Henkilöt

Suomalaishistoriaa Pekingin talviolympialaisissa:

Mika Saarelainen ylituomariksi jäätanssiin

19 tammikuun, 2022 Marita Kokko Sari Niskanen

Mika Saarelainen on kutsuttu jäätanssin ylituomariksi Pekingin olympialaisiin. Hän toteaa tehtävän olevan henkilökohtaisen 38-vuotisen tuomariuran huipentuma. – Olen aina unelmoinut, että pääsisin kerran tuomaroimaan olympialaisiin, mutta en osannut kuvitellakaan, että minut kutsuttaisiin ylituomariksi.

Saarelainen toteaa samaan hengenvetoon, että kutsu on ennen kaikkea kunnianosoitus suomalaisille taitoluistelutuomareille.

– Olemme tehneet työmme hyvin. Olen myös ylpeä päästessäni nyt kirjoittamaan historiaa suomalaisena tuomarina. Jäätanssi on ollut vasta vuodesta 1976 olympialaisissa, eikä meitä jäätanssin ylituomareita ole kovin monta tässä maailmassa.

Taitoluistelun tuomarit nimeää ja kutsuu Kansainvälinen luisteluliitto (ISU). Kutsu saapui jo lokakuussa, ja sen jälkeen urakointi dokumenttien ja passikopioiden kanssa on kestänyt kuukausia, koska talviolympialaiset järjestetään edelleen koronan kuristuksessa.

 – Nyt olemme loppusuoralla, ja lento lähtee 31. päivänä tammikuuta. Ensimmäinen kisatapahtuma on heti kisojen avajaispäivänä neljäs tammikuuta. Silloin käynnistyy taitoluistelun joukkuekilpailu, jossa tuomarit ovat jo työssään, Saarelainen kertoo.

”Olen vastuussa siitä, että urheilijat saavat parhaat mahdollisuudet onnistua.”

Itse jäätanssikilpailu luistellaan 12. ja 14. päivänä helmikuuta. Saarelainen johtaa kilpailua tuomariston puolelta ja vastaa ylituomarina kilpailun urheilullisesta kulusta. 

– Olen vastuussa siitä, että urheilijat saavat parhaat mahdollisuudet onnistua. Kärjistäen sanottuna jos jää sulaa, minulla on valta siirtää kilpailu toiseen halliin.

Jäätanssikilpailusta ylituomari povaa huikean jännittävää.

– Kilpailusta tulee äärimmäisen kova. Olen todella iloinen, että myös suomalainen jäätanssipari on jälleen mukana monien vuosien jälkeen.

Suomalaisen jäätanssin palauttavat olympiajäille Juulia Turkkila ja Matthias Versluis

Saarelainen kertoo nauttivansa tulevasta tapahtumasta, sillä hänellä on mielestään aitiopaikka myös nauttia esityksistä, jotka ovat mielettömän hienoja.

Mika Saarelainen toimii kansainvälisenä taitoluistelutuomarina ja -ylituomarina lajeinaan yksin- ja pariluistelu, jäätanssi ja muodostelmaluistelu. Hän on maailman ainoa kaikkien taitoluistelulajien ylimmän tuomariluokan ylituomari. Nyt hän saa kunnian toimia jäätanssin ylituomarina Pekingissä.
Mika Saarelainen toimii kansainvälisenä taitoluistelutuomarina ja -ylituomarina lajeinaan yksin- ja pariluistelu, jäätanssi ja muodostelmaluistelu. Hän on maailman ainoa kaikkien taitoluistelulajien ylimmän tuomariluokan ylituomari. Nyt hän saa kunnian toimia jäätanssin ylituomarina Pekingissä. Kuvassa Saarelainen on jakanut jäätanssin palkinnot Finlandia Trophy Espoossa 2019.

Kunpa kaikki pääsisivät paikalle

Olympialaisiin valmistautuminen on nyt vaatinut paljon ylimääräistä tekemistä ennakkoon kaikilta osanottajilta. Saarelaisen suurin toive on, että kaikki myös pääsevät kilpailupaikalle, eikä koronasta johtuva ylimääräinen työ vaikuttaisi urheilijoiden keskittymiseen ja itse kilpailuun.

Kiinalainen matkustus- ja koronaohjeistus olympialaisiin on 84-sivuinen. Siksi lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa rutinoinutta ylituomariakin jännittää, onko kaikki mahdollinen osattu ennakoida.

”Olen esimerkiksi nyt kolme vuorokautta kirjannut ruumiinlämpöäni ja muita terveystietoja kiinalaiseen sovellukseen.”

– Näitä 84 sivua on kahlattu asiantuntijoiden kanssa tutkien, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, että pääsee maahan. Testejä on tehtävä kaksi ennen lähtöä tietyn aikarajan sisällä. Sitten pitää vielä lähettää dokumentteja sinne tänne, että saa kaksi eri QR-koodia, jotka vasta oikeuttavat pääsyn maahan.

Saarelainen toteaa ohjeistuksen tehneen valmistautumisesta todella poikkeuksellista.

– Olen esimerkiksi nyt kolme vuorokautta kirjannut ruumiinlämpöäni ja muita terveystietoja kiinalaiseen sovellukseen. Tätä jatketaan koko Kiinassa olon ajan, ja joka päivä testataan myös koronan varalta.

Ylituomari Saarelainen on jo voiton puolella, sillä lentolippu on takataskussa. Uhkana leijuu kuitenkin kavala omikron.

– Mutta kaikkemme yritämme, että luistelijat ja kisat onnistuvat, hän lupaa.


Mika Saarelainen on ollut Suomen Taitoluisteluliiton liittohallituksen jäsen vuodesta 2002 ja toiminut sen varapuheenjohtaja 2015–2018. Hän on ollut Kansainvälisen luisteluliiton (ISU) muodostelmaluistelun teknisen komitean jäsen 2010–2018 ja toiminut ISU:n kansainvälisten tuomareiden kouluttajana vuodesta 2004 lähtien.

Lue myös
Tapahtumat

"Minulla oli paras fiilis tässä ohjelmassa, mitä koko kaudella on ollut"

Jenni Saarinen jäi Pekingin olympiajäällä sijalle 25

17 helmikuun, 2022

Tapahtumat

"Yritin nauttia joka sekunnista jäällä ja pistää kaiken peliin"

Jenni Saarinen taisteli Pekingissä olympia­finaaliin

15 helmikuun, 2022

Henkilöt

Tarja Ristanen nousee Pekingissä taitoluistelun naisten ylituomariksi

15 helmikuun, 2022

Tapahtumat

”Upeat kisat meille, ollaan tosi tyytyväisiä”

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis tyylittelivät Pekingissä sijalle 15

14 helmikuun, 2022

Tapahtumat

Suomalaisilla loistava olympiadebyytti

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis jäätanssin olympiafinaaliin

12 helmikuun, 2022