Tukiohjelmaan on valittu kolme lupaavaa yksinluistelijaa: Iida Karhunen, Matias Lindfors ja Olivia Lisko.
Maajoukkueluistelija katsoo nyt eteenpäin luottavaisin mielin ja toivoo vain, että olisi osannut nauttia urastaan enemmän.
Uusi kilpailukonsepti kokoaa lajin kotimaiset huiput ja yleisön saman katon alle helmikuussa 2028.
Vierailu Ice Academy of Montrealissa osoitti, kuinka paljon muodostelmaluistelu voi hyötyä eri lajien osaamisesta ja valmentajien yhteistyöstä.
Kansainvälisen tason muodostelmaluistelutuomari kertoo, mitä oikeudenmukainen arviointi vaatii.
Kannustava ilmapiiri kotona auttaa nuorta kasvamaan sekä urheilijana että ihmisenä.
Iida Karhunen, Olivia Lisko sekä Suomen jäätanssiparit saavat marraskuussa vastaansa kansainvälisen kärjen.
Tessa toivoo edustajakautensa aikana tuovansa Kansainvälistä luisteluliittoa ja urheilijoita lähemmäs toisiaan.
Helsinki Rockettesin luistelija pohtii, millainen merkitys turvallisilla aikuisilla ja hyväksyvällä ympäristöllä on nuoren identiteetin rakentumisessa.
Ehdolla ovat jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis, Helsinki Rockettes ja Team Unique sekä Special Olympics -urheilijat Ville ja Iiro Nuottajärvi.
Naiset toimivat uranuurtajina tuleville samaa sukupuolta oleville pareille.
Edellisen kerran Suomi isännöi taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailuja vuonna 2017 Helsingissä.