800 kilometriä kotoa
Minttu Kähkönen muutti etelään luistelun perässä
Moni pienemmällä paikkakunnalla asuva muodostelmaluistelija saattaa haaveilla SM-tasolla luistelusta, mutta kotoa muuttaminen nuorena voi jännittää. Rovaniemeläinen Minttu Kähkönen kertoo oman kokemuksensa.
17-vuotias Minttu Kähkönen aloitti luistelun 7-vuotiaana Rovaniemen Taitoluistelijoissa, ja siirtyi pian muodostelmaluistelun puolelle. Kansallisissa junioreissa toista vuotta luistellessaan haave SM-tasolla kilpailemisesta vahvistui.
– Halusin kilpailla kovempaa ja tavoitteenani oli päästä SM-junnuihin jatkamaan luistelua, Minttu kertoo.
Tavoitteen toteutuminen ei ollut mahdollista omalla kotipaikkakunnalla, joten Minttu teki päätöksen muutosta uuteen kaupunkiin, johon matkaa on kotiovelta jopa 800 kilometriä.
Rovaniemeltä Vantaalle
Rovaniemellä syntynyt ja kasvanut Minttu muutti viime keväänä Vantaalle luistellakseen Etelä-Vantaan Taitoluistelijoiden Ice Stepseissä. Uusiin rutiineihin tottumista ovat helpottaneet rakkaan harrastuksen lisäksi uudet joukkuekaverit.

– Joukkueessa ei ollut etukäteen tuttuja, mutta tosi hyvin on otettu vastaan ja päässyt mukaan, Minttu sanoo.
Luistelun lisäksi Minttu käy lukion toista vuotta Vantaalla, eikä koulun vaihtamisessa ollut ongelmia. Asumisjärjestelytkin hoituivat perhesuhteiden kautta, eikä heti alkuun tarvinnut muuttaa omilleen uuteen kaupunkiin.
”On tottakai ollut vähän hankalaa, kun oma perhe on ollut Rovaniemellä.”
– Pääsin asumaan kummitätini tuttavien luokse, mutta tarkoitus on ehkä jossain vaiheessa muuttaa omaan asuntoon, Minttu kertoo.
Elämä kaukaa kotoa on luonnollisesti erilaista, mutta kesälomien aikana ehti viettää aikaa myös pohjoisessa ja käymään pääsee aina, kun on mahdollisuus.
– On tottakai ollut vähän hankalaa, kun oma perhe on ollut Rovaniemellä, mutta hyvin on silti lähtenyt käyntiin, Minttu kertoo.
Tavoitteet senioreissa
Viime keväänä Minttu kävi parin SM-juniorijoukkueen testiluistelussa, ja vaihtoehtoja olisi löytynyt lähempääkin kotiseutua.
– Ajattelin, että Etelä-Suomesta on paremmat mahdollisuudet päästä vielä eteenpäin, Minttu pohtii.
Suomessa SM-seniorijoukkueet ovat keskittyneet Helsinkiin ja Espooseen, mutta raikkaan virkistyksen on tuonut Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges, jonne haetaan nykyään myös pääkaupunkiseudulta. Mintun suunnitelmat saattavat kuitenkin ulottua jopa kauemmas.
– Vähän olen miettinyt, jos lähtisi ulkomaille, esimerkiksi Saksaan. Äitini ja kummitätini ovat opiskeluaikoina asuneet siellä, Minttu kertoo.
Rohkeasti kohti omia unelmia

Muutto uudelle paikkakunnalle ja uuteen joukkueeseen sekä kouluun siirtyminen on valtava elämänmuutos kenelle tahansa. Jos päätöksen tekee, käytännön asiat kyllä järjestyvät – ja asioilla on muutenkin tapana järjestyä.
– Yleisesti kaikki on mennyt hyvin tähän asti. Olen tosi tyytyväinen, että uskalsin lähteä, Minttu toteaa.
”Jos on tavoitteita pidemmälle, niitä kannattaa lähteä tavoittelemaan.”
Kannattaa myös muistaa, että vaikka muutosten mukana tulisi myös vastoinkäymisiä, aina on kuitenkin monen monta kokemusta rikkaampi eikä tarvitse jossitella omien unelmien suhteen.
– Jos on tavoitteita pidemmälle, niitä kannattaa lähteä tavoittelemaan, Minttu kannustaa.