Suomi ei kuulu olympialaisten taitoluistelun mitalirohmuihin, mutta monta jännittävää juttua liittyy suomalaisten taitoluistelijoiden takavuosien olympiamatkoihin.

Tätä nykyä Suomea ei maailmalla tunneta pariluistelumaana. Lajin harrastus on ollut maassamme lähes olematonta ja edustuspareja vain satunnaisesti. Suomen taitoluistelun olympiahistoria alkaa kuitenkin juuri pariluistelusta – ja komeasti alkaakin.

Vuonna 1908 helsinkiläinen Walter Jakobsson lähti Berliiniin matkalle, joka mullisti hänen elämänsä. Jo Suomessa luistelukipinän saaneen Walterin oli tarkoitus lopettaa jäiset haihattelut ja jatkaa Saksassa insinööriopintojaan. Mutta Berliinissä oli koulun lisäksi taitavien luistelijoiden täyttämä jäähalli. Jäällä oli myös Ludowika Eilers.
Ludowikan ja Walterin askeleet sopivat yhteen. Jo vuonna 1910 he ottivat MM-hopeaa, seuraavana vuonna ensimmäisen maailmanmestaruutensa.

”Rahat riittivät kuitenkin vain New Yorkiin asti.”

Askeleet olivat yhteiset myös yksityiselämässä. Walter ja Ludowika, joka muutti etunimensä muotoon Ludovika, vihittiin vuonna 1911. Tuore aviopari muutti Helsinkiin ja jatkoi yhdessä MM-mitaleiden keruuta, kunnes ensimmäinen maailmasota keskeytti vuonna 1914 urheilukilpailut.

Vuonna 1920 järjestettiin kesäkisat Antwerpenissä, mutta niihin liitettiin aiemmin talvella pidetyt kahden talvilajin, kaunoluistelun ja jääkiekon, kilpailut. Suomi lähetti kisoihin kolme osanottajaa, Ludovika ja Walter Jakobssonin sekä yksinluistelija Sakari Ilmasen.

Kolmikko teki sodan tuhoamassa Euroopassa reissua kisapaikalle melkein kuukauden, lisäksi he varasivat kisapaikalla kuusi viikkoa aikaa valmistautumiseen.

Se kannatti. Jakobssonit luistelivat parien olympiakultaa, Ilmanen miehissä viidenneksi.

Seuraavan olympiamitalinsa, hopeisen, Jakobssonit saavuttivat vuonna 1924 Ranskan Chamonix’ssa. Pari osallistui vielä vuoden 1928 olympialaisiin St. Moritzissa Sveitsissä.

Suomalaisia pariluistelijoita ei sitten Jakobssonien ajan ole olympiajäillä nähty.

Laivaruumassa kisoihin

Vuonna 1928 Jakobssonien mukana St. Moritzin talviolympialaisissa oli uusi suomalainen miesedustaja, Marcus Nikkanen. 24-vuotias helsinkiläinen sijoittui viidenneksi.

Marcus Nikkanen jatkoi olympiauraansa vuonna 1932 Lake Placidissa, jossa hän oli neljäs. Sijoitus on yhä suomalaismiesten paras olympiatulos.

Jos suomalaisluistelijoiden matka vuoden 1920 olympialaisiin oli kammottava, paljon helpompaa ei ollut Nikkasen suunnatessa Yhdysvaltoihin.

Suomen Luisteluliitto ei halunnut kustantaa Nikkasta olympialaisiin, joten apuun riensi kotiseura HSK. Seuran rahat riittivät kuitenkin vain New Yorkiin asti ja silloinkin halvimmalla mahdollisella lipulla laivan ruumassa. Loppumatkan sponsoriksi lupautui amerikkalainen Skating Magazine.

Nikkanen luisteli vielä Garmisch-Partenkirchenissä vuonna 1936. Silloin hän oli seitsemäs.

Nikkasen uran jälkeen saatiin odottaa aina vuoteen 1976, kunnes suomalaismies seuraavan kerran nähtiin olympialaisten taitoluistelujäällä. Tuolloin 22-vuotias Pekka Leskinen sijoittui Innsbruckissa kolmanneksitoista. Leskinen oli ensimmäinen suomalaisluistelija, joka matkansa tueksi olympiapäivärahan.

Leskisen jälkeen olympiajäätä ovat käyneet koittamassa Oula Jääskeläinen vuonna 1992 ja Ari-Pekka Nurmenkari vuonna 2010.

Presidenttiparin liftillä

Suomessa jokainen taitoluistelufani osaa nimetä useita olympialaisten naisedustajiamme. Syntyy helposti tunne, että naisluistelijoita on ollut olympialaisissa aina.

Ensimmäistä suomalaista naisluistelijaa saatiin kuitenkin odottaa olympiajäälle aina vuoteen 1952 asti. Pioneerina toimi Leena Pietilä (Vainio), joka luisteli Oslossa naisten kilpailussa sijalle 20.

Talvella 1980 suomalaiset lajifanit hykertelivät: kaksi naisluistelijaa Lake Placidin olympialaisissa. Tintti, Kristiina Wegelius nousi upeasti sijalle 10, Susan Broman oli 17. Sitten seurasi jälleen kolmien talviolympialaisten tyhjä kausi.

Vuoden 1994 Lillehammerista aina vuoden 2010 Vancouverin olympialaisiin asti Suomella oli aina naisluistelussa edustus, kahdesti kaksikin edustajaa. Ketjun aloitti Mila Kajas, ja häntä seurasivat vuonna 1998 Alisa Drei ja vuonna 2002 Elina Kettunen (Järvinen).

Susanna Rahkamo ja Petri Kokko tulivat tunnetuiksi rajoja rikkovista ohjelmistaan. Lillehammerin vapaassa he tanssivat La Stradan. Lehtikuva / Martti Kainulainen

Talvella 2006 Suomesta Torinon olympialaisiin matkusti kaksi naisluistelijaa, edellisvuonna samassa kaupungissa EM-hopeaa voittanut Susanna Pöykiö sekä Kiira Korpi.

17-vuotias untuvikolle olympiamatka oli ikimuistoinen, eikä vähiten siksi, että hän sai kokea sen, kuinka olympialaiset todella yhdistävät koko kansakunnan. Kiira oli seuraamassa alppihiihtäjä Tanja Poutiaisen kilpailua ja halusi kiirehtiä sieltä suoraan curling-halliin. Liftin tarjosivat presidentti Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi.

Presidenttipari tarjosi kyytiläiselleen vielä kakkukahvit ennen curling-matsin alkua.

Vancouverin olympialaisissa vuonna 2010 tehtiin suomalaisen naisluistelun historiaa. Jo toista kertaa olympiamatkassa mukana ollut Kiira Korpi sijoittui 11:ksi. Vielä paremmin luisteli olympiakisojen ensikertalainen Laura Lepistö.

Lauraa ei olympiajää jäädyttänyt, vaan hän luisteli sillä omat uudet ennätyspisteensä ja sijoittui olympialaisten naisten kilpailussa parhaana eurooppalaisena kuudenneksi. Lauran sijoitus on suomalaisnaisten paras menestys tähän mennessä olympiakisoissa.

Unelma karkasi

Susanna Rahkamo ja Petri Kokko ovat ainoat suomalaiset jäätanssijat, jotka ovat osallistuneet olympiakisoihin. Heidän panoksensa on ollut mahtava.

Tuolloin vasta kuutisen vuotta yhdessä treenannut pari osallistui ensi kerran olympialaisiin vuonna 1992 Albertvillessa. He sijoittuivat yhdeksäntoista parin joukossa upeasti kuudensiksi.

”Ei ollut edes surua, oli vain tyhjyyttä.”

Seuraavat talviolympialaiset olivat jo kahden vuoden päästä, vuonna 1994 Norjan Lillehammerissa. Suomalaispari oli jo silloin kivunnut maailman kirkkaimpaan eliittiin, ja se matkusti Norjaan mukanaan unelmansa: olympiamitali. Mitalia kärkkyi myös Suomen kansa.

Toisin kävi. Susanna ja Petri jäivät olympialaisissa neljänsiksi.

Pettymys oli valtava. Vaikka pari kävi jäätanssikisan jälkeen urheasti katsomassa muiden suomalaisten suorituksia ja säteili taitoluistelun loppunäytöksissä, kisakylän huoneessa istui hiljainen kaksikko. Ei ollut edes surua, oli vain tyhjyyttä.