PSST! Tuttuja kasvoja uusissa rooleissa
Viveca Lindfors valmentaa Turussa, Tom Dickson Kokkolassa
Korona laittaa ahkerat maailmanmatkaajat miettimään suunnitelmiaan uusiksi. Niin on käynyt myös Yhdysvalloista kotoisin oleva Tom Dicksonille, erittäin menestyneelle taitoluistelukoreografille ja -valmentajalle. Hän on tottunut sukkuloimaan ympäri maapallon, mutta tänä talvena maailma on kuitenkin selvästi pienempi. Tom työskentelee kevääseen asti Kokkolan Taitoluistelijoissa valmentajana.
– Olen valmentanut paljon Yhdysvalloissa ja tunnen sen maan valmennuskulttuurin hyvin. Samoin olen saanut matkustella paljon Aasiassa. Eurooppalainen valmennuskulttuuri – seuratoiminta, tuttu halli, omat vakituiset valmentajat ja ryhmäopetus – on minulle aika tuntematonta. Halusin kokea sen, Tom Dickson perustelee, miksi hän vastasi ystävänsä Ulla Pappin, Kokkolan seuran päävalmentajaan, ehdotukseen myöntävästi.
Vaikka Kokkolaan rauhoittumisen taustalla on osin maailmalla riehuva korona, Dicksonilla on myös suuria suunnitelmia Suomen ja Kokkolan seudun suhteen. Hänen haaveissaan on päästä rakentamaan seudulle eurooppalaista tai jopa laajemmin kansainvälistä leiritys- ja valmennuskeskusta.
Jäällä nyt Turussa
Monikertainen arvokisaedustajamme, EM-kilpailujen pronssimitalisti Viveca Lindfors ilmoitti kilpailu-uransa päättymisestä elokuussa. Vaikka Viveca tätä nykyä keskittyykin opintoihinsa Turun yliopistossa, jää ja oma rakas laji ovat edelleen vahvasti mukana hänen elämässään.
22 vuotta tammikuussa täyttävä Viveca on tätä nykyä liittotasolla mukana vaikuttamassa taitoluisteluun urheilijoiden työryhmässä, jossa on monia muitakin arvokisamitalistejamme, kuten Laura Lepistö ja Kiira Korpi. Hän on aloittanut uudessa kotikaupungissaan myös seuratason työn: Turun Riennon Taitoluistelu kertoi viime viikolla Instagram-tilillään, että Viveca on liittynyt lokakuun alussa seuran valmentajatiimiin. Hieno homma!
Valmennuspaikat vaihtoon
Matteo Rizzo ja Daniel Grassl kuuluvat taitoluistelufanien tiiviimmiin seuraamiin italialaisluistelijoihin. 22-vuotias Rizzo on tähän asti valmentautunut Bergamossa Franca Bianconen johdolla. Tässä kuussa pitkälle valmennussuhteelle tuli piste ja Matteo vaihtoi valmentajakseen Lorenzo Magrin. Näin hänestä ja 18-vuotiaasta, pitkään Magrin valmennuksessa viihtyneestä Grasslista tuli seurakaverit Egnassa Etelä-Tirolissa. Mahtaa miehillä olla upeaa sparrausapua toisistaan.
Japanin Rika Kihira teki vielä pidemmän hypyn uuden valmentajan ja valmennuspaikan vuoksi. 18-vuotias yllätti ensi kesällä lajifanit ilmoittamalla siirtyvänsä Kanadaan Brian Orserin valmennukseen ja nyt lokakuussa uudella ilmoituksella, että valmentaja on sittenkin Stephane Lambiel Euroopassa, Sveitsissä. Saas sitten nähdä, miltä jäältä Rika oikeasti talven mittaan bongataan.
Taitoluistelussa tapahtuu koko ajan – paljon kilpajään ja live-lähetysten ulkopuolella. SkatingFinland.fi-sivuston palsta PSST! tarjoaa säännöllisesti kattauksen ajan puhutuimpiin tapahtumiin, ihmisiin ja ilmiöihin. Palstan toimittaa niin kotimaisen kuin kansainvälisen lajiperheen hyvin tunteva toimittaja Kaisa Viitanen.