Yleisurheilun fanit tuntevat Oona-Mari Hakulisen, 26, kestävyysjuoksijana. Sitä ennen hän oli taitoluistelija. Ja sitä ennen ja sen rinnalla muun muassa jalkapalloilija, uimahyppääjä, tanssija, voimistelija… Mitä ihmettä!

Kokkolan Taitoluistelijoissa muistetaan vieläkin, millainen taifuuni seuraan iski syksyllä 2008. Seuran järjestämään aikuisten ja teinien luistelukouluun ilmestyi 14-vuotias Oona-Mari Hakulinen, joka oli päättänyt yrittää selättää kaikki lajin temput mahdollisimman pitkälle asti.

Seurassa hymyiltiin tytön palavalle innolle. Tytöllä toki oli vahva, monilajinen urheilullinen tausta, hän oli hakenut taitoja uinnista, erityisesti uimahypyistä, tanssista ja voimistelusta sekä vuosien sitoutumisesta jalkapalloon. Luistelutaidot olivat kuitenkin liki nollaluokkaa.

”Olin seurannut taitoluistelua jo pienestä. Se näytti kiehtovalta, ja ajattelin, että olisi siistiä luistella.”

– Urheilu on ollut minulle lapsuudesta lähtien hirvittävän tärkeä itseilmaisun muoto. Se on tuottanut minulle aina mielihyvää. Olen myös nopea oppija ja haluan ymmärtää, mitä pitää tehdä, että joku asia onnistuisi, perustelee Oona-Mari Hakulinen, tuolloinen tyttö.

– Olin seurannut taitoluistelua jo pienestä. Se näytti kiehtovalta, ja ajattelin, että olisi siistiä luistella. Laji viehätti minua siksikin, että tykkään harjoitella temppuja.

Vajaassa vuodessa seuraväen hymy vaihtui ällistykseen. Oona-Mari sinkautti yksöisaxelin puolen vuoden jääharjoittelun jälkeen ja siirtyi sujuvasti kaksoishyppyjen kimppuun. Hän kävi kerran kilpailemassa Taitajat-sarjassa, sitten sarja vaihtui vauhdilla aluejunioreista kansallisiin junioreihin.

– Minulla oli suuri intohimo, palo. Kävin ylimääräisillä tunneilla ja lisäksi hyödynsin ulkojäitä. Menin aina hallille riittävän ajoissa, jotta ehdin sekä verrytellä kunnolla että myös katsoa, miten taitavammat luistelijat treenaavat.

Jään palosta suurta voimaa

Kokkolan Taitoluistelijat oli tuolloin vasta muutamia vuosia vanha, luistelijamäärältään ja resursseiltaan pieni seura. Tätä nykyä 26-vuotias Oona-Mari laskee sen faktaksi, joka on ehkä eniten vaikuttanut hänen koko elämäänsä.

– Kun seura oli pieni, valmentautumisen kokonaisuus oli pitkälti omalla vastuulla. Ryhdyin ensin suunnittelemaan itselleni treeniohjelmia, sitten huomasin valitsevani kilpailuohjelmien musiikkeja ja lopulta myös tein ohjelmiani itse. Se vaatii lisää opiskelua, piti olla selvillä säännöistä ja arviointikriteereistä. Viehätys kokonaisen prosessin hallintaan on ollut siitä lähtien kantavia voimia koko elämässäni.

Nuori Oona-Mari myös osallistui rakkaan kotiseuransa muuhun toimintaan. Hän ohjasi harjoittelunsa ohessa luistelukouluja, veti seurakavereilleen fysiikkatreenejä ja hetken myös aikuisryhmää.

– Taitoluistelu jäi pakon edessä, kun lähdin 21-vuotiaana opiskelemaan Jyväskylään liikuntabiologiaa. Se harmitti todella, sillä olin kokenut juuri ennen lopettamispäätöstä kehittyneeni paljon. Mutta opiskelu vei paljon aikaa, eikä minulla opiskelijana ollut taloudellisia mahdollisuuksia taitoluistelun treenaamiseen.

Matka jatkui juosten

Jäähallin sijasta Oona-Mari Hakulinen löysi itsensä yleisurheilukentiltä. Yleisurheilu oli ollut jo taitoluistelija-Oonan oheisharjoittelumuoto, mutta Jyväskylässä hänen lajikseen vakiintui kestävyysjuoksu, päämatkaksi 3000 metrin esteet.

– Uppoudun aina uusiin haasteisiin vahvasti, sanoo SM-tasolla juokseva Oona-Mari.

”En mene valmentajana omat oppini edellä, vaan yritän ottaa urheilijan osaksi prosessia, jonka keskiössä ovat urheilijan oma intohimo ja oma vastuullisuus.”

Juoksutreenausta aloitellessaan Oona-Mari vertaili luentosaleissa oppimiaan asioita harjoitteluunsa, mikä teki molemmista elämän osasista entistä antoisampia. Samoin hän huomasi yhä enemmän pohtivansa valmentamista, sen filosofiaa ja käytäntöjä. Hän mietti myös sitä, millainen valmentaja hän itse haluaisi olla.

Viime kesästä lähtien Oona-Mari Hakulinen on ollut valmentaja. Hän ryhtyi valmistuttuaan yrittäjäksi ja tarjoaa erityyppisen valmennuksen lisäksi muun muassa kuntotestausta. Oona-Marin valmennusfilosofia kumpuaa pitkälti siitä, minkä hän itse oppi nuorena taitoluistelijana Kokkolassa.

– Valmentaja on sitouttaja, mahdollistaja, ovien aukaisija. Vaikka koulutukseni pohjalta tiedän paljon erityisesti fysiologiasta ja biomekaniikasta, en mene valmentajana omat oppini edellä, vaan yritän ottaa urheilijan osaksi prosessia, jonka keskiössä ovat urheilijan oma intohimo ja oma vastuullisuus. Valmentajan tehtävä on tarjota niiden tueksi lisävinkkejä.

Pettymys kasvattaa eniten

Vaikka Oona-Mari Hakulinen painottaa urheilusta saamiaan vahvuuksia, hän ei kaihda puhumasta myös siihen liittyvistä vaaroista – ihan omien kokemustensa pohjalta.

– Urheilu on tehnyt elämästäni mielekästä. Mutta joskus intoni on lähtenyt viemään jopa liian syvälle, liian ahtaalle. Elämän eri alueiden pitää pysyä balanssissa.

Oona-Marin mukaan kilpailevan urheilijan isoja vaaroja on juuttua vain epäonnistumisiin ja niistä kumpuaviin itsesyytöksiin.

”Jos oppii käsittelemään epäonnistumiset, ne ovat kasvattavimpia juttuja ikinä.”

– Totta on, että onnistumisen hetkiä on kilpauralla paljon vähemmän kuin pettymyksiä. Mutta jos oppii käsittelemään epäonnistumiset, ne ovat kasvattavimpia juttuja ikinä.

Samalla lailla kasvattavaa on kilpailupaineiden käsittely.

– Harvassa lajissa ollaan tässä yhtä kovilla kuin taitoluistelussa. Kilpailuissa olet jäällä ihan yksin, olet herkillä ja samalla koko ajan arvioinnin alla. Eikä ole olemassa vaihtoehtoa, että yksinkertaisesti vain keskeyttäisit koko homman. Sen sietäminen vaatii harjoittelua, mutta se kasvattaa ja antaa uskallusta koko elämää varten.

Entä mitä Oona-Mari Hakulinen antaisi vinkiksi tämän päivän nuorille urheilijoille?

– Älä koskaan välitä, jos joku toinen on parempi kuin sinä. Jos rakastat ja treenaat täysillä ja intohimolla omaa lajiasi, se antaa sinulle enemmän kuin toisen voittaminen. Älä pelkää epäonnistumisia, vaikka ne eivät tietysti ole kivoja. Epäonnistumisista vasta oppiikin. Äläkä stressaa! Anna mennä ilolla.

Artikkeli on syntynyt Suomen Taitoluisteluliiton Luistelijoiden työryhmän ehdotuksesta. Luistelijoiden työryhmän tehtävä on saada entisten ja nykyisten taitoluistelijoiden ääni kuuluviin sekä tuoda esiin erilaisia urheilijapolkuja.