Ensimmäisiä kertoja jäähän tutustutaan luistelukoululaisena. Joillakin se etenee kilpaurheiluun saakka, jolloin taitoluistelu määrittelee paljon omasta arjesta. Mutta ehkä kaikkein onnekkaimpia ovat ne, jotka saavat jonain päivänä rakkaasta harrastuksesta itselleen ammatin.

Itse luistelin junioriksi saakka Riihimäellä ja oman luistelun ohessa ohjasin pieniä luistelukoululaisia ja harrasteluistelijoita. Haaveenani oli pitkään liikunnanopettajan ura. Kun lukio päättyi, tuli välivuosi, enkä enää ollutkaan varma, mitä haluaisin opiskella. Samaan aikaan Suomessa olo ahdisti. Tuntui, että 20-vuotiaana oli pakko päästä maailmalle tekemään jotakin. Sain vinkin, että Granadassa kaivattiin valmentajaa, mutta sen tarkempaa tietoa työstä ei ollut. Kun maaliskuisena sunnuntaina 1,5 vuotta sitten kirjoitin sähköpostia Espanjaan ja kysyin, olisiko heillä tarvetta valmennukselle, en osannut oikeasti arvata, että päätyisin sinne valmentajaksi. Muutaman sähköpostin ja puhelun jälkeen minulla kuitenkin oli lentoliput kohti Etelä-Espanjaa ja Granadaa, katsomaan, millaista olisi valmentaa siellä.

Kohti tuntematonta

Vuosi sitten toukokuun alussa pakkasin kaiken tarvittavan kahteen matkalaukkuun ja astuin kohti täysin tuntematonta. Lähdin Espanjaan vailla espanjan kielitaitoa, päävalmentajaksi reilun sadan luistelijan seuraan. Uuden, normaalikokoisen jäähallin odotettiin valmistuvan seuraavana syksynä.

Tammikuusta asti jäällä on pyörinyt parhaimmillaan lähes 250 luistelijaa. Valmentajan arki on lähes samanlaista paikasta riippumatta, luulisin ainakin näin. On jäätunteja ja oheisia sekä niiden suunnittelua; lapsia ja vanhempia. Täällä erona Suomeen on se, että jäähalli ja seura kulkevat käytännössä käsi kädessä. Jäähalli on yksityinen, yleisöluistelua on enemmän kuin Suomessa ja jääkiekko sekä taitoluistelu kulkevat enemmän sulassa sovussa. Hetkittäin suurena haasteenani on ollut kielitaidon puute, mutta pienin askelin opin espanjaa ja nykyään kykenen sulavaan kanssakäymiseen myös paikallisella kielellä.

Uudessa paikassa, missä laji on vielä uusi, on tietysti omat haasteensa, mutta samalla myös omat ilonsa. Ei olla vielä niin urautuneita siihen, miten asiat on tehtävä. Ehkä se on nuorena valmentajana myös omalla tavallaan haaste, kun ei ole mitään, mihin turvautua. Samalla se on myös mahtavaa, kun saa haastaa itseään. Miettiä, mikä tuntui omassa seurassa ja Suomen järjestelmässä hyvältä, tutkia muiden maiden tapoja, keskustella asioista toisten valmentajien kanssa niin Suomessa kuin Espanjassakin. Etenkin hyviä vinkkejä olen saanut omalta, vanhalta valmentajaltani Suomesta. Ja sitten poimia sieltä se, mikä juuri itselle tuntuu parhaalta. Kaikki voi mennä päin mäntyä, mutta samalla voi syntyä myös jotain mahtavaa. Riski on otettava.

”Käsikirjoittaminen, musiikkien etsiminen ja koreografioiden suunnittelu ovat ehkä minulle se kaikkein siistein asia luistelussa.”

Monen valmentajan arkeen kuuluu myös näytösten suunnittelu. Tein ensimmäisen näytökseni 15-vuotiaana oman luistelun ohessa. Käsikirjoittaminen, musiikkien etsiminen ja koreografioiden suunnittelu ovat ehkä minulle se kaikkein siistein asia luistelussa. Juuri ennen lähtöäni Suomesta pääsin toteuttamaan Riihimäellä ensimmäisen kahden seuran yhteisen näytöksen.

Tänä keväänä kuitenkin kohtasin ehkä suurimman haasteeni ja suurimpia kysymyksiä, joita olen vielä tähänastisen ’urani’ aikana tavannut. Espanjalainen kaksinkertainen maailmanmestari Javier Fernandez oli tulossa luistelemaan halliimme ja myös seuramme lasten oli tarkoitus osallistua kyseiseen näytökseen. Paikalla oli myös kaksi artistia, Huecco ja Henry Mendez. Otin haasteen vastaan ja toteutin vasta muutaman kuukauden luisteleille luistelijoille näytöksen, jota tuskin kukaan lapsista tulee unohtamaan. Usko omaan tekemiseen ei varmasti ole ikinä ollut yhtä paljon koetuksella, mutta se hetki kun soololuistelijamme luistelua katsellessa Javi ja näytöksen koordinaattori Laura kohtaavat silmästä silmään ja toteavat, että ohjelma tuntuu sydämessä asti. Silloin tiesin onnistuneeni.

Maailmalla-vieraskynäpalstalla suomalaiset taitoluistelijat, valmentajat ja seura-aktiivit kertovat, millaista on elämä jäähalleissa ympäri maailmaa.

Kirjoittaja Emmi Koukkari on lähtöisin Riihimäeltä. Tällä hetkellä hän valmentaa taitoluistelijoita Espanjan Granadassa.