Olen tullut mukaan lajiin tyttären taitoluisteluharrastuksen myötä. Takana on muutama Finlandia Trophy ja omat MM2017-kisat kisatoimiston tehtävissä. Jokaisessa kisarupeamassa on kilpailun jännitystä, upeita hetkiä, ihania ihmisiä – omasta halusta ja kiinnostuksesta tätä tehdään ja nimenomaan luistelijoiden hyväksi.

Saavuin Milanoon perjantaina kisoja edeltävänä viikonloppuna. Akkreditointipisteen tehtävät alkavat jo ennen itse kilpailuja ja osa tiimistä kokoontui lauantaina päivällä valmistelemaan hotellin akkreditointipisteen lopulliseen kuntoon. Deskejä oli kaikkiaan kolme eli yksi luistelijoiden, valmentajien ja joukkueiden hotellilla, toinen tuomareiden ja ISU-väen hotellilla ja kolmas Mediolanum Forumilla, jossa vapaaehtoisten ja Median akkreditointi pääasiassa tapahtui.

Lauantaipäivä oli odottavan kiireinen – luistelijoita saapui ainoastaan muutama mutta valmistelut veivät oman aikansa. Jatkoimme luistelijoiden, valmentajien ja joukkueiden kansioiden sekä musiikkikuorien tekoa. Luistelijoille jaettiin myös kisojen T-paidat ja takit sekä reput, jotka sisälsivät infopaketin. Illalla kaikki tiimin jäsenet kokoontuivat yhteiseen palaveriin, jossa tarkistettiin seuraavan päivän tehtävät, aikataulut ja työvuorot.

Sunnuntai ja maanantai olivat erittäin hektisiä – näinä päivinä suurin osa luistelijoista ja tiimeistä saapui Milanoon ja akkreditoitiin. Ryhmät ovat hitsautuneet hyvin yhteen ja kaikki tietävät mitä tehdä, joten vaihtoja eri pisteiden välillä ei kannata tehdä. Teimme myös lisää foldereita ja tarkistimme, että kaikkea jaettavaa oli riittävästi. Päivät luistelijoiden hotellilla menivät vauhdikkaasti.

Tiistaina vaihdoin Mediolanum Forumin akkreditointipisteelle, joka oli täysin eri maailma. Vapaaehtoisia, mediaa, Forumin ravintoloiden työntekijöitä saapui runsain joukoin hakemaan akkrekorttiaan. Mukava oli välillä puhua myös suomea muutaman akkreditoituvan kanssa. Moni median väki myös kehui Helsingin kisoja.

Tiistain-keskiviikon aikana akkreditoimme lähemmäs tuhat henkilöä – tuntui myös, että Milano oli nyt herännyt MM-kisoihin ja monet halusivat tulla vielä vapaaehtoisiksi kisoihin. Selvitettävää riitti. Akkreditoinnin apuna oli koko ajan rekisteriohjelma Sportityn tukihenkilöt auttamassa ongelmatilanteissa, uusien tietojen syötössä ja vahvistamisessa sekä korttien tulostamisessa.

Akkreditointitiimi oli mielestäni kisojen organisoiduin ja siellä oli erittäin hyvä henki. Helmikuusta lähtien tiimi oli ollut tiiviissä sähköposti- ja WhatsApp-viestinvaihdossa, joten olimme hyvin valmistautuneita. Tärkeässä roolissa organisoinnissa ja hyvän yhteishengen luomisessa oli huippu tiiminvetäjä Ekaterina Ivleva, itse entinen pariluistelija ja nykyisin valmentaja, joka on ollut monissa luistelukilpailuissa mukana. Muutoin luistelutaustaiset johtohenkilöt olivat vähemmistössä kisaorganisaatiossa.

Tiimissä oli yli 30 henkilöä, joista noin puolet oli Italiasta ja loput ympäri Eurooppaa. Kielitaitoa löytyi 18 kielen verran – varmasti kisojen kansainvälisin tiimi, joka teki työtään suurella sydämellä. Työ oli niin mukaansatempaavaa, etteivät pitkät päivät haitanneet yhtään – päinvastoin, moni viihtyi vuorossa pidempään kuin olisi ollut tarvettakaan.

Monissa muissa tiimeissä työvuorot ja tehtävät selvisivät vasta paikan päällä, mikä vaati vapaaehtoisilta erittäin paljon joustavuutta. Tiimit eivät myöskään kokoontuneet ennen kisoja – ensimmäinen infotilaisuus kaikille vapaaehtoisille oli vasta sunnuntaina aamupäivällä juuri ennen kisojen alkua.

Tiimien keskinäinen yhteydenpito ei myöskään tuntunut yhtä tiiviiltä kuin esimerkiksi Helsingin kisoissa. Tiedonkulussa oli hieman ongelmia mutta kaikki tuntui kuitenkin selviävän, kun asioita sinnikkäästi kyseli ja selvitteli.

Tunnelma itse kisakatsomossa tuntui hienolta – mieleenpainuvin oli Carolina Kostnerin upea lyhytohjelma Ne me quitte pas, joka sai tunnelman kattoon. Italialaiset vapaaehtoiset tuntuivat olevan hyvin realistisia omiensa mitalimahdollisuuksista ja toivoivat tasapuolisesti kaikille parasta luistelua juuri näissä kisoissa.

Kokemus oli ainutkertainen ja oli haikeaa jättää tiimi ja tehtävät torstaina. Perjantaista lähtien seurasin kisoja jo katsomon puolella tyttären ja ystävien kanssa sekä tutustuin Milanon nähtävyyksiin. Onnistuneesti yhdistetty keväinen kisa- ja turistimatka – tätä voi suositella kaikille.

Teksti ja kuvat: Sirkka Kiilamo

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Maailmalla

Maailmalla -vieraskynäpalstalla suomalaiset taitoluisteluasiantuntijat, luistelijat, valmentajat ja seura-aktiivit kertovat, millaista on elämä jäähalleissa ympäri maailmaa.

Sirkka Kiilamo toimi taitoluistelun MM2017-kisoissa infopisteen tiiminvetäjänä ja auttoi monessa muussa kilpailujen kannalta tärkeässä toiminnossa. Tänä keväänä hän työskenteli vapaaehtoisena Milanon MM-kilpailuissa.