Tietoa lajista

Muodostelman voimana volyymi

4 toukokuun, 2018

Muodostelmaluistelun tulee keskittyä vahvuuksiinsa. Niihin elementteihin, joihin mitkään muut taitoluistelun lajit eivät pysty.

– Pihvi on muodostelmaluistelu, 16 ihmisen hyvä luistelutaito. Wau-elementit tulevat vain mausteeksi, jolla ihastuttaa yleisöä ja helliä teeveetä, tiivistää lajituomari Mika Saarelainen, Kansainvälisen Luisteluliiton muodostelmaa hallinnoivan teknisen komitean jäsen.

– Jos joku nyt osaa kaksoisaxelin, antaa mennä, koska yleisö rakastaa hyppyjä. Mutta emme anna lajin mennä yksinluistelun tai jäätanssin kopioinniksi ryhmässä.

Kysyimme Mika Saarelaiselta muutaman tiukan kysymyksen.

Minkälaisin uudistuksin lajia ensi kaudella kehitetään?

– Muodostelmaluistelu on hyvässä kunnossa. Kehittyäkseen vieläkin ystävällisemmäksi lajiksi suurelle yleisölle ja televisioinnille tarvitsemme ripeämpiä käänteitä ohjelmiin.

– Esimerkiksi no hold -elementti jaetaan kahtia, eikä näitä elementtejä voi laittaa peräkkäin. Kun twisselit ovat olleet osana no holdia, niiden onnistuminen on vaikuttanut paljon koko elementin arviointiin. Siksi ne on haluttu erottaa.

– Lajiin tuodaan myös uusi taiteellinen elementti. Ne ovat lyhyitä elementtejä, joiden ansiosta ohjelmissa tapahtuu enemmän.

– Nykyinen luova elementti poistuu. Tilalle tulee ensi kaudella senioreille luova nosto ja junioreille luova läpimeno.

– On kuitenkin tärkeää muistaa, että nämä ovat suunnitelmia ja kongressipäätöksiä vailla.

– Sen sijaan on jo päätetty, että vapaaohjelmat lyhenevät kaikissa taitoluistelun lajeissa. Tietysti huippujoukkueita
– ja luistelijoita jaksaisi katsoa pidempäänkin, mutta enimmäkseen ohjelmat alkavat piiputtaa loppua kohti.

Toivomuksena on tietysti myös television kannalta kisatapahtumien lyheneminen.

Mitä tarkoittaa yksilötaitojen korostuminen lajissa?

– Yksilötaidot todellakin korostuvat, sillä joukkueen kaikkien luistelijoiden on osattava luistella. Monipuolisia taitoja vaaditaan esimerkiksi askelsarjoissa ja twisseleissä. Twisseleissä otetaan nyt mukaan jäätanssissa hyväksi havaittuja vaikeustasoja, koska pyörää on turha keksiä uudestaan.

– Elementteihin on tulossa muodostelmapiruetti, joka on eri asia kuin yksilöpiruetti.. Toinen tulokas on ryhmäpiruetti, jonka juuret ovat näytösmäisessä kahden pariluisteluparin yhteisluistelussa. Neljä ryhmää toteuttamassa ryhmäpiruettia – siihen ei pysty mikään muu laji.

Suomessa on viime aikoina valiteltu muiden ohimenoa. Miten sinä näet tilanteen?

– Maailmanmestareiden kotimaassa ei voi sanoa, että on jääty lajissa jälkeen. Mutta ei voi tuudittautua siihen, että me pärjäämme aina. Muut ovat tehneet töitä todella kovasti, ja menneet omaan suuntaansa.

– Olen todella huolissani junioreistamme, sillä luistelutaidossa me tällä hetkellä häviämme venäläisille. Heillä on nyt selvä etumatka, vaikka heidän muodostelmansa onkin vahvasti erillään luistelua. Nyt on keskusteltava avoimesti, millä me yhdessä pääsemme jälleen juniorikärkeen.

– Viisasten kiveä minulla ei ole, koska en ole valmentaja, mutta katsoessani isoa kuvaa ulkoapäin näen vanhakantaista minä ja minun joukkueeni ja sinä ja sinun joukkueesi -ajattelua. Tiedän paasaavani, mutta kyräilyn on pakko loppua ja sen on pakko muuttua yhteistyöksi. Samalla on kuitenkin pidettävä kiinni ainutlaatuisuudesta.

– Meillä on aina ollut vahvuutena taiteellinen panos ja rohkeus koregrafioiden luomisessa. Suomalaisten ohjelmia on aina odotettu jännityksellä. Siitä kannattaa pitää kiinni. Dream Edges on siitä uusi esimerkki: tehdään rohkeasti omaa juttua ja voitetaan Suomen mestaruus.

Mitä hyvää näet suomalaisessa muodostelmaluistelussa?

– Meillä on nerokkaat valmentajat, mutta tuskastuttaa joskus, ettei nerokkuutta aina ymmärretä maailmalla. Kuinka oikeasti hyviä suomalaiset ovat koreografioinnissa ja lajin uudistamisessa. Toivon, että suomalaiset pitävät kiinni ainutlaatuisuudesta ja hulluudesta

teksti Marita Kokko
Taitoluistelu-lehti 2/2018