Henkilöt

"Tavoitteellinen urheilu kannustaa kehittämään itseään monipuolisesti"

Lentäjä ja tekninen spesialisti Sari Hakola sai hyvät eväät luisteluvuosiltaan

24 huhtikuun, 2024 Alexandra Limnell Haasteltavan kotialbumi

Yksinluistelun tekninen spesialisti, koreografi ja liikennelentäjä Sari Hakola on onnistunut yhdistämään vaativat ammattinsa jo yli vuosikymmenen ajan. Luistelun synnyttämät tunteet ovat inspiroineet entistä SM-mitalistia jatkamaan lajin parissa, ja oma luistelu-ura on auttanut työskentelemään paineen alla eri tehtävissä. 

Sari Hakola luisteli yksinluistelun junioreiden Pohjoismaiden mestariksi vuonna 2001 ja pokkasi seuraavana vuonna junioreiden Suomen mestaruuden. Kun lopulta viisi vuotta yksinluistelun maajoukkueessa viettäneestä Sarista tuntui, ettei hän kenties täysin pysty saavuttamaan unelmiaan huipputason arvokilpailuedustajana, vaihtui ura kilpaurheilijana opiskeluun. Espoon Jäätaitureita edustanut urheilija tahtoi silti monen luistelijan tavoin pitää rakkaan lajin elämässään. 

Sari oli kevään EM-kilpailuissa teknisen paneelin jäsen. Kuvassa Sarin (keskellä) kanssa miesten kilpailun kontrolleri Emilie Billow (vas.) ja toinen spesialisti Heather Celestine Lehnert (oik).
Sari oli vuoden 2024 EM-kilpailuissa teknisen paneelin jäsen. Kuvassa Sarin (keskellä) kanssa miesten kilpailun kontrolleri Emilie Billow (vas.) ja toinen spesialisti Heather Celestine Lehnert (oik.).

– Kun olin päättämässä omaa urheilu-uraani vuonna 2005 oli Kansainvälinen luisteluliitto kehittänyt uuden ISU-arviointijärjestelmän Salt Lake Cityn olympialaisten tuomarointiskandaalin seurauksena. Kotimaassa oli tarvetta teknisen paneelin jäsenille. Suomen Taitoluisteluliitossa nähtiin silloin minussa potentiaalia kyseiseen tehtävään, joten ehkäpä minut vähän jopa houkuteltiin arvioijapuolelle, Sari kertoo polustaan teknisen spesialistin koulutukseen. 

Kokemukset jään laidalla voivat muodostua yhtä merkityksellisiksi kuin jäällä. Nykyään Sari on nähnyt taitoluistelua useasta roolista: yksinluistelijana, arvioijana, valmennuspuolelta koreografina ja luistelijan äitinä. Hän arvelee, että suuret tunteet ja koskettavat kokemukset pitävät kiinni lajissa.

– Arvioijana työskennellessä urheilusuoritusten lataus ja energia ovat aivan käsinkosketeltavia. Vaikka teknisten elementtien arviointi itsessään on hyvin kliinistä, täynnä fokusta ja adrenaliinia, on arviointikokemus parhaimmillaan flow-tila, kupla irrallaan muista ympäröivistä tekijöistä, Sari tuumii. 

Teknisen spesialistin työssä hän arvostaa myös sitä, että on saanut lajin tiimoilta ystäviä ympäri maailmaa ja päässyt näkemään mitä erilaisimpia paikkoja. Matkustaminen ei itsessään ole helsinkiläiselle vierasta, sillä hän on tehnyt pitkän uran myös liikennelentäjänä.

Täyden kalenterin dilemma

Luistelun liittäminen muuhun elämään ei aina onnistu sormia napsauttamalla. Liikennelentäjän vaativa epäsäännöllinen vuorotyö yhdistettynä hektiseen perhe-elämään aiheuttavat hetkittäin ajankäytöllisiä haasteita, eikä Sari ehdi toimimaan taitoluistelun parissa aivan niin paljoa kuin haluaisi. Kilpailutapahtumat on pystyttävä ajoittamaan matkatyön vapaapäiviin.

Tekninen spesialisti Sari Hakola työskentelee liikennelentäjänä Finnairilla.
Liikennelentäjä Sari Hakola työmatkalla Genevessä.

Sari kertookin olevansa kiitollinen tukiverkostolleen, joka mahdollistaa kiperienkin pulmatilanteiden selvittämisen. Itselle tärkeiden asioiden yhteensovittaminen on edellyttänyt myös syvää motivaatiota.

– Niissä hetkissä, kun itsellä on ollut haasteita ja epäilyksiä omista resursseista, koen että pienen pysähtymisen ja syvällisemmän pohdinnan tuloksena olen aina löytänyt sen intohimon ja palon ensin ylipäänsä rohkeasti aloittaa ja sitten jatkaa oikeaksi havaitsemaani suuntaan, Sari sanoo. 

”Tavoitteellinen urheilu kannustaa kehittämään itseään monipuolisesti ja työskentelemään tinkimättömästi kohti asetettuja tavoitteita.”

Hän näkee teknisen spesialistin toimen myös elämäntapana, jossa ennen kaikkea tiedonjano, kouluttautuminen, havainnot ja mielenkiintoiset keskustelut lajiväen kanssa kartuttavat ammattitaitoa.

Lentäjän ja teknisen spesialistin tehtävien voi niin ikään ajatella tukevan toisiaan. Kummassakin työssä vaaditaan tarkkaa ja vastuullista tiimipelaamista, jossa yksilöltä edellytetään piinkovaa asiantuntemusta, paineensietokykyä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. 

Oman luistelu-uran siivittämänä arvioijaksi EM-kilpailuihin

Mahdollisuus toimia luistelussa sekä koreografina, valmennustiimeissä että arviointipöydän takana tuntuu Sarista etuoikeudelta.

Hän ajattelee, että urheilu-urasta voi olla hyötyä monenlaisissa työtehtävissä, esimerkiksi lentokoneen ohjaamossa. 

– Tavoitteellinen urheilu kannustaa kehittämään itseään monipuolisesti ja työskentelemään tinkimättömästi kohti asetettuja tavoitteita. Luistelijoilla on usein resilienssiä toimia haastavissa ja stressaavissa tilanteissa, Sari pohtii. 

”Luistelijoilla on usein resilienssiä toimia haastavissa ja stressaavissa tilanteissa.”

Jos haave kansainvälisen huipun saavuttamisesta ei urheilijana aivan täyttynyt, samaa ei voi sanoa arvioijan urasta. Sari toimi kuluneella kaudella teknisenä spesialistina Euroopan mestaruuskilpailuissa Liettuassa, mitä hän pitää tähänastisen spesialistin uransa huippuhetkenä.

Sarista on kuitenkin ammatillisesti rikastuttavaa toimia arvioijana monipuolisesti eri sarjatasoilla. Helsinkiläinen arvelee myös, että lasten ollessa vanhempia hänellä on vielä enemmän annettavaa luistelulle. 

– Tavoitteeni tulevaisuudelle on säilyttää nöyryys oppia ja kehittyä jatkuvasti, ansaita laji-ihmisten ja ennen kaikkea urheilijoiden luottamus tapahtumasta toiseen sekä palvella ja kehittää tätä ehkä maailman kauneinta lajia parhaani mukaan, Sari Hakola tiivistää.