Kiss & Cry

Jättiyllätys Finlandia Trophyssa:

Adam Rippon palasi Espooseen

11 lokakuun, 2019 Kaisa Viitanen Sari Niskanen

Kolmasti Finlandia Trophyssa luistelijana nähty Adam Rippon ei ole unohtanut yhtä uransa mielikilpailuista. Juuri kirjansa julkistamiseen valmistautuva Rippon ilmestyi perjantaina Metro Areenalle, tällä kertaa innostuneena katsojana.

Kilpailu-uransa aikana Adam Ribbon tunnettiin ennen kaikkea luistelijana, joka tuntui nauttivan joka sekunnista jäällä, rakastavansa luistelua joka solullaan.

­– Ja rakastan yhä luistelua!

– Kun lopetin urani, se oli aivan oikea aika siihen. Kun tulin tänne (Metro Areenalle) tänään, tajusin nauttivani suuresti luistelun katselusta ja luistelijoiden kannustamisesta. En valitettavasti itse pääse nykyisin luistelemaan kovin usein. Kun saan katsoa luistelua, se muistuttaa minua taitoluisteluystävista, koko perheestä, jonka olen taitoluitelussa saanut, Adam Rippon hehkuttaa.

Aivan Yhdysvalloista asti Adam Rippon ei Finlandia Trophyyn pöllähtänyt. Hän on viettänyt viikon Suomessa poikaystävänsä Jussi-Pekka Kajaalan kanssa.

Suomen vierailu on tärkeä levähdystauko, sillä muutenkin työteliäs Rippon julkaisee 15. lokakuuta omaelämäkertansa ”Beautiful on the Outside”. Heti tuosta päivästä alkaa kaksiviikkoinen julkistamiskiertue, ja tuskin kirjan aiheuttamat kiireet heti senkään jälkeen helpottavat.

Adam Rippon aloittaa pian omaelämäkertansa julkistamiskiertueen.

Adam Rippon, joka on vitsikkäästi itse heittänyt kadehtineensa aina kirjan kirjoittaneita ihmisiä, sanoo suoraan, että omaelämäkerta oli paljon raskaampi ja myös henkisesti haastavampi urakka kuin hän etukäteen pystyi edes kuvittelemaan.

– Mutta olen iloinen, että tein sen. Olen oppinut kirjaa tehdessäni paljon itsestäni, kasvanut ihmisenä. Ja olen innoissani, kun kirja on nyt valmis.

”Mutta olen iloinen, että tein sen. Olen oppinut kirjaa tehdessäni paljon itsestäni, kasvanut ihmisenä. Ja olen innoissani, kun kirja on nyt valmis.”

Kirjan sisältö on pidetty tiukasti salassa.

– Mitään shokeeraava ei ole luvassa. Vaikka ehkä olen kirjassa jakanut jotain uuttakin, uskon, että olen koko urani aikana hyvin avoimesti kertonut tunteistani ja ajatuksistani.

Suomen ystävä

Adam Ripponilla on myös ollut paljon kuuntelijoita. Paitsi luistelua rakastavana urheilijana Adam tunnetaan hyvänä kaverina, luotettuna ystävänä ympäri maailman. Tämä näkyi myös miehen astellessa Metro Areenalle. Iso joukko ystäviä ja tuttuja riensi oitis halaamaan.

Rippon itse ei tiennyt, kummasta nauttia enemmän: ystävistä vai Suomessa olosta.

– Käyn nykyisin niin usein Suomessa, että tunnen itseni puoliksi suomalaiseksi. Rakastan suomalaisia, Suomen luontoa, Helsinkiä kaupunkina, ihan kaikkea. Ja Finlandia Trophy on on aina ollut mielikilpailujani.

”Käyn nykyisin niin usein Suomessa, että tunnen itseni puoliksi suomalaiseksi. Rakastan suomalaisia, Suomen luontoa, Helsinkiä kaupunkina, ihan kaikkea.”

Adam Rippon ja Jussi-Pekka Kajaala ovat jopa miettineet sitä, että he jatkossakin ottavat Finlandia Trophyn jokasyksyiseen ohjelmaansa. Nauraen pariskunta kertoo, että se voisi olla Jussi-Pekallekin hyppy uuteen. Vaikka pariskunta on tuntenut jo hyvän aikaa, Jussi-Pekka oli nyt elämänsä ensimmäistä kertaa taitoluistelukilpailussa.

Usko vahvuuksiisi, ole oma itsesi

Keväällä 2018 kilpailu-uransa päättänyt Adam Rippon täyttää marraskuussa 30 vuotta. SkatingFinland.fi-sivuston erikoishaastattelussa vankasti oman tyylinsä taitavalta mieheltä oli siis pakko kysyä, mitä ohjeita hänellä on nuorille luistelijoille.

­– Ohjeeni kaikille nuorille luistelijoille, että heidän pitää keskittyä ajattelemaan vain omaa parasta henkilökohtaista osaamistaan. Vertaillessa muihin iskee helposti stressi, tulee huonommuuden tunteita.

Taitoluistelu-lehden pitkäaikainen päätoimittaja Kaisa Viitanen on tuntenut Adam Ripponin pitkään. Riemukas jälleennäkeminen ikuistettiin Finlandia Trophyn lehdistökeskuksessa perjantai-iltana, kun Adam saapui seuraamaan kilpailua miesystävänsä Jussi-Pekka Kajaalan kanssa.

Samanlaista rohkeutta Adam Rippon toivoo nuorilta myös suhteessa omaan itseensä, kehoonsa ja mieleensä. Rippon, joka itse on puhunut muun muassa paljon homoudestaan luonnollisena asiana elämässään, uskoo rehellisyyteen ja reiluuteen kaikessa kanssakäymisessä.

– Reiluutta on sekin, että ainakin minä olen myös yrittänyt aina kohdella kanssakilpailijoitani niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan.

Lue myös
Henkilöt

Japanilaiset Shoma Uno ja Sota Yamamoto:

Kaksintaistelu jatkuu jälleen

4 marraskuun, 2019

Kiss & Cry

Kiinalaisopiskelijat hakivat oppia olympialaisiin Finlandia Trophysta

24 lokakuun, 2019

Henkilöt

Kirjailija Leena Lehtolainen Finlandia Trophyn mediatiimissä:

”Taitoluistelu on minulle elämänmittainen rakkaus”

18 lokakuun, 2019

Kiss & Cry

Muodostelmakausi starttasi Finlandia Trophyssa

Dramaattisia teemoja ja tummia pukuja

16 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Alena Kostornaialle naisten sarjan kultaa

Jenni Saarinen ennätyspisteillä neljänneksi

13 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Jäätanssin voitto Yhdysvaltoihin

Yuka Orihara ja Juho Pirinen sijalle seitsemän

13 lokakuun, 2019

Kiss & Cry

Maailmaa kiertänyt Kanadan lippu palasi Suomeen

13 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Muodostelma­luistelukilpailun voittoon Venäjän Paradise – Helsinki Rockettes paras suomalainen

12 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Shoma Uno vei miesten sarjan voiton Japaniin

12 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Pariluistelun kaksoisvoitto Venäjälle

12 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Jäätanssijat aloittivat Finlandia Trophyn toisen päivän

Yuka Orihara ja Juho Pirinen ensi kertaa kotiyleisön edessä

12 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy käyntiin

Maailmantähdet säihkyivät espoolaisjäällä

11 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Special Olympics -luistelijat nauttivat Finlandia Trophyn jäällä

11 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Suomalais­luistelijat innokkaina kilpailuun

10 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Vammaiset taitoluistelijat kilpailevat historiallisesti Finlandia Trophyssa

9 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoon osallistujat julki

20 syyskuun, 2019