Psst!

PSST! Kaikki sedät eivät jaksa heilua

17 tammikuun, 2020 Kaisa Viitanen Sari Niskanen, SJ.Photos ja STLL

Taitoluistelussa tapahtuu koko ajan – paljon kilpajään ja live-lähetysten ulkopuolella. SkatingFinland.fi-sivuston palsta PSST! tarjoaa säännöllisesti kattauksen ajan puhutuimpiin tapahtumiin, ihmisiin ja ilmiöihin. Palstan toimittaa niin kotimaisen kuin kansainvälisen lajiperheen hyvin tunteva toimittaja Kaisa Viitanen. 

PSST! Toisiin EM-kilpailuihinsa valmistautuva Roman Galay on Grazissa hassuntuntuisessa tilanteessa. Vasta 21-vuotias on miesten kilpailussa vasta 18. nuorin.
Toisiin EM-kilpailuihinsa valmistautuva Roman Galay on Grazissa hassuntuntuisessa tilanteessa. Vasta 21-vuotias on miesten kilpailussa vasta 18. nuorin.

Naisten taitoluistelun muuttuminen hädin tuskin 15-vuotiaiden tyttöjen voimannäytöksi kansainvälisillä jäillä on puhuttanut lajiväkeä niin paljon, että kansainvälisen mieskaartin nuorennusleikkaus on saattanut jäädä monilta huomaamatta.

Hyvä esimerkki jälkimmäisestä ovat ensi viikolla alkavat EM-kilpailut. Miesten kilpailussa on mukana kaikkiaan 35 luistelijaa, joista peräti kolmasosa on syntynyt 2000-luvulla ja näin alle 20-vuotiaita. Nuorin osanottaja on 16-vuotias Artur Danielian, joka Venäjän mestaruuskilpailujen hopeallaan lunasti paikan Graziin.

Myös aivan 1990-luvun lopulla syntyneitä on niin iso rypäs, että Suomen edustaja Roman Galay on itse asiassa aika lailla ikähaarukan keskellä. Keski-ikäinen 21-vuotiaana, karu kohtalo.

Miesten kilpailussa ikämies on Israelin Alexei Bychenko, joka täyttää helmikuun alkupuolella 32 vuotta. Koko EM-kilpailujen nestori on kuitenkin Italian jäätanssija Marco Fabbri, joka ehtii täyttää 32 vuotta kolme päivää ennen Bychenkoa.

20.–26.1. Grazissa käytävien EM-kilpailujen osanottajat.

Simon taas jäätanssijäällä

Vieläkö muistat viime kevään, muodostelmaluistelun MM-kisat ja Helsingin jäähallin jäällä Kanadan Nova-joukkueen riveissä luistelleen Simon Proulx-Senecalin? Jäätanssijana aiemmin kilpaillut Simon hehkutti tuolloin muodostemaa luistelijanuransa uutena vahvana haasteena.

Tällä kaudella Proulx-Senecal on kuitenkin palannut jälleen jäätanssijäälle Armenian edustajana. Pari on tuttu, Tina Garabedian, jonka kanssa Simon ehti luistella kolme kautta ennen parin teiden erkanemista keväällä 2018.

Olikohan muodostelma liian rajua Simon Proulx-Senecalille? Mies joutui luistelemaan MM-kisat turvapanta päässään loukkaannuttuaan kauden harjoituksissa.
Olikohan muodostelma liian rajua Simon Proulx-Senecalille? Mies joutui luistelemaan MM-kisat turvapanta päässään loukkaannuttuaan kauden harjoituksissa.

Perusteita 18-vuotiaan Simonin ratkaisulle tuskin tarvitsee kaukaa hakea. Pekingin talviolympialaiset ovat jo kahden vuoden päästä. Jäätanssi on niissä mukana, muodostelmaluistelu valitettavasti ei ole.

Ja pokka pitää

Onneksi jäiltä löytyy vielä setiä, jotka jaksavat heilua. Ihastuttava osoitus Suomen miehisten miesten voimasta on Helsingin Luistelijoiden IceMen United -joukkue. Vuonna 2015 perustettu joukkue on joka kausi ilahduttanut kekseliäillä ohjelmillaan, ja tämänvuotinen ”Daddy cool” on suorastaan aatelia.

Kun on hauskaa jäällä, niin sen saa näyttää. Tero Kojo ja Jouni Lindth vauhdissa aluemestaruuksissa.
PSST! Kun on hauskaa jäällä, niin sen saa näyttää. Tero Kojo ja Jouni Lindth (vas.) vauhdissa aluemestaruuksissa. Kuva @sj.p.h.o.t.o.s

Jäämiehet kilpailivat viimeksi Uudenmaan aluemestaruuksissa, ja vaikka suorituksen aikana kontattiinkin, pokka piti ja meno tuntui vain yltyvän. IceMen Unitedissa on tätä nykyä 15 jäsentä, kolmekymppisistä viisikymppisiin, mutta lisää samanlaisia uskalikkoja haetaan koko ajan. Löytyykö sinulta pokkaa?

Lue myös
Psst!

PSST!

Luistelijoiden katse jo vahvasti syksyssä

18 kesäkuun, 2020

Psst!

PSST!

Paljastuksia, vaatimuksia ja kaukokaipuuta

5 kesäkuun, 2020

Psst!

PSST!

Luistelun iloa kesän kynnyksellä

22 toukokuun, 2020

Psst!

PSST!

Ihanaa, vihdoinkin jäätä näkyvissä!

8 toukokuun, 2020

Psst!

PSST!

Verkko ja some pullollaan kotitreenivinkkejä sekä positiivista puhetta

24 huhtikuun, 2020

Psst!

PSST!

Itkun seassa onneksi iloakin

13 maaliskuun, 2020

Psst!

PSST!

Kilpailukauden huippuhetket lähestyvät, mutta mitä tekee koronavirus?

28 helmikuun, 2020

Psst!

PSST!

PM-untuvikkoja ja hävyttömän hintaisia MM-lippuja

7 helmikuun, 2020

Psst!

PSST!

Taitoluistelun EM-kilpailut lähestyvät

3 tammikuun, 2020

Psst!

PSST!

Jouluksi kotiin – tai sitten ei

20 joulukuun, 2019

Psst!

PSST! Grand Prix -finaali Torinossa

Hei hulinaa Italiassa!

5 joulukuun, 2019

Psst!

PSST!

Kiirettä pukkaa

22 marraskuun, 2019

Psst!

PSST! Kisapuku kuntoon

Luovuutta, hikeä ja strasseja

8 marraskuun, 2019

Psst!

PSST!

Paljon onnea vaan…

25 lokakuun, 2019

Psst!

PSST!

Kaikkea sitä kuulee…

4 lokakuun, 2019

Psst!

PSST, tiesitkö?

Perheessä on aina voimaa

20 syyskuun, 2019