Tietoa lajista

Varaudu muutokseen hyvissä ajoin

Urheilu-ura päätökseen hyvällä mielellä

6 huhtikuun, 2021 Ninni Toivonen Sari Niskanen

Suomen Taitoluisteluliitto perusti viime syksynä uuden työryhmän, joka koostuu jo uransa päättäneistä luistelijoista, niin yksin- ja muodostelmaluistelijoista kuin myös jäätanssijoista, harrastelijoista maailman huippuihin.

Työryhmän tärkein tavoite on tuoda eritasoisten luistelijoiden ääntä kuuluviin ja hyödyntää sitä liiton toiminnassa. Ryhmä haluaa myös luoda alumni- ja vertaistukitoimintaa entisille luistelijoille.

Ei entisiä vaan valmistuneita luistelijoita

Taitoluisteluliitto kutsui jo uransa päättäneitä juniori- ja senioritason luistelijoita kaikista lajeista avoimeen keskustelutilaisuuteen helmikuussa 2020, jonka jälkeen kiinnostuneet saivat ilmoittautua työryhmän toimintaan.

Työryhmässä virisi keskustelua siitä, kuinka huonosti termi lopettanut urheilija kuvaa henkilöä, joka on käynyt pitkän oppimispolun lajin parissa. Vaikka urheilu-ura loppuisikin, luistelun parissa työskentely ei välttämättä lopu, se vain muuttaa muotoaan. Ryhmän sisällä päädyttiin käyttämään valmistunut -ilmaisua, sillä urheilija ikään kuin siirtyy tai valmistuu yhdeltä tasolta seuraavalle elämässään.

Kunhan koronapandemia helpottaa, työryhmän suunnitelmissa on aloittaa mentoritoiminta.

Työryhmän toimesta valmistuneille luistelijoille on perustettu Facebook-ryhmä STLL Taitoluistelualumnit. Taito,- harrastus- tai kilpatasolla ei ole merkitystä, vaan ryhmässä kaikki voivat jakaa omia kokemuksiaan, löytää vertaistukea ja sopia esimerkiksi höntsäluistelusta porukalla, kunhan kokoontumisrajoitukset helpottavat. Facebook-ryhmän lisäksi työryhmä on järjestänyt jo kaksi Instagram-liveä. Ensimmäisessä keskustelijoina olivat Kiira Korpi ja Laura Lepistö ja toisessa muodostelmaluistelukapteenit Sini Aarnio-Kurki ja Nona Vihma. Korpi, Lepistö ja Aarnio-Kurki ovat kaikki luistelijoiden työryhmän jäseniä. Tavoitteena on jatkaa live-keskusteluja, ja saada mahdollisimman laaja joukko eri ikäisiä- ja tasoisia urheilijoita kertomaan omista kokemuksistaan lajin parissa.

Kunhan koronapandemia helpottaa, työryhmän suunnitelmissa on aloittaa mentoritoiminta. Ideana on jalkautua seuratasolle, lähelle luistelijoita. Mentorit voisivat esimerkiksi tarjota vertaistukea ja jakaa kokemuksia omasta urasta sekä sen jälkeisistä vaiheista.

Materiaalipaketti helpottamaan aktiiviuran päättämistä

Työryhmässä on paljon keskusteltu siitä, kuinka useat urheilijat ovat kokeneet jääneensä yksin lopettamishetkellä ja sen jälkeen. Etenkin jos he eivät olleet kilpailleet huipulla. Työryhmän ensimmäinen suurempi työ olikin uransa lopettaville urheilijoille suunnattu materiaalipaketti, jonka tarkoitus on saatella urheilijaa kohti parempaa lopettamiskokemusta.

Jatta Muhonen on koulutukseltaan psyykkinen valmentaja ja tekee tällä hetkellä psykologian tohtoritutkintoa.
Jatta Muhonen on koulutukseltaan psyykkinen valmentaja. Hän tekee tällä hetkellä psykologian tohtoritutkintoa.

– Materiaalipaketti on tarkoitettu uransa loppupuolella oleville luistelijoille, lopettamista harkitseville, lopettaville tai jo lopettaneille luistelijoille, tasosta riippumatta, ja toki myös valmentajille ja vanhemmille, materiaalipaketin asiantuntijana toimiva Jatta Muhonen sanoo.

Hän on koulutukseltaan psyykkinen valmentaja, urheilun elämäntapa-asiantuntija sekä tällä hetkellä psykologian tohtoritutkintoa suorittava entinen muodostelmaluistelija.

”Materiaalipaketin lopussa on lopettamissuunnitelma, jonka on tarkoitus helpottaa ja tukea urheilijan päätöstä lopettamisesta.”

Kun urheilija alkaa miettiä aktiiviharrastuksen lopettamista, siihen usein liittyy monia vaikeitakin tunteita. Urheilija joutuu mahdollisesti etsiä omaa identiteettiään uudelleen, ja tutuista rutiineista ja yhteisöstä irtautuminen voi myös vaikeuttaa sopeutumista.  Jos lopettamispäätös lähtee urheilijasta itsestään, on siirtyminen aktiiviurheilijasta valmistuneeksi luistelijaksi usein helpompi, kuin jos lopettaminen on tapahtunut vamman tai muusta, itsestä riippumattomasta syystä.

– Materiaalipaketti lähtee liikkeelle siitä, mitä lopettaminen tarkoittaa, mitkä tekijät vaikuttavat lopettamisprosessiin, miten lopettamispäätös vaikuttaa yksilöllisesti ja miten urheilijaidentiteetti kehittyy ja muuttuu. Materiaalipaketin lopussa on lopettamissuunnitelma, jonka on tarkoitus helpottaa ja tukea urheilijan päätöstä lopettamisesta, Muhonen avaa materiaalipaketin sisältöä.

Vertaistukea ja tehtäviä

Luistelijan materiaalipaketin tavoitteena on antaa vertaistukea luistelijalle jo lopettaneiden luistelijoiden tarinoilla sekä tukea luistelijaa lopettamisprosessissa. Materiaalipaketti sisältää myös tehtäviä, jotka perustuvat tutkittuun tietoon. Osa tehtävistä antaa urheilijalle mahdollisuuden reflektoida omaa uraansa sekä urheilijaidentiteettiään.

– Materiaalipakettiin olisi hyvä tutustua jo pari vuotta ennen lopettamista, jotta materiaali kävisi tutuksi ja siitä saisi parhaimman hyödyn, Muhonen kertoo.

”Materiaalipakettiin olisi hyvä tutustua jo pari vuotta ennen lopettamista, jotta materiaali kävisi tutuksi ja siitä saisi parhaimman hyödyn.”

Hän jatkaa, että kun aiheeseen on jo hieman tutustunut etukäteen, lopettaminen ei tunnu niin pelottavalta vaan se on luonteva jatko urheilijan elämässä. Joskus jopa lopettamisen suunnittelu tai siitä puhuminen auttaa urheilijaa jatkamaan uraansa pidempään.

Luistelijoiden työryhmän tavoite on, että niin luistelijat kuin valmentajatkin hyödyntäisivät materiaalia.

Lisää tietoa luistelu-uran lopettamisesta löydät luistelijoiden työryhmän tekemästä materiaalipaketista.


Artikkelikuvassa olevat henkilöt eivät liity juttuun.

Lue myös
Henkilöt

Luistelu-uralta lahjaksi lannistumattomuus

Team Uniquen ex-kapteeni Tuuli Mäkinen on saanut hyvät eväät tulevaa varten

19 lokakuun, 2022

Henkilöt

800 kilometriä kotoa

Minttu Kähkönen muutti etelään luistelun perässä

28 syyskuun, 2022

Henkilöt

Unelmien perässä ulkomaille

Noora Solaranta ja Emmakaisa Tikkinen jakavat arkeansa Kanadassa

31 elokuun, 2022

Henkilöt

MIU:n ex-kapteeni Tessa Tamminen harmittelee kukassaan kuihtuvia uria:

”Lajikulttuuri tukemaan luistelijoiden jaksamista”

16 elokuun, 2022

Henkilöt

Katariina Jaakonsaari unelmajoukkueen perässä yksin Helsinkiin:

”Minulle iski Team Fintasticin ohjelmia katsoessa fiilis, että haluaisin olla tuolla”

22 kesäkuun, 2022

Henkilöt

Uransa päättänyt Helsinki Rockettesin pitkä­aikainen kapteeni Nona Vihma:

”Tärkeintä olivat joukkue ja yhteinen arki”

16 kesäkuun, 2022

Henkilöt

Kevään ylioppilas Anna Loimaranta:

”Omannäköinen polku löytyi valintojen kautta”

3 kesäkuun, 2022

Henkilöt

Taitoluistelualumni Aliisa Wahlsten kilpa­urheilu­taustan eduista:

”Elämässä uskaltaa ottaa uusia askeleita, kun tietää, että epäonnistumisesta selviää”

24 toukokuun, 2022

Henkilöt

Squashin EM-kilpailuissa Suomea edustanut Sanna Koivumäki:

“En usko, että ilman taito­luistelua pelaisin tällä tasolla”

10 toukokuun, 2022

Henkilöt

Ruotsissa valmentava Jenni Honkila:

”Ei tarvitse olla maailman­mestari, jotta voi tulla hyväksi valmentajaksi”

24 huhtikuun, 2021

Henkilöt

Polte kiritti kohti päämäärää

Eveliina Kunnaton halusi SM-senioriksi

16 huhtikuun, 2021

Henkilöt

14-vuotiaana luistelun aloittanut Kaisa-Maria Salminen:

”Motivaatio ja halu luistella vievät kohti unelmia”

3 maaliskuun, 2021

Henkilöt

Urheilulajien moniottelija Oona-Mari Hakulinen:

”Palava into ja vastuunotto kantavat urheilijaa elämään”

17 tammikuun, 2021

Henkilöt

Tuuve Häkkisen tie yksinluistelijasta cheerleadingin maailmanmestariksi

”Luistelu opetti itsekuria ja ajankäytön hallintaa”

4 tammikuun, 2021