Finlandia Trophyn vapaaehtoistiimissä nakutteli lehdistötiedotteita tänä vuonna uusi kasvo, jolla on sana hallussa. Hän on monille tuttu kirjailija Leena Lehtolainen. 

Taitoluistelufani Leena Lehtolainen otti menneenä viikonloppuna uuden aluevaltauksen ja vahvisti Finlandia Trophyn mediatiimiä. Vaikka Leena kirjoittaa ammatikseen, lehdistötiedotteiden parissa hän oli keltanokka. 

Taitoluistelu on ollut Leenalle elämänmittainen rakkaus, vaikka omaa kilpataustaa taitoluistelusta hänellä ei olekaan. Jo pikkutyttönä Leena seurasi luistelua televisiosta ja fanitti erityisesti Irina Rodninaa, Christine Errathia ja John Currya. Suomalaisista Tintti Wegelius nousi myös myöhemmin Leenan suosikiksi. 

– 70-luvulla ei paljon ollut ohjelmatarjontaa televisiossa. Kun taitoluistelua tuli ja Seppo Kannas selosti, olin ihan tikkana ruudun ääressä, Leena muistelee. 

Leena osti kesällä ranskalaisen Peugeot -merkkisen auton, ja hän kertoo auton nimen olevan Gwendal. 

– Se kertoo ehkä jotain siitä, ketä luistelijaa olen fanittanut aikuisiällä, Leena nauraa ja viittaa entiseen ranskalaiseen jäätanssin olympiavoittajaan Gwendal Peizeratiin. 

Yhden osa-alueen lahjakkuudella ei pärjää 

Leenaa viehättää taitoluistelussa sen äärimmäinen monipuolisuus ja vaativuus. Hän toteaa, että laji vaatii 1500 metrin juoksijan kuntoa, korkeushyppääjän kimmoisuutta ja balettitanssijan notkeutta, minkä lisäksi pitää osata esiintyä ja tulkita musiikkia. Yhden tai kahden osa-alueen lahjakkuudella ei pärjää, vaan pitää olla monipuolisesti taitava. 

Jos Leenan pitäisi valita taitoluistelun lajeista oma suosikkinsa, hän valitsisi pariluistelun. On harvinaista, että mies ja nainen urheilevat yhdessä, mutta taitoluistelussa tämä on mahdollista. 

”Parhaimmillaan tämä laji on niin mielettömän hienoa, että se menee minulla sydämeen.”

– Pariluistelu on äärimmäisen atleettista. Mimmit on maailman rohkeimpia tyyppejä. Kun äsken katsoin parien kilpailua, alkoi melkein itkettää. Parhaimmillaan tämä laji on niin mielettömän hienoa, että se menee minulla sydämeen, Leena fiilistelee. 

Leena reissaa vuosittain yhteen tai kahteen taitoluistelukilpailuun maailmalle. Hän seuraa aktiivisesti myös erilaisia näytöksiä, kuten Art on Icea. 

Vaikka kisojen perässä reissaaminen kasvattaa hiilijalanjälkeä, kilpailut ovat Leenalle aina elämyksiä. Lajin parista on myös löytynyt paljon ystäviä eri puolilta maailmaa. Tämä kansainvälinen verkosto on iso rikkaus elämässä. 

Viikon kisareissuilla on myös helppo unohtaa kotiasiat. 

– Kun lapset olivat pieniä, unohdin viikoksi, että olen äiti ja vaimo. Se toimi täydellisenä pään tyhjennyksenä ja nollauksena, minkä jälkeen jaksoin taas perusarkea. Joskus lapset ihmettelivät, kun äiti reissasi kisoissa, mutta yritin tuoda aina hyviä tuliaisia, Leena kertoo. 

Susun ja Peten EM-pronssi ensimmäinen huippuhetki 

Leenan parhaat muistot luistelun parista liittyvät EM-kotikisoihin vuosina 1993 ja 2009. Susanna Rahkamo ja Petri Kokko nappasivat EM-pronssia Helsingissä 1993, Laura Lepistö luisteli EM-kultaan kotikisoissa 2009 ja Susanna Pöykiö nappasi samana vuonna pronssia. Myös Kiira Korven Pariisin GP-kisan voitto on jäänyt Leenan mieleen hienona hetkenä. 

”On mahtavaa päästä todistamaan ja iloitsemaan, kun joku onnistuu ensimmäistä kertaa jossain uudessa elementissä.”

– Vuoden 1993 EM-kisat olivat minulle ensimmäinen iso juttu suomalaisessa taitoluistelussa, jota pääsin todistamaan. Susun ja Peten EM-pronssi kotiyleisön edessä oli huikea kokemus. 

– Isojen voittojen lisäksi myös pienet hetket jäävät mieleen. On mahtavaa päästä todistamaan ja iloitsemaan, kun joku onnistuu ensimmäistä kertaa jossain uudessa elementissä, pohtii Leena. 

Leena on ammentanut taitoluistelusta myös omaan työhönsä. Hänen kynästään syntyi vuonna 1997 rikosromaani Kuolemanspiraali, jossa poliisi Maria Kallion tehtävänä on selvitellä 16-vuotiaan taitoluistelijan murhaa. Romaanin lisäksi Leena on ollut mukana kirjoittamassa kahta tietokirjaa, Taitoluistelun lumo ja Jään lumo.