Kiss & Cry

Jäätanssija Juho Pirisen uusi pari Yuka Orihara:

”Onneksi Suomessa on dallaspullaa!”

31 elokuun, 2019 Kaisa Viitanen STLL / Nina Kellokoski

Suomalainen jäätanssi tarjoaa heti kauden aluksi herkullista seurattavaa, kun upouusi jäätanssiparimme Yuka Orihara ja Juho Pirinen ensiesittäytyvät kilpajäillä. Parilla on myös herkullisia tarinoita kerrottavaan. Esimerkiksi vaikkapa dallaspullan tärkeydestä! 

Viime kaudella suomalainen taitoluisteluperhe seurasi jäätanssikuulumisia sydän sykkyrällä, eikä vain ilosta. Yksi kauden kurjia uutisia oli se, että hienosti alkanut Monica Lindforsin ja Juho Pirisen yhteistyö päättyi keväällä. 

23-vuotias Juho Pirinen jatkoi treenaamista, toivoen että uusi pari löytyisi mahdollisimman pian. Ja löytyihän se: Kanadan kautta Japanista. 

Tokiosta kotoisin oleva Yuka Orihara oli harjoitellut Kanadassa kuuluisassa Vancouverin jäätanssitiimissä Aron Lowen ja Megan Wingin johdolla. Myös hän jäi keväällä yksin, kun hänen parinsa, kanadalainen Lee Royer päätti laittaa kilpaluistimet naulaan. 

– Kun Juhon viesti yhteisestä tryoutista tuli, olin juuri kotona Japanissa, ja mietin, mitä teen, lopetanko minäkin vai en. 

Pienen mietinnän ja hetken googlailun jälkeen Yuka Orihara oli valmis lentämään Suomeen. 

”Maa nimeltä ”Finland” ei heti sanonut minulle mitään.”

– Maa nimeltä ”Finland” ei heti sanonut minulle mitään. Yhdistin se jotenkin Filippiineihin. Kun näin, että Eurooppaan lähdetään, sanoin yes, Yuka hauskuuttaa. 

Juho oli vakuuttunut yhteistyön mahdollisuudesta heti. 

– Yuka on loistava luistelija, hänellä on fantastinen vauhti. Lisäksi hän oli jo jäätanssija, hän tiesi mitä oli tekemässä, aivan alusta ei tarvinnut alkaa. Kaikki tuntui minusta hyvin luonnolliselta. 

Yuka tarvitsi päätökseen vielä yhden varmistuksen. 

– Minä rakastan ruokaa, se on tärkeä osa elämässäni. Kun selvitin tietoja Suomesta, japanilaiset nettisivut väittivät, että suomalainen ruoka on kamalaa. Se ei pitänyt lainkaan paikkaansa! Suomalainen ruoka on erinomaista, se on tuoretta ja raikasta. 

Sekä suomalaiset kasvikset että erityisesti lohi pitävät Yukan onnellisena uudessa asuinmaassa. Ja kun tarvitaan erikoisherkku, sekin löytyy: 

– Dallaspulla, Yuka pamauttaa puhtaalla suomen kielellä. 

Kesä maailmalla 

Tähän mennessä Yuka ei kuitenkaan ole ehtinyt laajemmin totuttautua suomalaisuuteen, sillä toukokuussa yhteistyönsä varsinaisesti käynnistänyt pari on sukkuloinut ulkomailla. 

Toukokuussa yhteistyön aloittaneet Yuka ja Juho ovat treenanneet kesällä Ranskassa ja Kanadassa.

Toukokuussa Yuko ja Juho vierailivat Ranskassa, Lyonissa, missä koreografi Neil Brown rakensi heille vapaatanssin. Kesäkuussa pari suuntasi Kanadaan Yukan tuttujen valmentajien luo. Ratkaisu oli onnistunut. 

”Aluksi kirjaimellisesti itkin aina suorituksen jälkeen.” 

– Valmentajat, Aron ja Megan ovat kovan luokan ammattilaisia, ja he puskivat meitä eteenpäin. Aron painotti, että koska olemme uusi tiimi, meidän täytyy oppia nopeasti ja meidän täytyy myös olla valmiit jo kilpailukauden alussa. En esimerkiksi ole aiemmin kokenut, että ohjelmien kanssa voi päästä niin nopeasti tutuksi, Juho kertoo. 

– Rankkaa se tietysti oli. Koska en kilpaillut viime kaudella, kroppani oli jo unohtanut, kuinka kovaa on tehdä kokonaisia ohjelmia, ja aluksi kirjaimellisesti itkin suorituksen jälkeen. Rasitus oli shokki kropalle, Juho kertaa tuntemuksiaan. 

Rasitusta tarjosi myös valmennuskeskuksen päivärytmi. Harjoitukset alkoivat aamukuudelta, mikä tiesi kauempana Burnabyn halleja asuneelle Juholle herätystä heti aamuneljän jälkeen. 

Helsinkiin pari palasi elokuussa. 19-vuotiaalle Yukalle Suomen jäätanssitiimistä on tullut nopeasti tärkeä. Tähän asti hän on treenannut tiimeissä, joissa luistelijat ovat hyvin eri-ikäisiä. 

– Suomessa olemme kaikki samanikäisiä ja tiimissä on hyvä fiilis. 

Säkenöintiä jäälle 

Yuka Oriharan ja Juho Pirisen kilpailukausi käynnistyy jo syyskuussa kahdella kansainvälisellä kilpailulla: Lombardia Trophylla ja Nepela Memorialilla. Suomen ensimmäinen kilpajää on SM-valintakilpailu, ja toki pari luistelee myös Finlandia Trophyssa

Pari uskoo tuovansa säkenöintiä jäälle. Yuka ja Juho listaavat vahvuuksikseen energisyyden ja esittämisestä nauttimisen. 

– Tosin meillä voi olla energiaa joskus jopa liikaakin. Joudumme välillä rauhoittumaan, ettei unisono aivan mene, Yuka hymyilee. 

Myös kauden ohjelmat tarjoavat hyvää energiatasoa. Vapaassa on mukana muun muassa Dean Lewisin biisi, rytmitanssissa taas hypellään Maija Poppasen tahtiin. 

– En uskalla sanoa, että olisimme 100-prosenttisen valmiita kilpailukauteen, mutta hyvältä tuntuu, Juho Pirinen tiivistää.