Henkilöt

Roman Galay – kasvunpaikkana Pietari

9 lokakuun, 2019 Kaisa Viitanen Nina Kellokoski / STLL

Roman Galay on viime vuosina tehnyt monta rohkeaa ratkaisua. Yksi isoimmista on ollut muutto Pietariin sekä valmentautumaan että opiskelemaan. 

21-vuotias Galay kirjoitti syyskuun puolivälissä nimensä suomalaisen luistelun historiaan luistelemalla Suomen miesten komean piste-ennätyksen, 203,52. Lombardia Trophyssa tehty tulos ei ollut sattumaa, sitä varten on otettu rohkeita hyppyjä monta vuotta. 

Nuorena Lappeenrannassa asunut Roman Galay muutti yläkoulun jälkeen Lahden seudulle. Kodiksi vakiintui Suomen urheiluopisto Vierumäellä. Siellä Galay sai sekä aiempaa paremmat mahdollisuudet valmentautumiseen että innostuksen opiskeluun. Mies suoritti Vierumäellä asuessaan sekä liikunnanohjaajan tutkinnon että lukion. 

– Vierumäen merkitys on suuri. Ihan eri ihmisenä valmistuin sieltä kuin millaisena menin. 

”Olen kasvanut henkisesti luistelijana.” 

Vierumäen hypyn jälkeen Roman Galay oli valmis vielä isompaan. Vuosi sitten hän muutti valmentautumaan Pietariin, maineikkaan Jevgeni Rukavitsinin tiimiin. 

– Pietari näkyy nyt taitojeni kasvamisena, mutta huipputiimissä olo on antanut paljon muutakin. Se on muuttanut näkemystäni luistelusta, olen kasvanut henkisesti urheilijana. 

Pietari toimii opinpaikkana muutenkin. Roman Galay opiskelee jään lisäksi kaupungin liikuntatieteellisessä yliopistossa. 

– Myös opiskelu on tiivistä, yliopistossa pitää olla paikan päällä paljon ja lisäksi on paljon etätehtäviä. 

Opiskelu on haastavaa jo kielenkin takia. 

”Vaikka olen syntynyt Pietarissa ja venäjä on toinen kieleni, olen käynyt venäjäksi koulua viimeksi kolmosluokkalaisena.”

– Vaikka olen syntynyt Pietarissa ja venäjä on toinen kieleni, olen käynyt venäjäksi koulua viimeksi kolmosluokkalaisena. Ja vaikka Vierumäellä opiskelin jo liikuntatieteitä, joudun nyt hakemaan venäjäksi sanoja ja termejä. 

Kiireiden keskelläkin Roman Galay sukkuloi säännöllisesti Pietarin ja Vantaan väliä. Yhteistyö suomalaisen valmentajan Sirkka Kaipion kanssa on tiivistä. Kaipiolla oli merkittävä rooli myös Romanin uusien ohjelmien musiikkien valinnassa. 

– Ohjelmat ovat uudenlaisia minulle, sekä musiikit että koreografiat ovat moderneja. Ne istuvat hyvin minulle, ja niitä luistellessa on hyvä fiilis. Totta kai ne vielä vaativat koreografiallista kehitystä. 

Seuraava fiilistelyn ja samalla näytön paikka on ensi viikonloppuna Finlandia Trophy Espoossa

– Haluan näyttää uudenlaisen ilmeen. Jos sekä ohjelmat että myös hypyt onnistuvat, Trophysta on hyvä jatkaa.


Juttusarjassa esitellään taitoluistelun maajoukkueeseen kuuluvia urheilijoita. Kaudella 2019–2020 taitoluistelun maajoukkueeseen kuuluu 10 yksinluistelijaa, joista naisia on 8 ja miehiä 2. Jäätanssipareja on 1.

Kuka?

Roman Galay, s. 20.08.1998

Kotipaikka: Pietari

Seura: Etelä-Vantaan Taitoluistelijat

Valmentajat: Sirkka Kaipio ja Jevgeni Rukavitsin

Koreografit: Olga Glinka ja Valentin Molotov

Paras kv-saavutus: 4. sija PM-kilpailuissa 2019

ISU-ennätys: 203,52 (2019)

Lue myös
Henkilöt

Linnea Ceder ja Vera Stolt

Maajoukkueen ensikertalaiset Finlandia Trophyssa

10 lokakuun, 2019

Henkilöt

Jenni Saarinen – riemulla kohti Finlandia Trophya

7 lokakuun, 2019

Henkilöt

Valtter Virtanen – mies monessa roolissa

27 syyskuun, 2019

Henkilöt

Sofia Sula harjoittelee nyt Italian Torinossa

8 syyskuun, 2019

Henkilöt

Viveca Lindfors matkalla täyteen iskuun

4 syyskuun, 2019

Henkilöt

Laura Karhunen – maailmalle yksi hyppy kerrallaan

26 elokuun, 2019

Henkilöt

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis:

”Tulkinta syvenee vuosien työllä”

5 kesäkuun, 2019