Miksi lapseni ei päässytkään maajoukkueeseen tai kuulu kisaavaan kokoonpanoon? Vastaamatta jääneet kysymykset herättävät epäluuloja valmentajaa ja valitsijoita kohtaan, ja sen aistii myös urheilija. “Vanhemmat ja valmentaja – erikseen erinomaisia ja yhdessä ylivoimaisia” on lause, jolla urheiluperheiden Coach Kari Helander tietää solmujen aukeavan.

Nuoren urheilijan kehityksessä koti, valmentaja ja urheilija muodostavat kokonaisuuden, jossa jokaisen rooli vaikuttaa toisiin.

– Vanhemmilla on usein paljon suurempi vaikutus nuoren hyvinvointiin ja motivaatioon kuin ymmärretään. He voivat parhaimmillaan luoda turvallisen pohjan kasvulle, motivaatiolle ja hyvinvoinnille – mutta myös paineet, odotukset ja epäselvät roolit voivat kuormittaa nuorta ja haastaa yhteistyötä valmentajien kanssa, urheiluperheiden vanhempia valmentava Kari Helander avaa.

Valmentaja näkee urheilijan harjoituksissa, mutta vanhemmat havainnoivat koko arkea. Turvallinen ja kannustava ilmapiiri kotona auttaa nuorta kasvamaan sekä urheilijana että ihmisenä. Yksi tärkeimmistä tehtävistä vanhemmuudessa on kuuntelu ja herkkyys tilanteille.

– Me vanhemmat kysymme usein urheilijalta harjoitusten jälkeen, miten treenit menivät? Jos sen sijaan kysyttäisiinkin, että miltä sinusta tuntuu nyt. Silloin kysymys ei aseta suorituspaineita. Kilpailun jälkeen on myös turhaa lähteä esittämään vanhemman omaa analyysiä tuloksista, sillä lapsi tietää itse tarkkaan, mitä hyvää tai huonoa kisassa tapahtui.

– Onnistumisista saa iloita yhdessä, mutta niidenkään ei pitäisi määrittää nuoren arvoa. Pettymysten hetkellä tärkeintä ei ole nopea analyysi, vaan tunne siitä, että nuorta kuunnellaan ja tuetaan. Usein nuori tarvitsee ensin rauhaa ennen keskustelua. Jatkuva analysointi, kysely tai ohjaaminen voi kuormittaa nuorta.

Turvallinen ilmapiiri lapsen parasta

Kodin ilmapiiri vaikuttaa Karin mukaan valtavasti siihen, millaisena nuori kokee urheilun. Jos ilmapiiri on jatkuvasti jännittynyt tai suorituskeskeinen, nuori voi alkaa pelätä epäonnistumista.

 – Turvallinen, rauhallinen ja kannustava ilmapiiri auttaa nuorta palautumaan, yrittämään ja nauttimaan urheilusta enemmän.

”Jäätelö voisi maistua vielä paremmalta epäonnistumisen jälkeen.”

Kun urheilun imu vetää, nuori ei aina huomaa ylikuormittuvansa. Vanhempien tehtävä on auttaa pysähtymään. 

– Ensimmäiset merkit näkyvät arjessa. Ilo katoaa, ärtymys lisääntyy, uni tai palautuminen heikkenee ja motivaatio muuttuu raskaaksi suorittamiseksi. Nuori ei aina itse osaa sanoittaa kuormitusta. Silloin tarvitaan tilanteen havainnointia.

Joskus tärkein tuki on lupa hengähtää hetkeksi.

Kari Helander myöntää, että vanhemmat ovat tiukassa paikassa navigoidessaan urheilun ja kasvatuksen ristipaineissa: halutaan parasta, mutta saatetaan huomaamatta tehdä hallaa.

– Kun menestytään, saatetaan mennä perheen kanssa yhdessä vaikkapa jäätelölle. Jäätelö voisi maistua vielä paremmalta epäonnistumisen jälkeen.

Vastuu omasta polusta kasvaa

Vanhemman rooli muuttuu lapsen kasvaessa ja tavoitteiden noustessa. Pienen lapsen vanhempi on tämän huoltaja, luistinten sitoja ja eväiden tekijä. Nuoren kasvaessa tärkeämmäksi tulee tilan antaminen ja luottamus.

– Mitä tavoitteellisemmaksi urheilu muuttuu, sitä tärkeämpää on, että nuori saa myös itse ottaa vastuuta omasta polustaan. Vanhemman tehtävä muuttuu vähitellen enemmän rinnalla kulkijaksi kuin ohjaajaksi.

”Nuori tarvitsee myös tilaa hengittää, epäonnistua ja löytää oma motivaationsa.”

Moni vanhempi toivoo lapsensa yltävän lajinsa huipulle. Unelma voi olla urheilijan ja vanhemman yhteinen, mutta luodaanko sillä paineita kannustuksen sijaan.

–  Nuori tarvitsee myös tilaa hengittää, epäonnistua ja löytää oma motivaationsa.

Kari kertoo esimerkin isästä, joka häiritsi laserkynällä vastustajan maalivahtia, kun oma poika hyökkäsi. Vastaavaa toimintaa esiintyy useammista lajeissa, mutta mikään hyvä tavoite ei pyhitä villiä korttia käyttäytyä epäreilusti.

Kaikkien tähtäimessä on urheilijan paras

Vanhempien ja valmentajien yhteinen tavoite on sama: nuoren hyvinvointi ja kehitys. Mutta mikä on se tapa, jolla luodaan luottamus puhua avoimesti puolin ja toisin pelkäämättä reaktioita.

Pelko tarttua tilanteisiin on molemminpuolista. Vanhemmat eivät uskalla lähestyä valmentajaa, eikä valmentaja vanhempia. Kun nämä kohtaavat, on aihe aikuisten välinen, eikä lapsen tulisi olla sitä kuulemassa.

– Molemmat ovat lapselle auktoriteetteja, valmentaja urheilussa ja vanhemmat kotona. Miksi nämä kaksi auktoriteettia eivät voisi toimia yhdessä lapsen parhaaksi ja luottaa läpinäkyvyyteen puolin ja toisin. Erikseen erinomaisia – yhdessä ylivoimaisia, Helander kiteyttää.

Valmentaja tarvitsee työrauhan

Selkeä viestintä, matala kynnys kysyä ja halu kuunnella toista osapuolta auttavat paljon. Myös oman mielen tuottamien oletusten vähentäminen on tärkeää – usein ihmiset tarkoittavat hyvää, vaikka viestit tulkitaan eri tavoin.

Kuinka avoimesti vaikeista asioista pitäisi uskaltaa puhua? Varsinkin taitolajeissa voi olla nuoria valmentajia, jotka pelkäävät kohdata vanhempia.

– Mitä pidempään asiat jäävät kytemään, sitä enemmän syntyy väärinkäsityksiä ja turhaa jännitystä. Tärkeintä on, että keskustelu tapahtuu kunnioittavasti ja nuoren hyvinvointi edellä, Kari Helander painottaa.

”Vanhemmille on tärkeää tietää, että valmentaja näkee nuoren muutakin kuin suorittajana.”

– Useimmat valmentajat toivovat luottamusta, avointa vuorovaikutusta ja työrauhaa. Heille on tärkeää, että vanhemmat tukevat nuorta myös vaikeina hetkinä eivätkä rakenna vastakkainasettelua kodin ja valmennuksen välille.

Vanhemmat toivovat ennen kaikkea tunnetta siitä, että heidän lapsensa kohdataan yksilönä.

– Hyvä vuorovaikutus, rehellisyys ja kiinnostus nuoren kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin rakentavat luottamusta. Vanhemmille on tärkeää tietää, että valmentaja näkee nuoren muutakin kuin suorittajana.

Pelkkä ohjevihko voi jättää ulkopuoliseksi

Moni seura ja valmentajat ovat luoneet ohjevihkon vanhemmille. Jos vuorovaikutus jää siihen, että valmentajan vartissa vain ojennetaan sääntövihko ja käsketään toimia sen mukaan, tuntevat vanhemmat olonsa helposti ulkopuoliseksi. Vanhemmat tuntevat, etteivät he saa valmentajalta kaipaamaansa vuorovaikutusta. Jos tieto tulee vain lapsen kautta, se saattaa vääristyä.

Kari Helander työskenteli vuosia Yhdysvalloissa nuorten jalkapalloilijoiden valmentajana. Hän piti yhteyttä vanhempiin säännöllisesti.

– Kirjoitin heille valmentajan kulmasta oman viestin kahden kuukauden välein. Kerroin esimerkiksi, että harjoittelemme nyt pelin avauksia. Se ei ehkä vielä näy itse pelissä, mutta olkaa kärsivällisiä, se kehittyy pikkuhiljaa. Muistutin, että minua voi aina vetää hihasta ja jutella asioista, jotka teitä huolestuttavat.

Hän sai vanhemmilta kiitosta säännöllisestä yhteydenpidosta.  Se teetti töitä, mutta se ennaltaehkäisi konflikteja.

Miten väärinymmärryksiä voisi ehkäistä?

Monet väärinymmärrykset syntyvät siitä, että asioista ei puhuta ajoissa. Selkeä viestintä, matala kynnys kysyä ja halu kuunnella toista osapuolta auttavat paljon.

Seurassa voisi olla ulkopuolinen mentori, jolle vanhempi voi soittaa vaikka nimettömänä hankalista asioista. Jos tarve vaatii, otetaan keskusteluun mukaan myös seuran edustaja. Muutama seura on ottanut menetelmän käyttöön.

– Olen ollut tällaisena mentorina, jolle on voinut soittaa ensiksi ja käydä kanssani näkökulmia läpi – vaikka nimettömänä. Harva vanhempi on kuitenkaan soittanut.

On aika keventää tai lopettaa?

On vanhempia, joille urheilu on kaikki kaikessa. Ehkä nuori urheilija toteuttaa niitä unelmia, joita he eivät päässeet toteuttamaan. Siksi lapsen haluttomuus jatkaa lajinsa parissa voi olla kova paikka koko perheelle.

Hetken mielijohteen estämiseksi Kari Helander neuvoo varikkopysähdystä aina ennen uuden kauden alkua: antakaa lapsen päättää oma tasonsa.

– Olisi hyvä pysähtyä joka kauden jälkeen juttelemaan, miten jatkossa toimitaan. Onko vaativa akatemiataso sinulle edelleen hyvä vaihtoehto. Vai haluaisitko vaihtaa harrasteryhmään. Silloin jäisi enemmän aikaa kavereille ja muille harrastuksille. Me tuemme sinun valitsemaa vaihtoehtoa, hän sanoittaa keskustelun kulkua.

”Yksinkertaisimmillaan lapset harrastavat, kun se on kivaa, ja lopettavat, kun se ei enää ole kivaa.”

Jos urheilu loppuu, näyttää muutos usein tulevan yllättäen vanhemmille, vaikka halu lopettaa on voinut kyteä jo useamman kauden lapsen ajatuksissa. Nuori uskaltaa lopettaa vasta, kun hän uskaltaa puhua auktoriteetille.

– Yksinkertaisimmillaan lapset harrastavat, kun se on kivaa, ja lopettavat, kun se ei enää ole kivaa. Mihin urheilija putoaa, jollei hänellä ole muita ystäviä tai harrastuksia.

Lapsi ja nuori tarvitsee matkalleen koko ajan urheilun rinnalle myös ystäviä, palautumista, koulua ja hetkiä, joissa hän saa olla muutakin kuin urheilija.

– Monipuolinen elämä auttaa jaksamaan paineiden keskellä ja rakentaa tasapainoisempaa identiteettiä. Pitkällä aikavälillä se tukee myös urheilussa kehittymistä.

Valmentaja Kari Helander tekee yhteistyötä Taitoluisteluliiton kanssa järjestämällä seuroissa koulutuksia urheiluperheiden vanhemmille.