Henkilöt

Koreografi Reija Wäre:

”Hienointa on se, kun koreografia muuttuu vuoro­vaikutukseksi joukkueen ja yleisön välillä”

16 lokakuun, 2020 Helena Tienhaara Kai Kuusisto ja Sari Niskanen

Reija Wäre on kysytty koreografi niin elokuva- ja tv-projekteihin kuin artistien areenakeikoille. Muutama vuosi sitten hän päätyi tekemään koreografioita myös muodostelmaluistelujoukkueelle.

Muutamia vuosia sitten koreografi Reija Wäre oli kirjamessujen paneelikeskustelussa, jonka aiheena oli urheilun ja taiteen rajapinnat. Helsingin Taitoluisteluklubin päävalmentaja Kaisa Arrateig oli yksi osallistujista. Keskustelun jälkeen hän kysyi, kiinnostaisiko Reijaa kokeilla tehdä koreografiaa myös luistelijoille.

Uusi aluevaltaus kiinnosti, ja Reija aloitti yhteistyön Helsinki Rockettesin kanssa kaudella 2015–2016. Siitä lähtien Reija on ollut mukana tekemässä joukkueen vapaaohjelmia.

– Ennen yhteistyötä Helsinki Rockettesin kanssa olin työskennellyt luistelijoista vain Kiira Korven ja Laura Lepistön kanssa. Yhteistyö oli silti hyvin erilaista, sillä työskentelimme teatteriolosuhteissa Uuden Iloisen Teatterin tuotannoissa, Reija kertoo.

Uuden lajin pariin tuleminen on tarjonnut Reijalle uusia ajatusmalleja ja toimintatapoja. Luistelun jatkuva liike tilassa ja muodostelmajoukkueen ihmismäärä ovat opettaneet tilan käyttöä ja kuvioiden hallintaa. Reija seuraakin suurella mielenkiinnolla liikettä, joka on jäällä erilaista kuin mihin hän on tottunut. Se auttaa löytämään uusia liikeratoja myös muihin töihin.

”Koen, että säännöt ja sääntömuutokset kannustavat luovuuteen, näyttävyyteen ja yleisön kanssa kommunikointiin.”

– Ihailen sitä, miten joukkueet ja valmentajat löytävät yhä uusia, luovia tapoja lähestyä pakollisia elementtejä. Sen kekseliäisyyden seuraaminen ja siihen omalta osalta osallistuminen on yksi suosikkiasioistani muodostelmaluistelussa. Koen, että säännöt ja sääntömuutokset kannustavat luovuuteen, näyttävyyteen ja yleisön kanssa kommunikointiin, Reija sanoo.

Luovuutta ja käsiliikkeitä

Kaisa ja Reija työstävät Helsinki Rockettesin koreografioita tiiviissä yhteistyössä, jossa ideat voivat tulla kummalta tahansa. Kaisa keskittyy enemmän sääntöihin ja askeleisiin, Reija käsiin ja luovuuteen. Silti molemmat ottavat kantaa kaikkeen ohjelman koreografiaan liittyvään.

Koreografi Reija Wäre
Koreografi Reija Wäre

Reija rakastaa luistelun mahdollistamaa vauhtia ja liukua, joka on samaan aikaan sekä voimakasta että kaunista. Hän on huomannut, että yllättävän moni perusliikkumiseen liittyvä asia on luistelussa ja tanssissa erilaista. Silti koreografian rakenne, tulkinta, musiikki, rytmitys ja pyrkimys vuorovaikutukseen yleisön kanssa ovat samanlaisia.

– Tanssissa askeleet mitoitetaan monesti eteen, taakse ja sivulle, luistelussa puolestaan kaarille. Luistelun pysähtynyt asento, vaikkapa vaaka, ei olekaan pysähtynyt samalla tavalla kuin se tanssissa voi olla pysähtynyt ja paikallaan, koreografi analysoi.

Reija pyrkii aina analysoimaan tekemiään koreografioita. On tärkeää huomata, mikä meni hyvin, ja havaita asioita, joista pitää oppia lisää.

– Kaikissa tekemissäni koreografioissa on hetkiä, joihin olen tyytyväinen. On myös sellaisia kohtia, jotka eivät toimi kuten kuvittelin. Silloin yritän saada kiinni siitä, miksi asiat eivät toimi kuten ajattelin. Kaisan kanssa puhumme monesti hinta-laatusuhteesta eli siitä, onko asiaan käytetty aika ja vaiva suhteessa lopputulokseen, Reija paljastaa.

”Voisin pärjätä aloittelevien mukana”

Nykyisin Reijalla on omat luistimet, ja hän menee rohkeasti Helsinki Rockettesin mukaan jäälle luomaan koreografiaa. Luistelun opettelu alkoi muutama vuosi sitten lähes nollasta, mutta on silti tuntunut hauskalta ja sopivan haastavalta.

Kaikki, mitä Reija on jäällä itse oppinut, on auttanut hahmottamaan, millaista liikettä joukkueelle kannattaa tarjota. Yleensä Reija laittaa luistimet jalkaan, kun koreografiaa työstetään, mutta joskus hän saattaa olla ilmankin, jos harjoituksessa keskitytään enemmän ohjelman kokonaisrakenteeseen.

Hienoa on myös se, kun yksittäiset luistelijat ylittävät itsensä ja huomaavat, kuinka osaavat enemmän kuin tiesivätkään.

– Voisin ehkä pikkuhiljaa pärjätä itsekin jossain aloittelijoiden joukkueessa. Välillä olen kyllä kaikkien tiellä, kun innostun kokeilemaan jotain, mitä en yhtään osaa, nauraa Reija.

Hienoimmat hetket koreografian luomisessa ovat Reijan mukaan silloin, kun ohjelma alkaa löytää oman elämänsä ja siirtyy luistelijoiden haltuun. Tällöin ohjelma muuttuu vuorovaikutukseksi joukkueen ja yleisön välillä. Hienoa on myös se, kun yksittäiset luistelijat ylittävät itsensä ja huomaavat, kuinka osaavat enemmän kuin tiesivätkään.

Antti Tuiskunkin koreografina

Reija on tehnyt koreografioita pienestä lapsesta asti, jo ennen kuin hän edes tiesi, miksi sitä kutsutaan.

– Se oli aina omaa mielikuvitusleikkiäni, muistelee Reija.

Aikuisena Reija kouluttautui tanssijaksi ja teki siinä sivussa myös koreografioita. Viime vuosina Reijan työhön on kuulunut luisteluyhteistyön lisäksi työskentely teattereissa ohjaaja-koreografina. Lisäksi hän on ohjannut oopperaa Sibelius Akatemialle, toiminut konseptisuunnittelijana ja koreografina tv-tuotannoissa sekä tehnyt koreografiaa elokuviin. Viimeisimpänä Reija työsti Risto Räppääjä -elokuvaa.

Reija on kysytty koreografi myös eri artistien areenakeikkojen suunnittelussa.

– Jos korona ei olisi sotkenut suunnitelmia, olisin tänä syksynä ohjannut ja koreografioinut Olympiastadionin avajaiset sekä Antti Tuiskun stadionkonsertit, Reija pohtii.