Juniorijoukkue Step by Step – riveissään Heidi Ekdahl – voitti 29 vuotta sitten SM-kullan ja sai ensimmäisen kiinnityksen uutuuttaan kiiltävään Jääaika-maljaan. Tänä keväänä malja ojennettiin SM-voiton saavuttaneelle Team Fintasticille, jossa luistelee Heidin tytär Elsa Oksanen. Molemmista muodostelmaluistelu on maailman paras laji, jota ei voita mikään.

Suomalaiset muodostelmaluistelijat ovat vuodesta 1993 saaneet Suomen mestaruuden huipennukseksi Jääaika-kiertopalkinnon. Maljojen takana on vuonna 1990 perustettu Jääaika-yhdistys, joka halusi edistää silloin niin nuoren lajin harrastusmahdollisuuksia Suomessa. Sittemmin Jääaika ry on päättänyt toimintansa, mutta arvokkaat maljat jatkavat kierrostaan.

– Maljat kertovat aktiivisten vanhempien halusta tuoda tukea ja arvostusta lajille. Enkä silloin osannut ajatella, että tämä sama junioreiden malja on lähes 30 vuoden päästä vielä kierrossa, ja nyt Elsan joukkueella, Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintasticilla, Heidi kertoo.

”Taidamme tosiaan olla ensimmäinen äiti-lapsi-pari, joka jäämaljan on saanut.” 

Elsa lähetti äidilleen tämän kauden kultamitalijuhlista kuvia, joissa pytty komeili onnellisten luistelijoiden kannattelemana. 

– Oli liikuttava hetki tajuta, että tässä on 29 vuotta välissä. Tämä kertoo siitä, miten nuori lajimme on. Taidamme tosiaan olla ensimmäinen äiti-lapsipari, joka jäämaljan on saanut. 

Junioreiden jäämalja on löytänyt kesäksi kodin Elsan ja Heidin kotoa. Kesäisenä päivänä se kiiltelee auringon säteissä, vaikka muutama kuhmu kertookin vuosien kokemuksista. 

Sitoutunutta lajiväkeä

Kun pytty tuotiin ensimmäistä kertaa SM-kilpailuihin, se osoitti Heidin mielestä hienolla tavalla arvostusta lajille. Suomalainen lajiväki oli silloin ja on nyt todella sitoutunutta. 

– Meillä on ja on edelleen voimakkaita taustatoimijoita, jotka ovat olleet valmiit isolla sydämellä tukemaan lajin kehitystyötä. Tämä sitkeys on selvästi vaikuttanut taustalla lajin kehitykseen.

Muodostelmaluistelun alkuaskelten aikaan seuroissa suhtauduttiin lajiin hieman väheksyen ja pelon sekaisinkin tuntein. Kun laji kehittyi, myös asenteet muuttuivat.

Suuri harrastajamäärä toi seuroihin rahaa, ja laji meni eteenpäin urheilullisesti.

– On ollut jännä olla matkalla koko ajan mukana. Aluksi lehtikirjoituksissa saatettiin puhua jopa kimppakivasta. Vähitellen mentiin kohti varteen otettavaa lajia, jolla olisi jo kelpoisuus olympialaisiin. 

Kanadasta avaimet mestaruuteen 

Etelä-Vantaan taitoluistelijoiden joukkue Step by Step voitti junioreiden SM-kullan keväällä 1993. Joukkueen vapaaohjelman koreografia ja puku ostettiin Kanadasta, joka oli lajin ykkösmaita. Vain lyhytohjelma oli kotimaista käsialaa. 

Heidi kuvaa lyhyen valkoista ja kultaa hohtavan puvun tyyliä kabareemaiseksi. Sen helminauhoista koostuva helma oli niin lyhyt, ettei se peittänyt kunnolla takaa housuosaa. 

Itse ohjelma on hänen suosikkinsa koko luistelu-uralla. Sen askeleet ovat yhä selkäytimessä.

– Tein ohjelmaa äsken kuivaharjoitteluna puoliväliin asti. Hämmästyin, että muistin kaikki käsien ja pään asennot ja viime hetken muutoksetkin niissä ennen SM-kilpailuja!

Kovan vastuksen tarjosi joukkueelle silloin samainen Fintastic. Jäämaljojen keskeisen puuhamiehen Vesa Lappalaisen tytär Varpu luisteli joukkueessa, jota silloin valmensi Anu Jääskeläinen, nykyinen Marigold Ice Unityn ja Musketeersin valmentaja Anu Oksanen.

– Joukkueella oli upea inkkariteemainen vapaaohjelma. Varpu oli luistelun kautta hyvä ystäväni ja minulle tuli melkein vähän huono omatunto, kun me voitimme pokaalin, Heidi muistelee. 

Ilman iloa ei voi onnistua

Elsa Oksanen kertoo SM-voittoon ja MM-kultaan päättyneellä kaudella meiningin Team Fintasticissa olleen todella hyvä. Koronan hiljentämän tynkäkauden jälkeen joukkue saattoi aloittaa uuden kauden tavanomaista aikaisemmin. Ohjelmat valmistuivat nopeasti, ja joukkue pääsi rakentamaan rutiinia jäällä.

SM-kilpailuissa oli hauskaa ja Elsa koki, että joukkue onnistui tekemään huippusuoritukset oikeassa paikassa  Yllätyksiä ja haasteita sisältäneen kauden jälkeen SM-kultamitalit ja Jääaika-malja olivat lopulta joukkueen.

– Molemmat suoritukset tuntuivat niin hyviltä. Kummastakin tuli hyvä fiilis, ja erityisesti vapaaohjelman jälkeen meillä kaikilla oli voittajan olo. Ja vaikka voittoa ei olisi tullutkaan, oli suoritus meistä kultainen.

”Voit olla vaikka kuinka hyvä, mutta jos sinulla ei ole hauskaa, ei homma toimi.”

Menestys jatkui junioreiden MM-kilpailuissa Innsbruckissa. Koronan ja jatkuvien testien tuomasta lisäjännityksestä huolimatta joukkue onnistui. 

– Meillä ei ollut ihan kauden parhaat suoritukset kisajäällä, mutta tuli kultaa kuitenkin, Elsa summaa.

Hän painottaa ilon olevan ydintä onnistumisissa.

– Voit olla vaikka kuinka hyvä, mutta jos sinulla ei ole hauskaa, ei homma toimi.

Yksinluistelusta muodostelmaan

Sekä äiti että tytär ovat aloittaneet urapolkunsa yksinluistelijoina. 

Heidi ehti ottaa tuntumaa myös jäätanssiin, ennen kuin löysi paikkansa muodostelmaluistelusta. Opiskellessaan yliopistossa hän kävi Kanadassa Les Suprêmesin try-outissa ja sai paikan, mutta ei lopulta luistellut joukkueessa.

Jäälle Heidi palasi vuosien tauon jälkeen, kun Elsa oli syntynyt.

– Olin stressaantunut. Vauva-arjesta oli vaikea irrottautua. Ajattelin silloin, että jää on aina ollut paikka, jossa en mieti mitään muuta. 

”Minusta tuntui ensimmäistä kertaa, että Elsa oli saanut siivet selkäänsä jäällä ja tunsi iloa.”

Aikuisena hän on luistellut kansallisissa senioreissa ja masters-sarjassa. 

– Vielä kolmannen lapsen jälkeen kilpailin ja neljännenkin jälkeen treenasin, mutta siirryttyäni Kotkaan Kymen Sanomien päätoimittajaksi, aikaa luisteluun ei enää ollut. 

Muodostelma iski ja vei mukanaan 

Elsa muistaa olleensa aina jäähallilla, joka on kuin toinen koti. Hän aloitti luistelun kolmevuotiaana Espoon Jäätaitureissa ja siirtyi neljän vanhana yksinluisteluun Virpi Horttanan valmennukseen. Yksinluistelijan polku jatkui kouluikään ja ensimmäiseen kisakauteen.

– Minulle tuli akillesjänteen rasitusvamma, ja ilo yksinluistelusta hävisi. Hetkessä eläjä kun olen, ilmoitin äidille, että haluan lopettaa.

Luistelija oli kaksi kuukautta pois jäältä, mutta tauko sai kaipaamaan takaisin jäälle.

Vanhemmat ehdottivat Elsalle muodostelmaluistelun kokeilemista. Vaikka Elsa ennakkoon piti lajia ”käsi kädessä roikkumisena”, hän meni testeihin Helsingin Taitoluisteluklubin MiniMintseihin. 

– Olin kahdeksanvuotias ja menin mukaan kesken kauden. Se oli ensin pelottavaa, mutta jäällä olikin sika hauskaa. Olin heti valmis jäämään, ja Kaisa Arrateig lupasi paikan. 

Vanhemmat olivat katsomassa Elsan ensimmäisiä harjoituksia. 

– Minusta tuntui ensimmäistä kertaa, että Elsa oli saanut siivet selkäänsä jäällä ja tunsi iloa, Heidi kertoo.

– Muodostelma iski, vei mukanaan ja siellä minä olen, Elsa kiteyttää.

Elsan polku vei MiniMintseistä Finettesin kautta Team Fintasticiin. Finettes-vaiheessa hän oli joukkueen nuorimapana osin sivussa ja vaihtopaikoilla. 

– Kehittää todella paljon, kun saa katsottua perusasiat ja pääsee kuitenkin kaikkeen mukaan joukkueen kanssa. Treenasin todella paljon seuraavan kesän aikana, ja valmentajat totesivat minun kehittyneen. Seuraavalla kaudella luistelin joka kisan ja siitä eteenpäin olen kisannut kaikki kisat.

Elsa kertoo jännittävänsä hieman kisatilanteissa.  

– Alkuasennossa vähän tärisee. Jännityksestä ja pelosta huolimatta on paras tunne ikinä, kun pääsee tekemään ohjelmaa yleisön edessä ja saa annettua kaikkensa kisatilanteessa. 

Luistelu on ollut Elsalle aina ollut tärkeää. Hän on asettanut sen elämässä kaiken muun edelle. 

– Olisi ihanaa olla joskus Rockettesissa, joka minusta on paras joukkue ikinä. Nyt lukio kuitenkin vaatii aikaa ja keskittymistä. Katsotaan, miten energiaa riittää sen rinnalla. Luistelu on kuitenkin minulle todella tärkeää ja pitää arjen rullaamassa. Jatkan niin pitkälle kuin vain jaksan.

Oma kokemus auttaa ymmärtämään

Heidi on tietoisesti yrittänyt ottaa etäisyyttä tyttärensä luisteluun, sillä Elsalla ja hänen joukkueellaan on ja kuuluu olla aivan oma polkunsa.  Hän varoo menemästä liian lähelle, ettei hän tuo lapselle painetta. Hän tuntee myös lajin huonot puolet. Silti hän ajattelee, että muodostelmaluistelu on maailman paras laji, jota ei voita mikään.

– Harjoituksia seuratessa huomaan, että eläydyn tunteella. Muistaa niin hyvin, miltä alkuverryttelyssä tuntuu, ja miltä kisoissa, kun astuu joukkueen mukana jäälle. Kun Elsan joukkue ottaa alkuverryttelyn blokissa alkuasennon, itselläkin oma ryhti paranee automaattisesti siinä laidalla.

”On hienoa, että äiti on innokkaana katsomassa meidän treenejä ja kannustamassa katsomossa.”

Luistelutaustan ansiosta Heidi myös tietää, mitä nuori ei ehkä halua kisa-aamuna kuulla vanhemmalta. Tai miten kannattaa käyttäytyä, jos lapsen joukkueen kisasuoritus ei oikein ole sujunut.

– Vielä silloin, kun tein hänelle kisanutturan, saattoivat hermot olla vähän kireällä kisa-aamuina. Nykyisin, kun kisakampaukset tehdään itse, minun on helpompi piilottaa se, että minua vähän jännittää.

Elsa arvostaa äidin lajituntemusta. Äiti tietää, mistä syvimmältään on lajissa kyse.

– On hienoa, että äiti on innokkaana katsomassa meidän treenejä ja kannustamassa katsomossa. Hän on suurin fani.

Nykyvalmentajat ovat huippuja

Takavuosien ohjelmat saattavat ehkä nyt naurattaa, mutta niitä ei Heidin mielestä yhtään pidä väheksyä, sillä jokainen potku ja ohjelma on vuosien varrella tarvittu, että nykyiselle tasolle on päästy. 

Valmentajat ovat vuosien saatossa joutuneet kipuilemaan aika isojenkin sääntömuutosten kanssa, jotka joskus ovat tulleet viime tingassa. Se on leimannut lajin kehitystä. 

– Aina muutokset eivät ole vieneet lajia suuntaan, jota Suomessa olisi toivottu. Mutta silti niihin on sopeuduttu, ja valmentajat ovat pystyneet uusiutumaan. On ollut heille haastavaa miettiä valmennusta pitkäjänteisesti, koska he kasvattavat koko ajan uutta sukupolvea, jonka pitää olla huipulla viiden, kymmenen vuoden kuluttua. 

Heidi korostaa nuoren sukupolven olevan onnekas, koska se saa niin hyvää valmennusta. Nykyvalmentajat ovat huippuja.

– On ilo, että saan äidin roolissa seurata, miten nuori sukupolvi luistelijoita ja valmentajia vievät lajia eteenpäin. Itselle rakas laji on hyvissä kantimissa.

Parhaat muistot arjesta

Pokaalit ja mitalit kruunaavat kilpailut. Ne ovat päämäärä, jota kohti tehdään työtä sisulla ja sinnikkyydellä. Mutta parhaat muistot syntyvät arkisesta tekemisestä, ystävyydestä ja yhteisistä kokemuksista.

– Olen monen ex-luistelijan ja urallaan edenneen naisen kanssa keskustellut, että ne parhaat opit elämään on saatu jäähallin pukkarissa.

Hän korostaa myös, että parhaat voimavarat, jotka muodostelmaluistelusta voi elämän varrelle saada, saavuttaa ihan joka tasolla ja ihan missä tahansa joukkueessa. 

– Balettiopettajamme Tamara Baulkina-Selin muistutti, että mitalit eivät merkitse mitään jälkikäteen. Keho muistaa, millaista kauneutta se on saanut käydä läpi. Hän oli oikeassa.

Eikä muodostelmakaan unohdu harrastajiltaan. 

– Muodostelmaluistelun voi lopettaa, mutta sydämestä se ei lähde ikinä, Heidi sanoo.