Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Suomalais­luistelijat innokkaina kilpailuun

lokakuu 10, 2019 STLL Sari Niskanen

Kansainvälinen taitoluistelukilpailu Finlandia Trophy Espoo käynnistyy huomenna perjantaina Espoo Metro Areenalla. Kilpailu käydään kaikissa taitoluistelun lajeissa: yksin- ja pariluistelussa, jäätanssissa sekä muodostelmaluistelussa. Ensimmäistä kertaa osana kilpailu nähdään myös Special Olympics -taitoluistelijoita. Yhteensä kilpailussa toisistaan mittaa ottaa lähes 200 luistelijaa 23 maasta.

Suomea naisten sarjassa edustavat Linnea Ceder, Jenni Saarinen, Vera Stolt ja Sofia Sula.

Jenni Saarinen osallistuu Finlandia Trophyyn viiden vuoden tauon jälkeen. Koreografi Mark Pillay on luonut Jennille täksi kaudeksi uuden lyhytohjelman ja muokannut vapaaohjelmaa.

Nelikosta kokenein, 20-vuotias Saarinen, nähdään Finlandia Trophyn kilpajäällä viiden vuoden tauon jälkeen. 

– Kilpailin Finlandia Trophyssa vuonna 2014 ja päätin tuolloin, että haluan tänne uudestaan. Ja täällä sitä ollaan, iloitsee Tampereella harjoitteleva Saarinen. – Olen saanut luisteluuni lisää itsevarmuutta. Tavoitteenani on parantaa tässä kilpailussa omia suorituksiani. 

17-vuotiaat Vera Stolt ja Linnea Ceder sekä 16-vuotias Sofia Sula ovat Finlandia Trophyn ensikertalaisia. 

Suomen Finlandia Trophyssa debytoiva naiskolmikko Linnea Ceder (vas.), Sofia Sula ja Vera Stolt.

– Olen innoissani, että saan luistella Finlandia Trophyssa. Tavoitteenani on luistella kaksi ehjää ohjelmaa ja nauttia luistelusta, kesällä Venäjällä Sotšissa harjoitellut porvoolainen Stolt kertoo.

Vasta tämän viikon maanantaina tiedon edustuspaikastaan saanut Ceder saapui Espooseen lähes suoraan harjoitusjaksolta Chicagosta.

– Ehdin leireillä Chicagossa viikon ennen kuin tieto kilpailupaikasta maanantaina saapui. Hyppäsin tiistaina lentokoneeseen ja saavuin Suomeen keskiviikkoaamuna. Kävin kotona suihkussa ja lähdin jäähallille. Olo on kuitenkin yllättävän pirteä. Onhan tämä kilpailu joka luistelijan unelma, Ceder kuvailee epätyypillistä valmistautumistaan.

Ranskasta Italian Torinoon harjoittelemaan muuttanut Sula odottaa pääsevänsä esiintymään kotiyleisön eteen.

– Harjoitteluni Italiassa on intensiivistä. Treenaan päivässä neljä tuntia jäällä. Tavoitteeni on tässä kilpailussa luistella ehjät ohjelmat, Sula kertoo.

Kokeneet Galay ja Virtanen luottavaisina

Miesten sarjassa Suomea edustavat Roman Galay ja Valtter Virtanen

Hallitseva Suomen mestari, pääosin Venäjällä harjoitteleva 21-vuotias Galay, on aloittanut kautensa menestyksekkäästi. Ensimmäisessä kansainvälisessä kilpailussa Italian Lombardia Trophyssa menivät rikki sekä Suomen ennätyspisteet että myös luistelijan henkilökohtaiset MM-kilpailuihin vaadittavat tekniset pisterajat. 

– Olen kasvanut viime aikoina paljon urheilijana ja oppinut hallitsemaan omat tunteeni suorituksen aikana. On aina mukavaa tulla Venäjältä Suomeen harjoittelemaan ja kilpailemaan. Täällä saan valmentajaltani Sirkka Kaipiolta tukea ja kehuja, Venäjällä kulttuuri on toinen, Galay kertoo.

”Muutos harjoittelussa on tuonut lisää motivaatiota. Olemme pyrkineet lisäämään laatua ja kontrollia hyppyihin.”

Suomen joukkueen konkari, 32-vuotias Valtter Virtanen, on muuttanut kevään ja kesän aikana harjoitteluaan entistä suunnitelmallisempaan ja ammattimaisempaan suuntaan. Virtanen harjoittelee Saksan Oberstdorfissa Michael Huthin ohjauksessa. Suomessa käydessään Virtasta työllistävät harjoittelun lisäksi lääkärin työt Jyväskylässä.

– Muutos harjoittelussa on tuonut lisää motivaatiota. Olemme pyrkineet lisäämään laatua ja kontrollia hyppyihin. Lähden hakemaan rentoa ja räväkkää alkua kaudelle, Finlandia Trophyssa kilpailukautensa avaava Virtanen kertoo. 

Jäätanssissa Suomea edustaa vasta huhtikuussa yhteistyönsä aloittanut japanilais-suomalainen pari Yuka Orihara-Juho Pirinen

– Yhteistyömme toimii hyvin ja kunnioitamme toisiamme. Ensimmäisessä Suomessa luisteltavassa kilpailussamme tavoitteenamme on tehdä hyvä vaikutus yleisöön ja tuomareihin, pari sanoo. 

Muodostelmaluistelukilpailussa kohtaavat Suomen neljä kovaa, Helsinki Rockettes, Lumineers, Marigold IceUnity ja Team Unique. Vastaansa nelikko saa hallitsevan maailmanmestarin, Venäjän Paradisen. Kilpailussa luistellaan vain lyhytohjelmat. 

Lisäksi kilpailussa nähdään suomalaiset Special Olympics -luistelijat Ville Putila, Elina Salminen, Vilja Tamminen ja Viivi Väistö. Special Olympics -sarjassa kilpailevat urheilijat, joilla on kognitiivinen viive, kehitysvamma tai kehitysvammalle läheinen kehitys- tai oppimishäiriö. 

Naisten sarjaan nimetty Viveca Lindfors joutui jättämään kilpailun väliin. Lindfors kuntouttaa loukkaantunutta selkäänsä ja aloittaa kilpailukautensa myöhemmin. 

Jäätanssikilpailuun nimetyt Juulia Turkkila ja Matthias Versluis vetäytyivät niin ikään kilpailusta loukkaantumisen vuoksi. Turkkila loukkasi niskansa harjoitustilanteessa Italiassa.


Kilpailun aikataulu, luistelujärjestykset ja tulokset
Muodostelmakilpailun aikataulu, luistelujärjestykset ja tulokset
Special Olympics -kilpailun aikataulu, luistelujärjestykset ja tulokset

Lue myös
Henkilöt

Japanilaiset Shoma Uno ja Sota Yamamoto:

Kaksintaistelu jatkuu jälleen

marraskuu 4, 2019

Kiss & Cry

Kiinalaisopiskelijat hakivat oppia olympialaisiin Finlandia Trophysta

lokakuu 24, 2019

Henkilöt

Kirjailija Leena Lehtolainen Finlandia Trophyn mediatiimissä:

”Taitoluistelu on minulle elämänmittainen rakkaus”

lokakuu 18, 2019

Kiss & Cry

Muodostelmakausi starttasi Finlandia Trophyssa

Dramaattisia teemoja ja tummia pukuja

lokakuu 16, 2019

Tapahtumat

Alena Kostornaialle naisten sarjan kultaa

Jenni Saarinen ennätyspisteillä neljänneksi

lokakuu 13, 2019

Tapahtumat

Jäätanssin voitto Yhdysvaltoihin

Yuka Orihara ja Juho Pirinen sijalle seitsemän

lokakuu 13, 2019

Kiss & Cry

Maailmaa kiertänyt Kanadan lippu palasi Suomeen

lokakuu 13, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Muodostelma­luistelukilpailun voittoon Venäjän Paradise – Helsinki Rockettes paras suomalainen

lokakuu 12, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Shoma Uno vei miesten sarjan voiton Japaniin

lokakuu 12, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Pariluistelun kaksoisvoitto Venäjälle

lokakuu 12, 2019

Tapahtumat

Jäätanssijat aloittivat Finlandia Trophyn toisen päivän

Yuka Orihara ja Juho Pirinen ensi kertaa kotiyleisön edessä

lokakuu 12, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy käyntiin

Maailmantähdet säihkyivät espoolaisjäällä

lokakuu 11, 2019

Kiss & Cry

Jättiyllätys Finlandia Trophyssa:

Adam Rippon palasi Espooseen

lokakuu 11, 2019

Tapahtumat

Special Olympics -luistelijat nauttivat Finlandia Trophyn jäällä

lokakuu 11, 2019

Tapahtumat

Vammaiset taitoluistelijat kilpailevat historiallisesti Finlandia Trophyssa

lokakuu 9, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoon osallistujat julki

syyskuu 20, 2019