ilman vuosia Rockettesissa. Kaudet ovat tuoneet luottoa omaan tekemiseen ja myös kykyä tarkastella kriittisesti omaa toimintaa.

 – Vuodet ovat opettaneet todella paljon ymmärrystä ja taitoa toimia erilaisten ammattilaisten kanssa. Olen saanut oppia myös ihmisten välisestä kemiasta, sosiaalisista taidoista ja johtamisestakin. On oppinut tosi paljon itsestäni sekä muiden tavoista käyttäytyä eri tilanteista.

”Joukkue ei katoa mihinkään. On sellainen olo, että olen edelleen jollain tavalla osa joukkuetta.”

Kausiin on mahtunut monta Rockettes-kollegaa.

– Olen päässyt luistelemaan niidenkin tyttöjen kanssa, jotka olivat vielä MiniMintseissä, kun itse olin jo Rockettesissa. Se on ollut rikasta.

Nona jää kaipaamaan joukkuetta ja sen arkea. Huippu-urheilussa rytmi elämässä oli tärkeää, mutta sitä hän ei niin kaipaa, eikä aikaisimpia herätyksiä aamujäille.

– Joukkue ei katoa mihinkään. On sellainen olo, että olen edelleen jollain tavalla osa joukkuetta, Nona Vihma summaa.

MiniMints-joukkueen luistelijat kuuntelevat valmentaja-Nonan ohjeita hymy huulilla.
MiniMints-joukkueen luistelijat kuuntelevat valmentaja-Nonan ohjeita hymy huulilla Salmisaaren jäähallissa Helsingissä.

Auringossa Helsinkiä fiilistellen

Nona on halunnut jättää ovet auki tulevaisuudelle. Hän on nyt tehnyt kouluhommia, käynyt töissä ja nauttinut vapaudesta tehdä vapaa-ajalla ihan mitä haluaa.

– Lähdin vastikään lenkille ja huomasin matkan varrella kivan kahvilan. Jäin kahvilaan kolmeksi tunniksi fiilistelemään aurinkoista Helsinkiä. Vapaudelle on aikaa ja tilaa.

”Jatkan innolla valmentamista, sillä haluan opettaa taitojani eteenpäin.”

Luistimet Nona vetää kuitenkin jalkaansa kesän jälkeen. Hän jatkaa valmentamista, jota hän on tehnyt kotiseurassaan jo pari vuotta luistelun ohessa. Hän ei kuitenkaan vielä tiedä tarkkaan, ketä tulevalla kaudella valmentaa ja missä roolissa.

– Jatkan innolla valmentamista, sillä haluan opettaa taitojani eteenpäin.

Nona Vihma toivoo jokaisen luistelijan nauttivan omasta tekemisestään, joukkueestaan ja yhteisestä ajasta.

– Luistelun pitää olla kivaa ja hauskaa, mutta hommia tulee tehdä nöyrästi suurien saavutusten eteen.

Lue myös
Henkilöt

800 kilometriä kotoa

Minttu Kähkönen muutti etelään luistelun perässä

28 syyskuun, 2022

Henkilöt

Unelmien perässä ulkomaille

Noora Solaranta ja Emmakaisa Tikkinen jakavat arkeansa Kanadassa

31 elokuun, 2022

Henkilöt

MIU:n ex-kapteeni Tessa Tamminen harmittelee kukassaan kuihtuvia uria:

”Lajikulttuuri tukemaan luistelijoiden jaksamista”

16 elokuun, 2022

Henkilöt

Katariina Jaakonsaari unelmajoukkueen perässä yksin Helsinkiin:

”Minulle iski Team Fintasticin ohjelmia katsoessa fiilis, että haluaisin olla tuolla”

22 kesäkuun, 2022

Henkilöt

Kevään ylioppilas Anna Loimaranta:

”Omannäköinen polku löytyi valintojen kautta”

3 kesäkuun, 2022

Henkilöt

Taitoluistelualumni Aliisa Wahlsten kilpa­urheilu­taustan eduista:

”Elämässä uskaltaa ottaa uusia askeleita, kun tietää, että epäonnistumisesta selviää”

24 toukokuun, 2022

Henkilöt

Squashin EM-kilpailuissa Suomea edustanut Sanna Koivumäki:

“En usko, että ilman taito­luistelua pelaisin tällä tasolla”

10 toukokuun, 2022

Henkilöt

Ruotsissa valmentava Jenni Honkila:

”Ei tarvitse olla maailman­mestari, jotta voi tulla hyväksi valmentajaksi”

24 huhtikuun, 2021

Henkilöt

Polte kiritti kohti päämäärää

Eveliina Kunnaton halusi SM-senioriksi

16 huhtikuun, 2021

Tietoa lajista

Varaudu muutokseen hyvissä ajoin

Urheilu-ura päätökseen hyvällä mielellä

6 huhtikuun, 2021

Henkilöt

14-vuotiaana luistelun aloittanut Kaisa-Maria Salminen:

”Motivaatio ja halu luistella vievät kohti unelmia”

3 maaliskuun, 2021

Henkilöt

Urheilulajien moniottelija Oona-Mari Hakulinen:

”Palava into ja vastuunotto kantavat urheilijaa elämään”

17 tammikuun, 2021

Henkilöt

Tuuve Häkkisen tie yksinluistelijasta cheerleadingin maailmanmestariksi

”Luistelu opetti itsekuria ja ajankäytön hallintaa”

4 tammikuun, 2021