Komeat kansainväliset urat niin taitoluistelun kilpailijana kuin arvioijana tehnyt Pekka Leskinen kiteyttää lajin kahteen sanaan. Luistelijalta vaaditaan lahjakkuuden lisäksi paloa, lajin arvioinnissa taas ytimessä on oikeudenmukaisuus.

Suomalainen taitoluisteluperhe kokee syksyllä yllätyksen. Yksi tuttuakin tutumpi hahmo on tuomaristoja esiteltäessä poissa. Yksin- ja pariluistelun korkeimman tason kansainvälisenä ylituomarina ja teknisenä kontrollerina toiminut Pekka Leskinen täytti helmikuussa 70 vuotta ja jätti yli 40-vuotisen uran arvioijana.

Pekka Leskisen taitoluistelu-ura on sen alkua myöten legendaarinen.

– Kotikaupungissani Kuopiossa perheemme asui luisteluradan vieressä, joten kävin siellä melkeinpä joka ilta, kovilla pakkasillakin. Radalla harjoittelivat myös taitoluistelijat. Laji vain veti minua puoleensa.

Pekka alkoi omatoimisesti harjoitella näkemäänsä. Kymmentä vuotta lähenevän pojan kiinnostus ei jäänyt taitoluistelijoilta huomaamatta, ja Pekka nykäistiin mukaan.

Kuopiossa ei ollut lajivalmentajia, mutta tuon ajan valmentajaguru Bertel Nikkanen teki maakuntamatkoja ympäri Suomen innostaakseen nuoria taitoluisteluun ja etsiäkseen lajin lahjakkuuksia. Hän nappasi pojasta kiinni.

– Niin minäkin pääsin Nikkasen valmennukseen hänen käydessään Kuopiossa kerran pari talven aikana. Samoin pääsin Vierumäen leireille. Ne olivat luksusta, vaikka sielläkin luisteltiin ulkojäällä. Vierumäellä ei ollut varsinaista valmennusta eikä siellä tehty ohjelmia, mutta Bertel piti luentoja, ohjasi leiriläisiä, ruoka oli hyvää ja sain olla lajin parissa, Pekka kertaa muistoja hymyssä suin.

Talvella, jolloin Pekka täytti 11 vuotta, hänestä leivottiin alokaspoikien Suomen mestari. Seuraavan vuonna hän sai jo juhlia junioripoikien mestaruutta.

Kuopiosta Helsinkiin ja sitten maailmalle

Vuosi 1968 oli tärkeä käänne kohti tulevaisuutta. Pekka Leskinen otti miesten sarjassa SM-pronssin ja kävi sen perään nappaamassa junioripoikien PM-kullan.

Kesällä Leskisen perheessä käytiin neuvonpito: uskaltaako 14-vuotiaan pojan laskea yksin Helsinkiin hakemaan lisää taitoluisteluoppia.

– Asuin Helsingissä alivuokralaisena, huolehdin itseni aamulla kouluun, pidin huolta syömisistäni, menin koulun jälkeen jäälle ja luin illalla läksyt, Pekka kuvaa teinivuosiaan.

Helsingissä oli tarjolla ammattimaista valmennusta. Samalla Pekka sai kovaa oppia omasta taitotasostaan.

– Harjoittelin parina kesänä kuukauden Englannissa. Ensimmäisen Lontoon-kesän jälkeen kilpailin ensi kertaa kansainvälisesti. Vasta silloin tajusin, miten pitkällä jäljessä olinkaan. Kun parhaat tekivät ohjelmassa kaksi kolmoishyppyä, minä tein kaksi kaksoishyppyä.

”Minulla vain oli niin kova palo taitoluisteluun. Ja sitä samaa paloa täytyisi olla jokaisella nykyiselläkin luistelijalla.”

Oli pakko päästä maailmalle. Ensin 17-vuotias lukiolainen suuntasi Los Angelesiin, sitten valmennuspaikat vaihtuivat Chicagoon ja Denveriin. Uusi manner ei ollut helppo.

– Olin koulussa lukenut pitkää saksaa, englantia vuoden. Olosuhteet toki paranivat hurjasti, pystyin takomaan monta tuntia jäällä päivittäin, ja valmentajat olivat sinänsä hyviä.

Mutta valmennussysteemi ei ollut vielä kovin kehittynyt Yhdysvalloissa, liekö tuolloin muuallakaan, esimerkiksi feedback (suom. palaute) puuttui kokonaan.

Pekka Leskinen varoo valittelemasta ratkaisujaan tai olosuhteitaan.

– Minulla vain oli niin kova palo taitoluisteluun. Ja sitä samaa paloa täytyisi olla jokaisella nykyiselläkin luistelijalla.

Yhdysvalloissa Pekka alkoi kiriä kiinni tasoeroa kansainväliseen kärkeen. Hänellä oli myös taskussaan valttikortti: pakolliset kuviot.

– Pidin kuvioiden harjoittelusta, ja sain kuvioni niin hyvään kuntoon, että keräsin niillä lopulta hyvät pisteet. Kuvioita painotettiin sen ajan arvioinnissa. Sain myös valmiiksi samat vaikeat hypyt kuin maailman kärki.

Suomen menestynein miestaitoluistelija

Pekan uran huippukohdat osuivat vuosiin 1976 ja1977. Vuonna 1976 Pekka sijoittui EM-kilpailuissa ensi kertaa kärkikymppiin, yhdeksänneksi. Samana kevättalvena hän oli olympialaisissa kolmastoista ja MM-kilpailuissa kymmenes. Vuonna 1977 hän kiri Suomen EM-kilpailuissa peräti viidenneksi erityisesti pakollisissa kuvioissa nappaamansa kolmannen sijan vuoksi. MM-kilpailuissa hän oli jälleen kymmenes, ja myös MM-jäällä hän oli kuvioiden kolmas.

”EM-Helsinki 1977 on rakkain muistoni ja kokonaisuutena onnistunein kilpailuni.”

Pekka Leskinen on yhä Suomen menestynein miestaitoluistelija kautta aikojen.

– EM-Helsinki on rakkain muistoni ja kokonaisuutena onnistunein kilpailuni. Harmittavia kilpailuja urallani oli todella monta. Urani alku oli vain niin hatara, kesti monta vuotta saada varmuus kolmoishyppyihin.

Vuoden 1977 MM-kisoissa Pekka Leskinen jätti hyvästit urheilu-uralle. 22-vuotias lähti lukemaan oikeustiedettä Helsinkiin.

– Urani olisi ehkä jatkunut vielä, jos olisi tullut mieleen suorittaa vuosittain vain osa kursseista. Toisaalta minun olisi pitänyt joka tapauksessa muuttaa valmennussysteemejäni, joten ratkaisu oli selvempi näin.

Pitkä kansainvälinen tuomariura

Heti uran lopettamisen jälkeen Pekkaa pyydettiin Suomessa tuomarin tehtäviin, tuomareista oli huutava pula. Siitä käynnistyi kansainvälisesti korkealle yltänyt ura, jonka päätökseksi Kansainvälinen luisteluliitto (ISU) palkitsi Pekan tämän kevään MM-kisojen yhteydessä merkittävällä ansiomerkillä.

2000-luvun alussa Pekka oli mukana taitoluistelun nykyisen arviointijärjestelmän kansainvälisessä valmistelussa ja sittemmin kehittelyssä.

– ISU-arvioinnissa on vieläkin paljon opettelemista, mutta arviointi kehittyy koko ajan. Esimerkiksi se, että arvioitavien komponenttien määrää pudotettiin viidestä kolmeen ja se, että elementtien laatutasojen laadun arviointiin tuli lisää liikkuvuutta, olivat molemmat mielestäni hyviä ratkaisuja. Toisaalta taas hypyt ovat edelleen isoja pistesampoja verrattuna esimerkiksi piruetteihin.

”Oikeudenmukaisuus ja siihen pyrkiminen ovat aina olleet tärkeintä minulle tuomarina arviointijärjestelmästä riippumatta.”

Nykyarviointi pitää tuomarit hereillä. Pekka Leskinen kuvaa mainiosti, että arvioijan päässä työskentelee tietokone koko suorituksen ajan.

– Oikeudenmukaisuus ja siihen pyrkiminen ovat aina olleet tärkeintä minulle tuomarina arviointijärjestelmästä riippumatta. Luistelijalla on oikeus tulla arvioiduksi oikein, tulee hän sitten mistä maasta tahansa, on hänellä millainen uratausta tahansa. Luistelija on arvioitava juuri siitä suorituksesta, minkä hän sillä hetkellä tekee.

Sana ”oikeudenmukaisuus” on ollut keskeisesti mukana myös Pekan Suomen taitoluistelulle tekemässään työssä uransa jälkeen. Hän toimi pitkään Suomen Taitoluistelusäätiössä ja jatkaa edelleen Taitoluistelun Tuki ry:ssä. Molemmat jakavat vuosittain isoja summia tukirahaa.

Sekä tuomarina että tuen jakajana Pekka on seurannut Suomen taitoluistelua tiiviisti.

– Suomessa valmennus on täysin kansainvälisellä kartalla. Meillä on myös paljon harrastajia. Kysymys on, miten heidän paristaan seulotaan lahjakkuudet. Ja miten nähdään, kenellä on oikeasti se tärkein eli palo. Ilman sitä huipulle on mahdoton päästä.

Pekka Leskinen on loistoesimerkki siitä, mihin asti luistelun palo kestää.

– Käyn edelleen joka talvi jäällä. Määrä riippuu talvesta, haluan luistella nimenomaan ulkojäillä. Kuvioita teen mieluusti, pari kaksoishyppyäkin menee vielä. Teen itselleni vuosittain myös harjoitusohjelmia, jolloin luisteluun tulee jatkuvuutta, Pekka kertoo nauraen.