Denis Tenin kuolema järkytti

Denis Tenin suuri vahvuus oli sielukas musiikintulkinta. Luistelija itse kertoi sen olevan myötäsyntyistä, sillä hänen äitinsä on orkesterimuusikko.

Koko taitoluistelumaailma järkyttyi sydänjuuriaan myöten, kun heinäkuun 19. tuli tieto Kazakstanin kirkkaimman taitoluistelutähden Denis Tenin menehtymisestä. 25-vuotias Ten puukotettiin kuoliaaksi synnyinkaupungissaan Almatyssa, kun hän koetti estää ryöstäjiä varastamasta peilejä autostaan.

Denis Ten kirjoitti kotimaansa taitoluisteluhistorian uusiksi moneen kertaan. Hän oli ensimmäinen kazakstanilainen, joka voitti mitalin ISU:n kisoissa; kultaa juniorien GP-kisassa 2008. Seniorisarjassa saavutukset olivat myös näyttäviä: olympiapronssia Sotšista 2014, MM-hopea 2013 ja -pronssi 2015. Neljän maanosan kisan hän voitti 2015 ja teki siellä piste-ennätyksensä 289,46.

Ten oli myös kotimaansa taitoluistelun sielu monessa merkityksessä. Hänen ansiostaan Kazakstaniin rakennettiin jäähalleja, jotka tarjosivat nuoremmille luistelijoille harjoittelumahdollisuuksia. Hän oli myös Almatyn 2022 talviolympialaisten hakukomitean lähettiläs.

Useassa eri maassa urallaan harjoitellut Ten oli kohtelias ja analyyttinen nuori mies. Taitoluistelu-lehden toimituskunnan jäsenillä oli ilo jututtaa häntä joitakin kertoja. Mielestämme Tenin persoonaa kuvaa hänen oman jääshow’nsa nimi: ei tähtiä tai legendoja, yksinkertaisesti Denis Ten & Friends, Denis Ten ja ystävät. Heitä Tenillä oli paljon ja he kaikki kaipaavat häntä syvästi.

Ystävät kunnioittavat tähden muistoa

Denis Tenin kuolema on herättänyt kansainvälisessä taitoluisteluperheessa toinen toistaan liikuttavimpia ”me muistamme, me kaipaamme” -tekoja. Häntä on muistettu monissa eri tilaisuuksissa niin jäällä kuin jään ulkopuolella. Lisää on tulossa.

Esimerkiksi Tenin hyvät ystävät, kanadalaiset  jäätanssijat Kaitlyn Weaver ja Andrew Poje, ovat suunnitelleet kauden vapaaohjelmansa hänen muistolleen. Tenin kotikaupungissa Almatyssa taas on suunnitteilla sekä taitoluisteluakatemia että myös vuosittainen kansainvälinen näytöskierros olympialaisten pronssimitalistin muiston kunniaksi.

Taitoluistelu-lehti 3/2018