Kiss & Cry

Muodostelmakausi starttasi Finlandia Trophyssa

Dramaattisia teemoja ja tummia pukuja

16 lokakuun, 2019 Saara Laaninen Antti Lehto

Katsojat saivat esimakua maailman huippujoukkueiden uusista lyhytohjelmista viime viikonvaihteessa Finlandia Trophy Espoossa, kun suomalaiset Helsinki Rockettes, Lumineers, Marigold IceUnity ja Team Unique kohtasivat hallitsevan maailmanmestarin, Venäjän Team Paradisen. Metro Areenan jäällä nähtiin vauhtia, dramaattisia teemavalintoja, mutta myös alkukauden haparointia.

Kilpailun voiton napannut pietarilainen Team Paradise luottaa tänäkin vuonna varsin klassiseen teemavalintaan lyhytohjelmassaan. Liukuva Tango sujui joukkueelta lähes virheittä jo alkukaudesta. Venäläisten huimat yksilötaidot ja vauhdikas liukusarja ovat joukkueen ehdottomia valttikortteja. 

Team Paradise I lyhytohjelma Tango

Venäläiset ovat läpi historiansa luistelleet klassisiin musiikkeihin, mutta tangoa ei ole joukkueelta nähty ainakaan lähivuosina. Suomalaisin silmin tango saattaa vaikuttaa perinteiseltä teemavalinnalta, mutta pietarilaisjoukkueelle se voi hyvinkin olla askel kohti uutta. Venäläiset taitavat klassisen tyylin, mutta monet ovat jo vuosia odottaneet joukkueelta kokeilevampia ohjelmia ja enemmän heittäytymistä. Kenties suunta onkin vihdoin sinne päin. 

Mustia pukuja, kohtalokkaita teemoja

Niukasti Paradisen taakse jäänyt Helsinki Rockettes luisteli lyhytohjelmansa Alarm puhtaasti ja varmasti. Ohjelma oli joukkueelle ominaisen tyylikäs dramaattisesta teemavalinnasta huolimatta. Koko ohjelman ajan tiivistynyt painostava tunnelma ja luistelijoiden jo varsin yhteen nivoutunut tulkinta loi jäälle eheän kokonaisuuden. 

Helsinki Rockettes I lyhytohjelma Alarm

Tavanomaisuudesta poiketen Rockettesin lyhyt- ja vapaaohjelma ovat tänä vuonna sidoksissa toisiinsa. Joukkue pääsi jo kilpailemaan vapaaohjelmallaan aiemmin tänä syksynä Shanghai Trophyssa, mutta suomalaisilla kisajäillä joudumme odottamaan jatkokertomuksen toista osaa Muodostelmaluistelun 1. SM-valintakilpailuihin asti. 

Katsojat saavat nauttia vauhdista ja irrottelusta ohjelman alusta loppuun saakka.

Team Unique luisteli lyhytohjelmansa Bad Que joukkueelle ominaiseen tyyliin terävästi ja asenteella. Olemme viime vuosina nähneet Unikeilta liikekielellä leikitteleviä ja hieman hullunkurisiakin lyhytohjelmia, ja joukkueen tämän kauden ohjelma kuuluu samaan sarjaan. Katsojat saavat nauttia vauhdista ja irrottelusta ohjelman alusta loppuun saakka. 

Team Unique I lyhytohjelma Bad Que

Marigold IceUnityn Escape Room ei sujunut aivan suunnitellusti kauden avauskilpailussa. Ohjelman ensimmäisessä elementissä sattuneet kaatumiset rokottivat joukkueen pisteitä ja veivät myös loppuohjelmasta jännitettä. Viime vuoden MM-hopeamitalistijoukkue joutui tyytymään neljänteen sijaan. 

Marigold IceUnity I lyhytohjelma Escape Room

Marigoldien lyhytohjelma oli kuitenkin jokseenkin erilainen verrattuna siihen, mitä heiltä ollaan totuttu näkemään. Konkreettisen pakopelitarinan myötä ohjelmaan tuli vapaaohjelman tuntua. Niin kuin MIU:n ohjelmiin yleensä, myös tähänkin oli pyritty luomaan jotakin uutta ja jännittävää. Nyt joukkue tekee No hold -elementin tiimellyksessä villin kierähdyksen jäänpinnassa. 

Lumineersin lyhytohjelma oli tervetullut, raikas tuulahdus synkempien teemojen keskellä. Joukkue luisteli linjakkaan tulkintansa Myrskyluodon Maijasta kauniisti ja rauhallisesti. Teema on nähty suomalaisilla kisajäillä useasti, mutta joukkueen tulkinta siitä oli pirteä ja erottui selkeästi muiden seniorijoukkueiden lyhytohjelmateemoista. 

Lumineers on vuosi vuodelta kehittynyt taitavammaksi joukkueeksi.

Lumineers on vuosi vuodelta kehittynyt taitavammaksi joukkueeksi. He ovat kaksivuotisen historiansa aikana ottaneet harppauksin kiinni kolmea helsinkiläisjoukkuetta. Trophyssa nähty alkukauden eheä suoritus todistaa, että matka niiden saavuttamiseksi ei ole pitkä. 

Lumineers I lyhytohjelma Myrskyluodon Maija

Muodostelmakansan katseet siirtyvät Finlandia Trophyn jälkeen kauden ensimmäisiin valintakilpailuihin. Syksyn aikana monet joukkueet ottavat suuria edistysaskelia ohjelmissaan ja onkin hyvin mahdollista, että kolmen viikon päästä nähdään entistäkin vauhdikkaampia ja liukuvampia lyhytohjelmia. Jäämme myös mielenkiinnolla odottamaan, mitä tämän vuoden vapaaohjelmat tuovat tullessaan.

Lue myös
Henkilöt

Japanilaiset Shoma Uno ja Sota Yamamoto:

Kaksintaistelu jatkuu jälleen

4 marraskuun, 2019

Kiss & Cry

Kiinalaisopiskelijat hakivat oppia olympialaisiin Finlandia Trophysta

24 lokakuun, 2019

Henkilöt

Kirjailija Leena Lehtolainen Finlandia Trophyn mediatiimissä:

”Taitoluistelu on minulle elämänmittainen rakkaus”

18 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Alena Kostornaialle naisten sarjan kultaa

Jenni Saarinen ennätyspisteillä neljänneksi

13 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Jäätanssin voitto Yhdysvaltoihin

Yuka Orihara ja Juho Pirinen sijalle seitsemän

13 lokakuun, 2019

Kiss & Cry

Maailmaa kiertänyt Kanadan lippu palasi Suomeen

13 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Muodostelma­luistelukilpailun voittoon Venäjän Paradise – Helsinki Rockettes paras suomalainen

12 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Shoma Uno vei miesten sarjan voiton Japaniin

12 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Pariluistelun kaksoisvoitto Venäjälle

12 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Jäätanssijat aloittivat Finlandia Trophyn toisen päivän

Yuka Orihara ja Juho Pirinen ensi kertaa kotiyleisön edessä

12 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy käyntiin

Maailmantähdet säihkyivät espoolaisjäällä

11 lokakuun, 2019

Kiss & Cry

Jättiyllätys Finlandia Trophyssa:

Adam Rippon palasi Espooseen

11 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Special Olympics -luistelijat nauttivat Finlandia Trophyn jäällä

11 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoo

Suomalais­luistelijat innokkaina kilpailuun

10 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Vammaiset taitoluistelijat kilpailevat historiallisesti Finlandia Trophyssa

9 lokakuun, 2019

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoon osallistujat julki

20 syyskuun, 2019