Team Fintasticin tuore junioreiden maailmanmestaruus oli valmentaja Milja Sarkkiselle viimeinen saavutus joukkueen kanssa. Luopuminen huippujoukkueen valmentajan tehtävistä on hänestä haikeaa, mutta toisaalta hyppy tuntemattomaan kiehtoo.

– Joka toinen hetki kuitenkin mietin, mitä olen oikein tekemässä. Kun joukkueeni on maailmanmestari ja sen luistelijat mielettömän upeita ihmisiä ja taitavia urheilijoita, mikä saa minut lopettamaan? Ajatus luopumisesta on kuitenkin kuplinut taustalla pidempään. Siksi tiedän, että ratkaisu on perusteltu, hän kertoo.

Miljan lopettamiseen ei ole mitään yhtä yksittäistä syytä. Ensisijaisesti hän haluaa saada perheen arjen tasapainoon. Kun perheessä on koululaisen ja esikoululaisen lisäksi nyt vauva, oli tarpeen korjata päivä- ja viikkorytmiä sellaiseksi, että äitikin ehtii viettää enemmän aikaa lasten kanssa myös viikonloppuisin.

 – Voi lähteä perheen kanssa vaikka laskettelemaan, mikä on tähän asti ollut täysi mahdottomuus.

Miljaa on vastuuvalmentajan työssä kiehtonut uuden oppiminen ja oivaltaminen sekä tilanteet, jotka ovat vaatineet kokeilemaan ja tutkimaan tuntemattomia mahdollisuuksia. Se on hänestä ollut työn parasta antia.

– Nyt tuntuu, että haluan etsiä vastaavia kokemuksia uudesta maailmasta, jota en tällä hetkellä vielä tunne lainkaan.

Niin erilaiset MM-kilpailut

Miljan ja Team Fintasticin viimeinen yhteinen kilpailu junioreiden MM-jäällä Innsbruckissa ei sujunut valmentajan mielestä toivotulla tavalla, vaikka joukkue luisteli upeasti toisen peräkkäisen maailmanmestaruuden. Kilpailuissa jokaisen hermoja kiristi nyt koronastressi.

– Harmittaa, etteivät urheilijat saaneet sitä MM-kokemusta, joka on itselle aina ollut hienointa, mitä olla voi. Kisat on järjestetty hienosti, ja eri maista kotoisin olevien joukkueiden on ollut mahdollista tavata toisiaan. Tilaisuus on hieno ja arvokas. Nyt ei päästy nauttimaan, kun piti stressata viimeiseen asti, mikä kokoonpano saadaan akkreditoitua ja jäälle, Milja pahoittelee. 

– Kun odottaa kauden upeinta kisaa ja joukkue on todella valmis, taitava ja hyvin valmistautunut, on ikävää, että viimeiset hetket menevät hermoillessa testien kanssa ja että kokoonpanon paikat tiedetään sen takia vasta viimeisenä iltana. Siihen nähden, miten stressaava tilanne oli, joukkue selvisi kilpailusta todella upeasti, hän kiittää.

Onnea on lopettaa huipulta

Miljalla on pitkä valmennusura Helsingin Taitoluisteluklubissa, mutta seuraan hän hakeutui ensin luistelijana. Oma ura alkoi Team Fintasticissa vuonna 1999, ja siitä lähtien hän luistellut ja sen jälkeen valmentanut HTK:n riveissä.

Luistimet tyttö veti kuitenkin jalkaan yhdeksänvuotiaana siskon vanavedessä Järvenpäässä. Sisko luisteli muutaman kuukauden, mutta Milja jäi koukkuun.

 – Tykkäsin lajin vauhdista ja atleettisuudesta. Olen aina ollut ketterä ja pitänyt tempuista. Luistelussa oli haastetta ja kaikkea mistä pidän.

Fintasticissa Milja luisteli kahden kauden verran ja nousi sitten Rockettesiin, jonka riveissä hän saavutti kaksi MM-pronssia ja yhden MM-hopean.

– Kaikki MM-kilpailut olivat upeita kansainvälisiä kokemuksia. Koska suomalaiset ovat tässä lajissa niin hyviä, tuntee olevansa ison yhteisön parasta ja maailman huipputasoa, meni kilpailuun sitten luistelijajana tai valmentajana. Kannustus, joka kansainvälisesti saa ja kuulee jäällä olleessaan, on aivan mieletöntä, hän kuvaa.

”Olemme seurassa huomanneet, että saamme kaikki itsestämme eniten irti, kun jokaiselle valmentajalla on yksi vastuujoukkue.”

Valmennustyö alkoi MiniMints-joukkueessa. Viiden kauden jälkeen hän sai minoreiden rinnalle myös SM-noviisijoukkue Finettesin.

Aluksi valmentaminen sujui opintojen ohella. Kun Milja valmistui Helsingin yliopiston matematiikan laitokselta vuonna 2012 ja pätevöityi matematiikan ja elämänkatsomustiedon aineenopettajaksi, hän alkoi opettajan työn sijasta valmentaa päätoimisesti.

– Kun olin valmentanut kymmenen vuotta MiniMintsejä, järjestettiin niin, että vastuulleni tulivat sekä Finettes että Fintastic kahdeksi kaudeksi ja lopulta yksin Fintastic.

– Olemme seurassa huomanneet, että saamme kaikki itsestämme eniten irti, kun jokaiselle valmentajalla on yksi vastuujoukkue. Erityisesti kovimmalla SM-tasolla ratkaisu on osoittautunut hyväksi. Tehtäväni valmentajana ovat edenneet luonnollisesti kohti haastavampia rooleja, ja nyt sain lopettaa aivan huipulla.

Ensin äitiysloma ja sitten…

Kilpailukausi 2021–2022 on ohitse. Ensin Milja keskittyy äitiyslomaan, joka jatkuu heinäkuun puoleen väliin. Samalla hän kartoittaa, minkälaisia ”oikeita töitä” voisi hänelle löytyä. Tähtäimessä ovat uudet kuviot elokuussa.

Milja sanoo, että valmentaminenkin on täyttä työtä, välillä enemmänkin.

– Kilpailukaudet ovat aika rankkaa duunintekoa. Vuoden aikana kuormitus kuitenkin tasaantuu. Kesällä on ehkä pidempi tauko kuin monessa muussa työssä. Toki silloinkin valmentaja tekee suunnittelutyötä.

Valmennuksesta Milja ei vielä ole irrottanut otettaan, eikä ehkä irrotakaan.

– Minulla on vielä valmennustehtäviä, joita jonkun verran olen tehnyt esimerkiksi Italiaan. Voisin kuvitella käyväni siellä myös tänä kesänä. Juuri valmennustyöt keikkatyönä ovat yksi vaihtoehto. Tehtäviä voisivat olla vaikka koreografiat ja valmennusneuvonta kansainvälisesti.

”Jos vain on tarpeeksi luistelijamassaa, josta lähtee ponnistamaan, pystyy rakentamaan muuallekin maahan kovatasoisen SM-juniorijoukkueen.”

Suomalaisen valmennustiedon vieminen maailmalle kiinnostaakin Miljaa paljon. Se ei ehkä sovi täysin yhteen perhe-elämän kanssa, mutta pistokeikkoina voisi onnistua

Miljaa tapaa kotimaan halleillakin. Hänellä on alkuun yhteistyökuvioita Taitoluisteluliiton kanssa.

 – Jos joku pyytää avuksi seuroistakin, en näe, miksi kieltäytyisin. Olisi kiinnostavaa nähdä muita seuroja ja mahdollisuuksia auttaa niitä. Toisaalta jos löytyy työtehtävä, joka minut nappaa muunlaiseen arkeen, niin suunnitelmat joustavat. Kisoja käyn joka tapauksessa seuraamassa.

Miljaa kiinnostaa myös teknisen spesialistin koulutus. Sitä kauttakin hän pysyisi lajin parissa ja seurojen apuna.

– Jos vain on tarpeeksi luistelijamassaa, josta lähtee ponnistamaan, pystyy rakentamaan muuallekin maahan kovatasoisen SM-juniorijoukkueen ja Kaarinan mallin mukaan seniorjoukkueenkin. Se ei ole mitenkään mahdotonta, hän korostaa.

Luistelija on yksilö, ei kone

Vuodet valmentajana ovat opettaneet Miljalle kokonaisuuden merkityksen. Oppi motivoi myös tulevaan.

Valmentajan tulee hänen mukaansa olla kiinnostunut ja niin ihastunut lajiinsa, että haluaa tulla siinä hyväksi. Mutta hänen pitää olla kiinnostunut myös omista urheilijoistaan joka saralla.

– Minusta tuli ehkä parempi valmentaja, kun ymmärsin, ettei luistelija ole kone, jota voi vain jumppauttaa. Hän on yksilö, jonka tekemiseen, menestymiseen ja motivaatioon vaikuttaa todella moni asia. Ehkä minun juttuni on jo pitkään ollut tämän kokonaisuuden ymmärtäminen. Se on tuonut paljon motivaatiota ja mielenkiintoa työhön, Milja Sarkkinen perustelee.