Henkilöt

Tuomas Kantelinen halusi tehdä jääbaletin

Lumikuningatar toteuttaa säveltäjän unelman

21 joulukuun, 2021 Marita Kokko Saara Salmi ja Lumikuningatar-produktio

Säveltäjä Tuomas Kantelisen mielessä oli pitkään kytenyt toive saada säveltää ja tuottaa jääbaletti. Kun Nokia Arena Tampereella on nyt valmis, ideat loksahtavat kohdalleen. Suurteos Lumikuningatar valloittaa uuden areenan tammikuussa.

Klassikkosatu Lumikuningatar ei ollut ensimmäinen valinta jääbaletin aiheeksi. 

– Jääspektaakkelin tarinaksi testattiin useampia satuja. Olin jo tehnyt musiikin oopperan baletin Lumikuningattareen, enkä oitis ollut valmis säveltämään samaa tarinaa. Testien tuloksena Lumikuningatar osoittautui kuitenkin luontevimmaksi valinnaksi. Suomi ja talvi yhdistyvät siinä H.C. Andersenin klassikkosatuun, jossa riittää tulkinnan varaa, Tuomas Kantelinen kertoo. 

Baletin säveltämisen ansiosta säveltäjä oli jo valmiiksi perehtynyt tarinaan. 

– Tunnen syvällisesti tämän sadun maailman, mutta yhdessä käsikirjoituksen laatineen Melissa A. Thompsonin sekä ohjauksesta ja koreografiasta vastaavan Reija Wäreen kanssa olemme koko ajan ideoineet ja hioneet toteutusta. 

Hartaasti ja huolellisesti rakennettu

Ensi tuntumaa projektiin otettiin kesällä 2019.

– Olemme jo pari vuotta eläneet tämän hankkeen kanssa. Toteutusta on rakennettu osissa, ja sitä on kehitetty koko ajan sekä tuotanto- että taidetiimin kanssa. Kokonaisuutta on rakennettu pitkään, hartaasti ja huolellisesti.

Tuomas Kantelinen odottaa, että jääshow herättäisi kiinnostusta myös ulkomailla, sillä esitys täyttää kansainväliset mitat.
Tuomas Kantelinen odottaa, että jääshow herättäisi kiinnostusta myös ulkomailla, sillä esitys täyttää kansainväliset mitat.

Tuomas Kantelinen tunnetaan moneen kertaan palkittuna elokuvamusiikin säveltäjänä. Vierasta hänelle ei ole myöskään sävellystyö klassisen musiikin saralla.

– Tässä Lumikuningattaren jääsadussakin on sellainen Kantelisen sävelkielen ominaisleima, eikä pyörää ole keksitty ihan uudestaan, säveltäjä kuvailee.

Välillä musiikki soi melodisena ja kauniina, välillä se kiihtyy seikkailujen säestykseksi. Mukana on myös popahtavia tuulahduksia ja sähköä.

– Vaikka katsonkin olevani tarvittaessa suhteellisen nopea sävellystyössäni, Lumikunigattaressa olemme halunneet löytää juuri oikea sävy, jota sitten kokeillaan ja mietitään. Tässä on kuorittu oleellinen esiin kerros kerrokselta sipulin tavoin. Tamperelainen Lumikuningatar yhdistää ainutlaatuisesti tanssia, luistelua, akrobatiaa ja ripauksen sirkustakin. Toteutuksessa jääkiekkoilijat, taitoluistelijat ja tanssijat esiintyvät yhdessä kukin omilla vahvuuksillaan. 

– Joka ryhmällä on oma tapansa ja rytminsä liikkua, joten musiikissakin on eri maailmoja, jotka vaativat oman soundinsa. Esimerkiksi taitoluistelijoiden liikkeen sulavuus on samankaltaista kuin balettitanssijoiden, mutta he liikkuvat luistimilla huomattavasti nopeammin. Aivan oma lukunsa ovat luistelevat akrobaatit voltteineen. 

Säveltäjänkin on pohdittava, kuinka monta minuuttia kukin hahmo pystyy kohtauksissa esiintymään. Erityisesti Lumikuningattarena luisteleva Kiira Korpi ja Kerttua esittävä Silja Dos Reis ovat jäällä niin paljon, että roolit vaativat äärimmäistä huippukuntoa.

Taianomainen prosessi

Tuomas Kantelinen seuraa jääsadun valmistumista joka sektorilla. Aina kun joku lavasteiden elementti on rakennuspajalla valmistunut, hän käy katsomassa tuloksen. Myös puku- ja valosuunnittelu innostavat häntä. 

– Tämä on ihan järkyttävän hauskaa. Tunnelma on hyvä ja innostunut. Aina on tarjolla myös yllätyksiä, sillä jokainen haluaa tehdä osuutensa paremmin ja paremmin. On ilo olla mukana ja ilo tarjota tällaista, hän summaa. 

Säveltäjä työskentelee teoksen parissa loppuun asti. 

– Sävellystä voidaan muokata koreografian mukaisesti jopa vielä viime metreille, ja hyvä niin. 

”Luvassa on huikea sääshow, jossa on koskettavuutta ja aitoja suuria tunteita laidasta laitaan, mutta myös sirkushuveja.”

Koko prosessi on Kantelisen mukaan ollut taianomainen. 

– Tosi moni asia on mennyt eteenpäin onnellisten tähtien alla. Luvassa on huikea sääshow, jossa on koskettavuutta ja aitoja suuria tunteita laidasta laitaan, mutta myös sirkushuveja. Mukana on myös hauskoja, viihteellisiä kohtauksia ja maisemien ja tapahtumien rikkautta. 

Lumikuningatar tarjoaa säveltäjänsä mukaan paljon näkemistä niin perheille kuin perheettömillekin. Kertun matka Lumikuningattaren valtakuntaan pelastamaan Kai pitää sisällään sekä draamaa että viihdettä. Siinä yhdistyvät taiteen lumo ja seikkailuelokuvan räiske. 

– Yhtä katsojaa kiinnostaa nähdä jääkiekkoilijat ihan uudessa tilanteessa, toista taitoluistelijat upeine hyppyineen ja piruetteineen. Osalle elämyksiä tarjoavat muodostelmaluistelijoiden vaaralliset nostot ja taidokkaat muodostelmat. Jollekin taas tanssijoiden mukanaolo tekee vaikutuksen. 

Tuomas Kantelinen lupaa Tampereen Lumikuningattaren olevan kohtauksesta toiseen etenevä jäänäytelmä, ei pelkkä viihdepläjäys. 

Yleisölle ystävällinen katsomo

Uusi Nokia Arena saa Tuomas Kanteliselta kiitosta katsojille ystävällisestä katsomosta. 

– Areenalla on järjettömän intiimi katsomo, sillä siellä ei ole mitään piippuhyllyä, jolta esiintyjät näkyisivät vain pisteinä jäällä. Myös lavastus on sellainen, että se tarjoaa katsojalle elämyksiä joka suunnasta. Siksi ei ole merkitystä, millä korkeudella ja missä kohtaa katsomoa istutaan. 

Tuomas Kantelinen odottaa, että jääshow herättäisi kiinnostusta myös ulkomailla, sillä esitys täyttää kansainväliset mitat. Produktiolle on haettu kansainvälisiä yhteyksiä. Lumikuningatar tarjoaa uudenlaista eurooppalaista sisältöä, joka yhdistää jäälajeja ja tanssia.

– Joka puolelta löytyy jääkiekon ja taitoluistelun faneja ja perheitä, joita kiinnostaa kiva ilta yhdessä yhteisen ohjelman parissa, Tuomas Kantelinen uskoo.


Tampere-talon ja Kantelinen Companyn tuottaman Lumikuningatar-hankkeen ovat mahdollistaneet rahoituksellaan opetus- ja kulttuuriministeriö, Svenska Kulturfonden ja Tampereen kaupunki. Suomen Taitoluisteluliitto on Lumikuningatar-produktion institutionaalinen yhteistyökumppani.

Päivitys 23.12.2021 klo 17.00: Lumikuningatar-jääshow siirtyy koronarajoitusten vuoksi vuodella eteenpäin. Uudet esityspäivät ovat 30.12.2022, 31.12.2022 ja 1.1.2023. 

Lue myös
Henkilöt

Pikku Kerttu kasvoi Lumikuningattareksi

Laura Lepistö rakastaa rooliaan

27 joulukuun, 2022

Henkilöt

Melissa A. Thompson loi Lumikuningattaren jäälle:

”Ystävyyden voima voi muuttaa kaiken”

21 joulukuun, 2022

Henkilöt

Rooli Lumikuningattaressa houkutti jäälle

Mila Kajas palasi luistimille

22 joulukuun, 2021

Tapahtumat

Lumikuningattaren asut huippuammattilaisen käsialaa

Erika Turunen ihastui jäiseen parkettiin

11 marraskuun, 2021

Henkilöt

Tappara-legenda palaa jäälle:

Pekka Saravo nappasi roolin Lumikuningatar-jääshow’ssa

3 kesäkuun, 2021

Tapahtumat

Kiekkojunnuja, taitoluistelijoita, showluistelijoita…

Ensi testit Lumikuningatar-jääshow’n rooleihin

4 toukokuun, 2021

Tapahtumat

Sinustako terätaituri Lumikuningatar-jääshow’hun?

25 maaliskuun, 2021

Tapahtumat

Hei sinä taitoluistelija tai jääkiekkoilija!

Hae mukaan esiintyjäksi Lumikuningatar-jääbalettiin

10 maaliskuun, 2021

Tapahtumat

Suomalaisen taitoluistelun, jääkiekon ja esittävän taiteen huiput ainutlaatuisessa suurtuotannossa

Rakastettu Lumikuningatar nähdään jäällä

16 helmikuun, 2021