Tietoa lajista

Team Unique ja valmentaja Mirjami Penttinen:

Challenger-voitto kannustaa uuteen kauteen

syyskuu 10, 2020 Marita Kokko Team Unique

Team Uniquen luistelijat kirjoittivat someen sydämensä särkyneen, kun koronaepidemia vei tilaisuuden osallistua MM-kilpailuihin. Menetys ei kuitenkaan vienyt arvoa menestykseltä, joka toi Unikeille lajissaan ensimmäisen Challenger-sarjan voiton. Joukkue otti päättyneellä kaudella ykköstilan kaikissa kansainvälisissä kilpailuissa, jotka se luisteli. Suomen Season´s Best -tuloksen 236,82 se saavutti Challenger-sarjaan kuuluneessa Spring Cupissa Milanossa.

SM-kilpailuissa Team Unique taipui hopealle, mutta lunasti kauden tuloksillaan paikan MM-kilpailuihin, jotka oli määrä pitää Lake Placidissa. Vaikkei maailmanmestaruuksista päästy koronan vuoksi kilpailemaan, tulos takasi kuitenkin joukkueelle paikan muodostelman maajoukkueena 2020–2021.

Luistelijoilla on Mirjami Penttisen mukaan ollut oma henkinen matkansa MM-pettymyksestä toipumiseen. Sen he ovat tehneet yhdessä psyykkisen valmentajan kanssa.

– Joukkue voitti kuitenkin päättyneellä kaudella Challenger-sarjan. Se on hieno arvo, jonka varassa voi elää ja jatkaa, hän toteaa.

Valmentajan kautta hallitsi tutkinta, joka kohdistui hänen valmennusmenetelmiinsä. Prosessi sai pisteen Taitoluisteluliiton, HSK:n ja valmentajan osalta keväällä solmittuun sopuun. Mirjami Penttinen jatkaa valmentamista, mutta hänen kilpailukieltonsa ulottuu tammikuuhun 2021.

– Me olemme kiitollisia, että saamme tehdä työtä yhdessä, Mirjami sanoo kilpailukauden aattona.

Vastuu tuo tulosta

Valmentaja kertoo joukkueen viime kauden vahvojen esitysten saaneen pohjan uudistuksesta, jossa yhdistyvät valmennustiimin osaaminen ja luistelijoiden vastuu. Uusi tapa toimia otettiin hänen mukaansa käyttöön jo toissa kauden keväällä 2019.

– On ilo huomata, että vastuun jakaminen ja osallistaminen toimivat ja näkyvät tuloksissa.

Ohjelmia luotaessa Mirjami kertoo määrittävänsä elementtijärjestyksen, mutta sen jälkeen kaikilla joukkueessa on vapaus ja oikeus ideoida ja täydentää runkoa kohti lopputulosta.

– Urheilijat ovat kokeneet vastuun ja vapauden osallistua kaikkeen tekemiseen hyvänä asiana.

Uusi kasvo valmennuksessa

Team Unique -joukkueen runko säilyi Mirjamin mukaan lähes samana kuin päättyneelläkin kaudella. Kilpailu-uran lopetti neljä luistelijaa, joiden tilalle nousivat luistelijat omista junnuista. He olivat jo jonottaneet paikkaa senioreista. Luistelijoita joukkueessa on 20 eli kisakokoonpano.

Team Unique -joukkue tiedostaa koronan vaanivan vieläkin, mutta ahdistus ja paniikki ovat turhia.
Team Unique -joukkue tiedostaa koronan vaanivan vieläkin, mutta ahdistus ja paniikki ovat turhia.

– Valmennuksessamme on joukkue, jonka jokaisen luistelijan tunnen todella hyvin, Mirjami painottaa.

Myös tiimi valmennuksessa on lähes samanlainen kuin aiemmin. Nina Sandsund on siirtynyt pois päivittäisestä valmennuksesta. Hän on kuitenkin työstänyt musiikkia ja ohjelmien koreografiaa.

Uudet kasvot valmennuksessa ovat Sara Vedenojan. Hän työskentelee kaikkien seuran joukkueiden kanssa.

Oman senioriuransa Marigoldissa luistellut Sara siirtyi HSK:n valmennusryhmään Tikkurilasta.

Hän kertoo intohimon muodostelmaluisteluun vievän eteenpäin.

– Uskon vahvasti työnteon merkitykseen ja haluan oppia jatkuvasti lisää lajista. Valmentajana olen myönteisellä tavalla vaativa. Kehun heti, kun havaitsen edistymistä. Taito ja itseluottamus kasvavat onnistumisten ja hyvien kokemusten kautta.

Sara on aikaisemmin työskennellyt lasten ja nuorten parissa sosionomina, mikä antaa näkökulmaa myös valmentamiseen.

Vaativa vapaaohjelma

Kauden lyhytohjelma on Mirjamin mukaan monella tapaa unikkimainen ja kovavauhtinen.

– Se ei ole niin positiivinen kuin aiempien kausien lyhytohjelmat, mutta se on suoraviivainen ja joukkueen tyylille helpompi.

Vapaaohjelman musiikkia valmentaja luonnehtii ihanimmaksi ikinä. Itse ohjelma on hänen mukaansa kuitenkin vaikea luistelijoille.

– Tämän ohjelman eteen joudumme tekemään paljon töitä. Vapaaohjelma on todella haastava unikeille. Joudumme tekemään sen eteen todella paljon töitä, sillä ohjelmassa haastetaan vartalon käyttöä ja liikekieltä.

Kansainvälinen Luisteluliitto on koronan varjossa pitänyt tämän kauden elementtivaatimukset lähes entisinä, mikä mahdollistaisi hyviksi havaittujen elementtien mallintamisen uusissa ohjelmissa.

– Totta kai mukana on tuttua, koska ohjelmat ovat samojen ihmisten luomia, mutta tarkoituksellisesti emme viime vuoden elementtitulkintoja tietenkään käytä.

Turha surra koronaa

Koska koronalle ei mitään voi, sitä on Mirjamin mielestä turha miettiä.

– Onhan tämä harmillinen tilanne. Otamme kaiken vakavasti ja yritämme estää kaikin tavoin viruksen leviämisen, mutta sureminen ei auta.

– Kyse voisi olla hirveästä tragediasta, mutta elämässä tapahtuu asioita, joille ei voi mitään. Voisit tietysti lopettaa elämisen ja voivotella siitä eteenpäin, tai sitten voit vain mennä eteenpäin.

Toisaalta poikkeustilanteessa on ollut hyvää aikaa harjoitella ja hyödyntää digitaalisia mahdollisuuksia.

”Ja jos tilanne vaatii lisää zoom-harjoitusta, niin sitten tehdään niin.”

– Ja jos tilanne vaatii lisää zoom-harjoitusta, niin sitten tehdään niin, Team Unique -valmentaja jatkaa.

Mirjami odottaa hartaasti, että kilpailukausi koronan kasaamista pilvistä huolimatta käynnistyy.

– Toivottavasti pääsemme kilpailemaan ja mittaamaan, olemmeko maailman paras.

Lue myös
Tietoa lajista

Helsinki Rockettesin valmentaja Kaisa Arrateig:

”Ennätyssuuri joukkue takaa huipputaidot”

syyskuu 24, 2020

Tietoa lajista

Lumineers-valmentajat:

”Analyyttinen, sisukas ja rempseä joukkue jatkaa kiriä kärkeen”

syyskuu 17, 2020

Tietoa lajista

MIU-valmentaja Anu Oksanen:

”Treenaamme kisakauteen jossittele­matta”

syyskuu 1, 2020