Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Shoma Uno vei miesten sarjan voiton Japaniin

lokakuu 12, 2019 STLL Antti Lehto

Kansainvälinen taitoluistelukilpailu Finlandia Trophy Espoo jatkui lauantaina miesten vapaa­ohjelmakilpailulla. Lyhytohjelmien jälkeen johdossa oli Japanin Sota Yamamoto ja toisena kaksinkertainen MM-hopeamitalisti Shoma Uno. Onnistuminen vapaaohjelmassa nosti kuitenkin Unon voittoon yhteispisteillä 255,23. 

– Tein tänään suurin piirtein kaiken, mihin pystyn ja mitä olen harjoituksissakin tehnyt. Toisaalta en ole kovin tyytyväinen siihen, mitä tein, vaan minun täytyy harjoitella vielä lisää, jotta onnistuisin vielä paremmin, Uno kertoo.

Roman Galay oli iloinen kotiyleisöltä saamastaan tuesta.

Yamamoto keräsi pisteitä 223,24 ja sijoittui toiseksi. Kolmanneksi luisteli Kanadan Roman Sadovsky 222,23 pisteellä.

Suomen Roman Galay luisteli onnistuneen vapaaohjelman ja sijoittui vapaaohjelmakilpailun viidenneksi. Kokonaiskilpailussa Galay nousi sijalta 11 kahdeksanneksi yhteispistein 193,11.

”Kotikatsomo ja -yleisö antoi hurjan paljon voimaa, energiaa ja iloa.”

– Olen ihan tyytyväinen. Odotinkin, että vapaaohjelmasta tulee hyvä kokonaisuus, koska se on mennyt harjoituksissakin hyvin. Kotikatsomo ja -yleisö antoi hurjan paljon voimaa, energiaa ja iloa. Tällaista fiilistä ei ole missään muualla, Galay iloitsi.

Valtter Virtasen sijoitus oli 17. pistein 155,43.

– Tiesin jo ennakkoon, että kauden alku tulee olemaan vaikea, koska harjoittelukuvioihini on tullut viimeisen vuoden aikana paljon muutoksia. Luistelu tuntui tahmealta, enkä päässyt ohjelmaan ollenkaan sisään, Virtanen harmitteli.

Finlandia Trophy jatkuu sunnuntaina naisten vapaaohjelmilla ja jäätanssin vapaatanssilla.


Finlandia Trophy Espoon tulokset.

Lue myös
Henkilöt

Japanilaiset Shoma Uno ja Sota Yamamoto:

Kaksintaistelu jatkuu jälleen

marraskuu 4, 2019

Kiss & Cry

Kiinalaisopiskelijat hakivat oppia olympialaisiin Finlandia Trophysta

lokakuu 24, 2019

Henkilöt

Kirjailija Leena Lehtolainen Finlandia Trophyn mediatiimissä:

”Taitoluistelu on minulle elämänmittainen rakkaus”

lokakuu 18, 2019

Kiss & Cry

Muodostelmakausi starttasi Finlandia Trophyssa

Dramaattisia teemoja ja tummia pukuja

lokakuu 16, 2019

Tapahtumat

Alena Kostornaialle naisten sarjan kultaa

Jenni Saarinen ennätyspisteillä neljänneksi

lokakuu 13, 2019

Tapahtumat

Jäätanssin voitto Yhdysvaltoihin

Yuka Orihara ja Juho Pirinen sijalle seitsemän

lokakuu 13, 2019

Kiss & Cry

Maailmaa kiertänyt Kanadan lippu palasi Suomeen

lokakuu 13, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Muodostelma­luistelukilpailun voittoon Venäjän Paradise – Helsinki Rockettes paras suomalainen

lokakuu 12, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Pariluistelun kaksoisvoitto Venäjälle

lokakuu 12, 2019

Tapahtumat

Jäätanssijat aloittivat Finlandia Trophyn toisen päivän

Yuka Orihara ja Juho Pirinen ensi kertaa kotiyleisön edessä

lokakuu 12, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy käyntiin

Maailmantähdet säihkyivät espoolaisjäällä

lokakuu 11, 2019

Kiss & Cry

Jättiyllätys Finlandia Trophyssa:

Adam Rippon palasi Espooseen

lokakuu 11, 2019

Tapahtumat

Special Olympics -luistelijat nauttivat Finlandia Trophyn jäällä

lokakuu 11, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Suomalais­luistelijat innokkaina kilpailuun

lokakuu 10, 2019

Tapahtumat

Vammaiset taitoluistelijat kilpailevat historiallisesti Finlandia Trophyssa

lokakuu 9, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoon osallistujat julki

syyskuu 20, 2019