Tapahtumat

Kiekkojunnuja, taitoluistelijoita, showluistelijoita…

Ensi testit Lumikuningatar-jääshow’n rooleihin

4 toukokuun, 2021 Marita Kokko Jaani Haapasalo

H.C. Andersenin Lumikuningatar, joka syntyy jääsaduksi Tampereen Uros Live -areenalle jääurheilun ja esittävän taiteen yhteisponnistuksin, on edennyt tulevien tähtien jäätesteihin. Ensimmäisessä testipäivässä Espoossa jäällä kiisivät kiekkojunnut, taitoluistelijat ja showluistelijat, jotka 270 hakijan joukosta olivat läpäisseet valitsijoiden seulan. Lopullinen roolitus on selvillä alkusyksystä.

Pääsy Metro Areenan testijäille oli jo huippusuoritus jokaiselta luistelijalta. Tulevan Lumikuningatar-suurtuotannon ohjaaja ja koreografi Reija Wäre ja jääkoreografi Anu Oksanen olivat katsoneet kaikki 270 taitovideota, joiden perusteella he haastattelivat projektiin soveltuvimmat ehdokkaat. Haastatelluista sitten valittiin ehdokkaat testijäille.

Kiekon ja ringetten taitajien videot tarkisti vielä ex-huippukiekkoilija ja Tappara-legenda Pekka Saravo, jolla itselläänkin on rooli tulevassa sadussa.

Kolmikko vastaanotti jäälle myös kiekkojunnut, joista testipäivään oli päässyt paikalle neljä, TuTo-junnut Max Lorenz, ja Toivo Rannikko, Viikinkien Alexander Mustonen sekä vasta seitsenvuotias Jaakko Heinonen Lempäälän Kiekosta.

Testien alku veti junnut vakaviksi, mutta kun Saravo totesi pojille, että häntäkin jännitti ”aikas paljon”, olo näytti helpottuvan.  Saravo heittäytyi testitehtäviin mukaan ja oli junnuille esimerkkinä.

Pienten kiekkopoikien jännitys laukesi, kun Pekka Saravo näytti edessä mallia.
Pienten kiekkopoikien jännitys laukesi, kun Pekka Saravo näytti edessä mallia.

Junnut innostuivat harjoitteista ja lähtivät kokeilemaan luistelua myös edellä sovituin käännöksin ja kaarin musiikin tahtiin, mitä esiintyminen jäällä sadussa edellyttää. Se oli heistä uutta ja vaikeaa, mutta hauskaa.

Jokainen pojista sai näyttää testin huipennukseksi maalituuletuksensa. Kuopus Jaakko sijoitti tuuletukseensa kuperkeikan sekä silmäniskuun kädet ilmassa – ihan niin kuin peleissäkin.

Jaakko on pistänyt hokkarit ja kiekkotamineet päälleen jo kolmevuotiaana. Koska pikkujunnut pelaavat vielä puolikkaalla kentällä, ei pelipaikka ole vielä vakiintunut. Parhaiten hän kertoo viihtyvänsä keskushyökkääjän tontilla ja parasta koko lajissa on maalien tekeminen.

Kaikki pojat uskovat ajan riittävän sekä tulevan kauden peleihin että Lumikuningattaren harjoituksiin ja esityksiin, jos kutsu tulee – koulua unohtamatta.

Tanssia ja taitoluistelua

Taitoluistelijoiden testijäillä haettiin luistelijoita poroista ja rosvoista aina joihinkin päärooleihin ja varaluistelijoihin loukkaantumisten ja sairastumisten varalle.

Paikkaa ryhmistä valikoitui testaamaan Tukholman kuninkaallisesta balettikoulusta balettitanssijaksi valmistunut Fanni Pennanen, 20. Hänellä on myös vahva taitoluistelutausta.

Ajatus urheilun ja tanssin yhdistämisestä jäällä innostaa tanssin ammattilaista. Hän uskoo, että luvassa on visuaalisesti mahtava esitys, sillä projektia työstää huipputason ammattilaistiimi.

 – Minua kiinnostaa näyttelemisen ja tanssin yhdistäminen. Tässä projektissa ilmaisukeinot lomittuvat vielä taitoluisteluun, Fanni perustelee päätöstään hakea mukaan Lumikuningattareen.

Fanni Pennanen
Tukholman kuninkaallisesta balettikoulusta balettitanssijaksi valmistuneella Fanni Pennasella on vahva taitoluistelutausta.

Taitoja terillä Fanni ehti kehittää Lahden Taitoluistelijoissa debytantiksi asti, sitten akillesvamma pakotti pitkään taukoon.

Fanni jaksoi kuntouttaa vammaansa fysioterapeutin ohjein tehokkaasti ja riittävän pitkään. Näin vamma parani täysin, mutta tauko siirsi kuitenkin kiinnostuksen taitoluistelusta tanssiin.

”On mielenkiintoista nähdä, miten eri lajit nyt lomittuvat esitykseen.”

Nyt Fanni asuu Helsingissä ja odottelee koronapandemian taittumista päästääkseen jälleen kiinni työhön. Luvassa on muun muassa rooli musikaalissa Anastasia ja toiveissa tietysti paikka Lumikuningattaressa.

– Jääharjoittelu on jäänyt vähäiseksi, koska hallit ovat olleet pääosin kiinni pandemian vuoksi. Siksi luistelu kaiken lisäksi uusin luistimin sujui sen mukaisesti, mutta tanssitesti sujui tutummin. Joka tapauksessa testikokonaisuudesta jäi hyvä maku, hän kuvaa testiään.

Fanni on lätkäperheestä. Kiekko on vienyt niin sisaruksia kuin isääkin, ja Fanni on ollut heitä kannustamassa.

– On mielenkiintoista nähdä, miten eri lajit nyt lomittuvat esitykseen.

Uudet koreografiat houkuttavat

Innostus esiintymiseen sai SM-junioreissa kilpailevan Venla Sanerin, 17, hakemaan paikkaa Lumikuningattaren esiintyjäkaartiin. Uudet koreografiat näytöksessä kiinnostavat.

– Testi jännitti. Oli kuitenkin todella kivaa luistella hyvin erilaisia harjoitteita. Myös tanssiosuudessa harjoitellut nostot olivat uutta oppia. Uskon, että sain näytettyä osaamistani.

Venla on varautunut lähtemään myös kansainväliselle kiertueelle, jota Lumikuningattarelle suunnitellaan. Hän opiskelee ensimmäistä vuotta Pohjois-Haagan urheilulukiossa, jossa opiskelu ja urheilu lomittuvat joustavasti.

Venla Sarelin
Helsingin Taitoluisteluklubin Venla Sarelin kilpailee yksinluistelussa SM-juniorisarjassa.

– Jos vain pääsen mukaan, odotan kovasti pääseväni luistelemaan uusia koreografioita ja nauttimaan jäällä itse tarinasta. Koko tämä projekti on hieno mahdollisuus.

Venla kilpailee SM-juniorina Helsingin Taitoluisteluklubin yksinluistelijana. Hän harmittelee, että koronan kurittamalla kaudella on päässyt harjoittelemaan todella vähän. Hän ehti kilpailla molemmissa SM-valintakilpailuissa, joista ensimmäisissä hän saavutti paikan Suomen mestaruuskilpailuihin. Mutta SM-kilpailut peruuntuivat pandemian vuoksi.

Kilpaluistelijan toiveena on päästä harjoittelemaan normaalisti toukokuussa.

– Tavoitteenani on oppia lisää kolmoishyppyjä, sijoittua SM-kilpailuissa viiden parhaan joukkoon ja kilpailla SM-senioreissa ensi vuonna, hän kertoo urasuunnitelmistaan.

Esiintymään kotiyleisölle

Showluistelija Lasse Sääkslahti, 32, on esiintynyt taitoluistelu-uransa jälkeen vuosia kansainvälisillä risteilyillä.

– Haen mukaan Lumikuningattareen, koska tarjolla on suomalainen näytös. Nyt sukulaiseni ja ystäväni pääsisivät katsomaan esiintymistäni. He eivät ole koskaan päässeet näkemään minua livenä työssäni.

Lasse aloitti luistelun nelivuotiaana ja kilpailemisen kahta vuotta myöhemmin. Kilpaura eteni miesten SM-senioreihin, taitoluistelun korkeimpaan kotimaiseen sarjaan. Hän lopetti kisaamisen 24-vuotiaana ja suuntasi näytöksiin, ensin Välimeren risteilyille.

”En koskaan ollut hyvä kilpailija, mutta luistelu yleisön edessä on nautinto. Silloin kolmoishypyt sujuvat ja on helppo eläytyä.”

Luistelu-uraa laivoilla Lasse on ehtinyt tehdä seitsemän kausisopimuksen verran ja joka kerta pääesiintyjäksi tai solistiksi. Hän kertoo pitävänsä esiintymisestä.

Lasse Sääkslahti
Suomessa nähtävä Lumikuningatar kiinnostaa pitkään kansainvälisissä jääshowproduktioissa työskennellyttä Lasse Sääkslahtea.

– En koskaan ollut hyvä kilpailija, mutta luistelu yleisön edessä on nautinto. Silloin kolmoishypyt sujuvat ja on helppo eläytyä.

Laivoilla esiintyjät ovat kovan luokan ammattilaisia. Mukana on MM-kilpailujen kävijöitä ja maidensa mestareita

– Olen kiitollinen, että olen päässyt mukaan. Parhaat kehunikin olen saanut risteily-yhteisössä luistelijalta, joka on Kanadan juniorimestari. Hän kehui perusluisteluani ja kysyi, miksei hän tiennyt nimeäni.

Ammattilaiselle livetesti Espoossa oli vasta toinen hänen urallaan, sillä laivoille luistelijat valitaan videoin. Se ensimmäinen oli koe-esiintyminen Disney on Ice -kiertueelle. Lasse sai kiertueelta paikan, mutta hän viihtyi Disneyn matkassa vain muutaman kuukauden ja palasi laivoille.

 – Jäätestissä Lumikuningattareen en pystynyt näyttämään ihan parasta osaamistani, sillä en ole päässyt jäälle kuukauteen. Osaamiseni näkyy ehkä paremmin videoissa.

Tällä haavaa risteilyt ovat katkolla, mutta vähitellen avautumassa. Paluu laivoille tietäisi jälleen show-näytöksiä jäällä, matkustajien luisteluvuorojen valvontaa. avustamisia Broadway-näytösten puvustuksessa, spottivalojen operointia, turvalisuustehtäviä…

– Mutta juuri nyt tämä Lumikuningatar-projekti kiinnostaa, koska se toteutetaan Suomessa, ja se on suomalainen, Lasse toteaa.

Palapeli tuhansin paloin

Sekä Reija Wäre että Anu Oksanen kiittivät kaikkia Espoon 16 testaajaa vahvasta eläytymisestä ja innostuksesta lähteä mukaan testitehtäviin.

– Päivä vastasi odotuksia ja oli ihana nähdä ihmisiä jäällä. Luistelijat heittäytyivät hyvin myös ilmaisullisiin tehtäviin, uskaltautuivat nostoihin ja tekivät koreografiaharjoitteita. Koreografina kiinnitin huomiota esimerkiksi siihen kuinka hyvä kannatus nostoihin oli myös niillä luistelijoilla, joilla ei ole vielä kokemusta nostoista, Reija kertoo.  

”Päivä vastasi odotuksia ja oli ihana nähdä ihmisiä jäällä.”

– Ohjaajana oli mielenkiintoista nähdä, kuinka eri tavoin näytösluistelija ja kilpailu-uralla edelleen oleva luistelija suhtautuvat katsomon läsnäoloon ja millaisia eroja liikkeen esittämisessä on, hän tiivistää.

Lumikuningattaren koreografi Reija Wäre ja jääkoreografi Anu Oksanen olivat vaikuttuneita jääshow'hun hakeneiden taidoista.
Lumikuningatar-jääshow’n koreografi Reija Wäre ja jääkoreografi Anu Oksanen olivat vaikuttuneita jääshow’hun hakeneiden taidoista.

Kaikki eivät vielä päässeet paikalle Espooseen, joten saatetaan järjestää vielä toinen testijää. Ehdolla on myös ulkomaisia luistelijoita, jotka ovat ymmärrettävästi livetestien ulkopuolella.

– On olettava huomioon, ketkä pystyvät sitoutumaan. Tilanne on haastava, sillä korona-aika tuo esimerkiksi ammattiluistelijoille lisää päänvaivaa. Lähtevätkö he kiertueelle tai laivatehtäviin, jos pandemia hiipuu ja työmahdollisuudet avautuvat? Kilpauralla luistelevat taas joutuvat ottamaan huomioon kauden kilpailukalenterin sitoutuessaan, Anu taustoittaa.

Tilanne elää vielä

Tunnelma ensimmäisessä testipäivässä oli kannustava. Testaajat kiinnittivät huomiota hakijoiden tapaan tukea toisiaan sekä avoimeen asenteeseen uusiin asioihin.

– Eri ihmisten kanssa testataan eri tavoin ja eri aikoina roolista ja kunkin elämäntilanteesta riippuen. Voi olla, että tulee joku yhteinen päivä, jolloin mukana on useampi hakija, Reija arvioi.

Joka tapauksessa harjoitukset alkavat muodostelmaluistelijoiden kanssa jo toukokuussa ja isompien roolien esittäjien kanssa kesällä. Kaikki roolihahmot, joita käsikirjoitukseen voidaan vielä lisätäkin, saavat esittäjänsä alkusyksystä.

Ketä ovat sadun keskeisistä hahmoista Kai ja Kerttu, jotka pystyvät voittamaan jääkuningattaren hyisen lumouksen, selviää vasta myöhemmin.

Muodostelmaluistelijoina tulevassa Lumikuningatar-suurprojektissa ovat Anu Oksasen valmentaman Marigold IceUnityn luistelijat. Suomen taitoluistelun kirkkaimmista tähdistä Kiira Korpi, Laura Lepistö, Mila Kajas sekä Susanna Rahkamo ja Petri Kokko nähdään jälleen jäällä. Kuten myös tämän päivän huippukiekkoilijat Jenni Hiirikoski ja Marko Anttila sekä kiekkolegenda Niklas Hagman.

Lue myös
Henkilöt

Pikku Kerttu kasvoi Lumikuningattareksi

Laura Lepistö rakastaa rooliaan

27 joulukuun, 2022

Henkilöt

Melissa A. Thompson loi Lumikuningattaren jäälle:

”Ystävyyden voima voi muuttaa kaiken”

21 joulukuun, 2022

Henkilöt

Rooli Lumikuningattaressa houkutti jäälle

Mila Kajas palasi luistimille

22 joulukuun, 2021

Henkilöt

Tuomas Kantelinen halusi tehdä jääbaletin

Lumikuningatar toteuttaa säveltäjän unelman

21 joulukuun, 2021

Tapahtumat

Lumikuningattaren asut huippuammattilaisen käsialaa

Erika Turunen ihastui jäiseen parkettiin

11 marraskuun, 2021

Henkilöt

Tappara-legenda palaa jäälle:

Pekka Saravo nappasi roolin Lumikuningatar-jääshow’ssa

3 kesäkuun, 2021

Tapahtumat

Sinustako terätaituri Lumikuningatar-jääshow’hun?

25 maaliskuun, 2021

Tapahtumat

Hei sinä taitoluistelija tai jääkiekkoilija!

Hae mukaan esiintyjäksi Lumikuningatar-jääbalettiin

10 maaliskuun, 2021

Tapahtumat

Suomalaisen taitoluistelun, jääkiekon ja esittävän taiteen huiput ainutlaatuisessa suurtuotannossa

Rakastettu Lumikuningatar nähdään jäällä

16 helmikuun, 2021