Vielä vuonna 1980 urheiluvammoja sattui Suomessa reilut 200 000, mutta vuonna 2009 jo 350 000. Onnettomuusalttiuden kasvua selittää urheilulääkäri Jari Parkkarin mukaan osaltaan perusliikuntataitojen ja lajiharjoittelun epätasapaino.

Lääketieteen tohtori Jari Parkkari tietää mistä puhuu. Hän työskentelee UKK-instituutin ylilääkärinä erikoisaloinaan liikuntalääketiede ja liikuntaturvallisuus. Parkkari luennoi MM-kisojen yhteydessä valmentajille vammojen ehkäisystä.

– Arkitekemisen näkökulmasta kokonaisliikunnan määrä ja perusliikuntataitojen kehittyminen eivät ole riittävää suhteessa lajiharjoitteluun. Yleistaitojen, liikuntataitojen ja aerobisen kunnon perustan tulisi olla pitävä ennen kuin lähdetään tekemään kovaa lajitreeniä. Taitoluistelussa erityisesti selkä ja polvet ovat silloin vaaravyöhykkeessä.

Suomalaiset valmentajat hallitsevat lajinsa hyvin, mutta heidän tulisi Parkkarin mukaan kiinnittää nykyistä enemmän huomiota oheisharjoittelun, lämmittelyn ja loppuverryttelyn laatuun apunaan fysioterapeutin tasoinen fysiikkavalmentaja.

Säännöllisen alkulämmittelyn ja loppuverryttelyn tulisi kestää 15–30 minuuttia ja tukea kokonaisuutta, johon kuuluu keskivartalon hallinnan kohennusta sekä tasapaino-, ja ketteryys- että taitoharjoittelua. Samalla parannetaan peruskuntoa, voimaa ja lihastasapainoa.

– Fysioterapeutin tasoinen fysiikkavalmentaja pystyy seuraamaan selän asentoa, lantion asentoa ja jalkojen linjausta liikkeissä. Hän pystyy tarkkailemaan liikkeiden hallintaa ja korjaamaan virheitä liikkeissä. Oma lajivalmentaja voi samalla seurata lajinomaisten harjoitteiden toteutumista teknisesti laadukkaina.

– Tärkeintä ei ole, miten nopeasti harjoitteita tehdään, vaan miten laadukkaasti. Usein on kiire päästä lajinomaiseen harjoitteluun. Ellei perusta ole tukeva, tulee loukkaantumisia, Parkkari muistuttaa.

”Taitoluistelijassa yhdistyvät jalkapalloilijan joustavuus, nuorallatanssijan tasapaino, maratonjuoksijan kestävyys, koripalloilijan tarkkuus, voimistelijan ketteryys, golfinpelaajan kylmähermoisuus ja tanssijan viehkeys ja kyky musiikin tulkintaan.”
George LeMasters

Taitoluistelussa tyypillisimpiä vammoja, jotka aiheuttavat eniten poissaoloja, ovat selkäongelmat, samoin polvi- ja nilkkaongelmat sekä rasitusperäiset kivut.

– Kun tehdään oheisharjoittelussa hyppyjä ja loikkia, on erittäin tärkeää, että alastulot tehdään niin, ettei polveen, nilkkaan tai selkään tule vääränlaisia kuormituksia. Nämä ongelmat ovat torjuttavissa, kun harjoitteita ohjaa lajivalmentajan rinnalla fysioterapeuttitason fysiikkavalmentaja.

Suojat käyttöön?

Taitoluistelijat eivät ole tottuneet käyttämään kypärää eivät muitakaan suojia edes harjoitellessaan. Urheilulääkäri Jari Parkkarin mukaan asiaa kannattaisi harkita. Taitoja harjoiteltaessa tulee ruhjeita ja murtumia.

– Usein näkee säröjä esimerkiksi lantion alueen luustossa, kun hypätessä kaadutaan lonkan tai häntäluun päälle. Murtumissa menee paljon aikaa toipumiseen, ja nuori alkaa helposti alitajunnassa pelätä kaatumista, Parkkari toteaa.
Hyppyharjoittelussa olisikin hyvä käyttää lonkkasuojaimia sekä ranne- ja kyynärsuojia.

– Suojaimet ovat yksinkertaisia ja tehokkaita vammojen estäjiä, eikä niiden käyttäjän tarvitse pelätä kipuja kaatuessaan. Suojat ovat integroitavissa harjoitteluasuihin myös esteettisesti.

Hyvä luistin ehkäisee jalkaterän alueen ongelmia. Luistimen sopivuus ja laatu ovat Parkkarin mukaan nykyisin onneksi jo hyvällä tasolla. Luistimen on toki aina oltava yksilöllinen, juuri urheilijan jalalle optimaalinen.

teksti Marita Kokko | kuva Antti Lehto
Taitoluistelu-lehti 3/2017