Psst!

PSST!

Ihanaa, vihdoinkin jäätä näkyvissä!

8 toukokuun, 2020 Kaisa Viitanen Sari Niskanen

Taitoluistelussa tapahtuu koko ajan – paljon kilpajään ja live-lähetysten ulkopuolella. SkatingFinland.fi-sivuston palsta PSST! tarjoaa säännöllisesti kattauksen ajan puhutuimpiin tapahtumiin, ihmisiin ja ilmiöihin. Palstan toimittaa niin kotimaisen kuin kansainvälisen lajiperheen hyvin tunteva toimittaja Kaisa Viitanen.

Jäähallit avanneet oviaan

Vaikka taitoluistelun uuden kauden avaukseen on vielä kuukausia, on luonnollista, että taitoluistelijat ympäri maailmaa ovat katsoneet koronan vuoksi suljettujen jäähallien ovia todella kaihoten. Pakollinen poissaolo jäältä on ollut monissa maissa jo pitkä, ja tähän aikaan vuodesta luistelijat ovat jo tottuneet valmistautumaan seuraavaan kauteen sekä tekniikkatasolla että myös uusien ohjelmien työstämisessä.

Suomessa käytännössä kaikki Taitoluisteluliiton yksinluistelun ja jäätanssin maajoukkueurheilijat ovat joko päässeet tai pääsevät ihan näinä päivinä kokemaan jäälle paluun riemun, toki tietysti tiukasti rajoituksia seuraten ja varovaisuutta noudattaen. Huippu-urheilijoidemme asioita ovat olleet järjestelemässä sekä Olympiakomitea että oma lajiliitto. Lisäksi pääkaupunkiseudun Urhea on pystynyt auttamaan jäälle omia luistelijoitaan, myös muodostelman puolelta.

Taitoluistelijoiden paluu jäälle tapahtuu hiljalleen. Kuva Sari Niskanen
Taitoluistelijoiden paluu jäälle tapahtuu hiljalleen pienryhmissä.

Tähän asti poikkeusajan poikkeusjärjestelyjä on tehty nimenomaan ammattimaisesti harjoitteleville huippu-urheilijoille, mutta nyt myös ensimmäiset suomalaiset yksityisomistuksessa olevat jäähallit ovat ryhtyneet avaamaan oviaan kenelle tahansa harjoitusjäätä tarvitsevalle. Ja kesäkuun alkuun, jolloin tiukan kymmenen hengen kokoontumisrajoituksen on määrä poistua, on enää muutama viikko!

Samantyyppisiä vapauttavia uutisia tihkuu muistakin Euroopan taitoluistelevista maista. Esimerkiksi Saksassa näyttää olevan ainakin kaksi tärkeää jääkeskusta avoinna maan taitoluistelumaajoukkueen käyttöön.

Taas yksi poissa Eterin joukosta

Alexandra Trusova
PSST! Alexandra Trusova sijoittui Grazissa tammikuussa käydyissä taitoluistelun EM-kilpailuissa kolmanneksi.
Kuva Instagram @trusova_sasha_

Venäläisvalmentaja Eteri Tutberidze on tällä hetkellä maailman kiistattomin tähtientekijä. Hänen tiimissään valmentautuvat naisluistelijat – vai pitäisikö sanoa pikkutytöt? – ovat kahmineet maailman kärkisijoja ja arvokisamitaleita usean vuoden ajan. Samaan aikaan moskovalaisvalmentaja on varmasti ollut myös maailman kiistanalaisin; hänen valmennettaviensa painosta ja myös varhaisesta burn outista on riittänyt puhetta.

Kaikilla kolmella Tutberidzen valmennettavalla kauden paras tulos on huimaavasti yli 240 pistettä.

Juuri nyt maailmalla pureksitaan tietoa siitä, että Eteri Tutberidzen valmennettaviin kuulunut Alexandra Trusova siirtyy Jevgeni Plushenkon valmennustiimiin. Kesäkuussa 16 vuotta täyttävä Trusova on päättyneen kauden tilastossa kakkosena Alena Kostornaian ja Anna Scherbakovan välissä. Kaikilla kolmella Tutberidzen valmennettavalla kauden paras tulos on huimaavasti yli 240 pistettä.

Lisää puhetta taitoluistelufaneilla on riittänyt siitä, että samoihin aikoihin Trusovan kanssa Tutberidzen valmentajatiimistä lähti Plushenkon kaartiin Sergei Rozanov.

Lue myös
Psst!

PSST! Tuttuja kasvoja uusissa rooleissa

Viveca Lindfors valmentaa Turussa, Tom Dickson Kokkolassa

23 lokakuun, 2020

Psst!

PSST!

Luistelijoiden katse jo vahvasti syksyssä

18 kesäkuun, 2020

Psst!

PSST!

Paljastuksia, vaatimuksia ja kaukokaipuuta

5 kesäkuun, 2020

Psst!

PSST!

Luistelun iloa kesän kynnyksellä

22 toukokuun, 2020

Psst!

PSST!

Verkko ja some pullollaan kotitreenivinkkejä sekä positiivista puhetta

24 huhtikuun, 2020

Psst!

PSST!

Itkun seassa onneksi iloakin

13 maaliskuun, 2020

Psst!

PSST!

Kilpailukauden huippuhetket lähestyvät, mutta mitä tekee koronavirus?

28 helmikuun, 2020

Psst!

PSST!

PM-untuvikkoja ja hävyttömän hintaisia MM-lippuja

7 helmikuun, 2020

Psst!

PSST! Kaikki sedät eivät jaksa heilua

17 tammikuun, 2020

Psst!

PSST!

Taitoluistelun EM-kilpailut lähestyvät

3 tammikuun, 2020

Psst!

PSST!

Jouluksi kotiin – tai sitten ei

20 joulukuun, 2019

Psst!

PSST! Grand Prix -finaali Torinossa

Hei hulinaa Italiassa!

5 joulukuun, 2019

Psst!

PSST!

Kiirettä pukkaa

22 marraskuun, 2019

Psst!

PSST! Kisapuku kuntoon

Luovuutta, hikeä ja strasseja

8 marraskuun, 2019

Psst!

PSST!

Paljon onnea vaan…

25 lokakuun, 2019

Psst!

PSST!

Kaikkea sitä kuulee…

4 lokakuun, 2019

Psst!

PSST, tiesitkö?

Perheessä on aina voimaa

20 syyskuun, 2019