Henkilöt

Merkonomiksi valmistumistaan juhliva Elli Orha:

”Ammattikoulussa on paljon vaihtoehtoja, joista puhutaan melko vähän peruskoulussa”

2 kesäkuun, 2023 Emmi Koskiniemi Haastateltavan kotialbumi

Lahden Taitoluistelijoiden juniorijoukkue Team Estreijassa luisteleva Elli Orha, 18, on yksi lukuisista nuorista, jotka juhlivat tänä keväänä valmistumistaan. Koulun, töiden ja luistelun yhteensovittamisessa on ollut haasteita, mutta ne on selätetty arjen aikatauluttamisella ja omasta jaksamisesta huolehtimalla.

Kymmenen vuotta luistelijan elämää elänyt Elli Orha on arjen monisuorittaja. Työ, opinnot ja muodostelmaluistelu pitävät nuoren urheilijan kiireisenä. Elli on tuore merkonomi, liiketalouden perustutkinnon linjalta Koulutuskeskus Salpauksesta, jossa hän suoritti samanaikaisesti ammattikorkeakoulun tradenomitutkintoon tähtäävät Motari-opinnot.

Motari on joidenkin oppilaitosten tarjoama väylä, jossa tavallisten ammattikouluopintojen rinnalla suoritetaan ammattikorkeakouluopintoja noin puolen vuoden opiskelua vastaava opintopistemäärä. Opiskelijat saavat itse valita haluamansa opinnot motari-opiskelijoille suunnatuista kursseista, jotka suoritetaan tavallisten ammattikorkeakouluopintojen tapaan.  Motari-opiskelijoille taataan lisäksi paikka yhteistyökoulusta, sillä siirtymä ammattikoulusta ammattikorkeakouluun tapahtuu erillishaun kautta.

”Päädyin hakemaan viime hetkellä liiketalouteen, vaikka omista tutuistani todella harvat hakivat muualle kuin lukioon.”

Yläasteen loppuessa Elli oli vielä epävarma valitsemastaan tiestä. Hän oli pallotellut yhteishakulomakkeessaan jatko-opintovaihtoehtoja pääsääntöisesti liiketalouden tutkinnon ja lukion välillä. Vielä viimeisenä hakupäivänä luistelija vaihtoi hakukohteitaan ja päätyi laittamaan liiketalouden opinnot listan kärkeen.

– Päädyin hakemaan viime hetkellä liiketalouteen, vaikka omista tutuistani todella harvat hakivat muualle kuin lukioon, Elli kertoo.

Kaikki Team Estreijan toisen asteen opiskelijat ovat lukiossa Elliä lukuun ottamatta.

– Oli oikea vaihtoehto kuitenkin hakea ammattikouluun. Siellä lähti kaikki todella hyvin käyntiin ja ala tuntui heti kiinnostavalta, Elli sanoo.

Väylä ammattikorkeakouluun

Ellin ammattikouluopinnot eivät ole kaikista tyypillisimmästä päästä. Motari-opintojen lisäksi hän on suorittanut suuren osan opinnoistaan oppisopimuksella. Oppisopimuspaikka löytyi yhden tutkintoon kuuluvan työharjoittelun kautta. Harjoittelua seurasi samassa työpaikassa toinen, kunnes lopulta päätettiin solmia oppisopimus yrityksen, koulun ja Ellin välillä.

”Ammattikoulussa on paljon hyviä vaihtoehtoja, joista puhutaan melko vähän peruskoulussa.”

Oppisopimus eroaa tavallisesta ammattikoulusta siten, että opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti työpaikassa työn kautta. Tietyt kurssit sallivat myös mahdollisuuden käydä koululla aiheen oppitunneilla, jolloin osaamista saa koululta sekä työpaikalta samanaikaisesti. Aiheiden välissä suoritetaan näyttö, jossa aineen opettaja ja työpaikan esihenkilö arvioivat opiskelijan suoriutumista ja aiheen soveltamista käytäntöön.

– Kun muut opiskelijat suorittavat kurssia pelkästään koululla, niin pääsen itse viemään teoriaa käytäntöön työelämässä, Elli kuvailee.

Oppisopimusta suorittavien on mahdollisuus tehdä normaalia lyhyempää työviikkoa. Elli on kuitenkin viihtynyt työssään taloushallinnon toimistolla niin hyvin, että hän on ollut koko ajan täysiaikaisesti töissä.

Aikataulut jääkaapin ovessa

Oppisopimus ja Motari ovat haastava yhdistelmä varmasti kenelle tahansa. Ellillä arjen aikatauluttaminen on kuitenkin vaatinut paljon työtä, sillä hän harjoittelee joukkueensa kanssa kolmesta viiteen kertaan viikossa. Muodostelmaluistelussa on tärkeää, että kaikki joukkueen luistelijat ovat aina harjoituksissa paikalla, mutta töiden, opintojen ja luistelun yhteensovittaminen on vaatinut joustoa ja ymmärrystä sekä työpaikan että joukkueen puolelta.

– Välillä jostakin kurssista saattaa olla esimerkiksi tentti keskellä päivää verkkoluentona, jolloin pitää olla treeneistä pois, mutta onneksi joukkue ymmärtää, Elli kertoo.

Aikatauluissaan luistelija on pysynyt kärryillä kirjoittamalla kaikki päivämäärät ylös.

– Jääkaappini ovessa on viisi A4-paperia, joihin on kirjoitettu deadlineja, päivämääriä, luentojen ajankohtia ja treeniaikataulut, jotta tiedän missä pitää olla ja milloinkin, Elli kuvailee.

Elli Orhan (oik.) sisko Tytti Orha (vas.) luistelee myös Team Estreijassa.

Jaksamisesta huolehtiminen on myös keskeisessä roolissa, kun on monta rautaa tulessa. Elli huolehtii palautumisestaan nukkumalla riittävästi ja syömällä tarpeeksi.

– Välillä paikoittain tulee tilanteita, joissa miettii “kenen idea tämäkin nyt oli ja kannattiko?”, mutta nämä fiilikset menevät aina ohi ja sitten ei ole taas yhtäkään ongelmaa pitkään aikaan, Elli pohtii.

Hän korostaa myös perheensä merkitystä osana jaksamistaan.

– Tilanne on kohdaltani mahtava, sillä meidän perheemme on todella yhtenäinen ja tukee kaikessa. Se myös helpottaa, että siskoni luistelee samassa joukkueessa, Elli iloitsee.

Ammattikoulusta valmistuminen ei merkitse Ellille opiskelun päättymistä, sillä ammattikorkeakouluopinnot LAB-ammattikorkeakoulussa kohti tradenomitutkintoa jatkuvat syksyllä siitä, mihin ne jäivät Motari-opinnoissa. Kesän Elli jatkaa oppisopimuspaikassaan kesätyöntekijänä.

Tradenomin tutkinnon jälkeen Elli haaveilee ylemmän ammattikorkeakoulun tai maisteritutkinnon suorittamisesta. Myös muodostelmaluistelu pysyy jatkossakin mukana matkalla kohti tulevaisuuden unelmia.

– Jos jokin tietty ala kiinnostaa, kannattaa lähteä rohkeasti suoraan ammattikouluun, vaikka lukio vaikuttaakin olevan tänä päivänä arvostetumpi. Ammattikoulussa on paljon hyviä vaihtoehtoja, joista puhutaan melko vähän peruskoulussa. En itsekään tiennyt aiemmin mitään esimerkiksi Motari-opinnoista, Elli summaa.


🌹 Suomen Taitoluisteluliitto onnittelee ylioppilaita, ammattiin valmistuneita ja koulunsa päättäneitä! 🌹