Ei ole lainkaan harvinaista, että taitoluistelijat lähtevät jo nuorina valmentautumaan ulkomaille. Harva kuitenkaan on kokenut niin rohkeaa kasvuseikkailua kuin kesällä 16 vuotta täyttävä Mai Helske.

Espoolaisessa Helsken perheessä eli aina unelma päästä ulkomaille. Seitsemän vuotta sitten se toteutui, kun perheen isä Ville sai mahdollisuuden työskennellä Sveitsissä. Koko perhe, äiti Laura ja neljä pientä lasta, seurasi mukana.

Perheen esikoinen, tuolloin yhdeksänvuotias Mai ja häntä reilut pari vuotta nuorempi pikkusisko Elli aloittivat heti Sveitsissä koulunkäynnin. Samoin molemmille jo Suomessa taitoluistelua harrastaneille tytöille löytyi jäätä ja valmennusta. Vaikka sekä koulu että valmennuspaikka olivat kodin lähellä, kummastelua riitti.

– Ranskankielinen koulumme oli tosi pieni, alussa olimme Ellin kanssa samalla luokallakin. Ehkä se oli hyväkin, alku oli vaikeaa. Koulusta päästettiin kuitenkin hyvin taitoluistelutreeneihin. Valmentajamme oli Vanessa Gusmeroli ja hänkin puhui ranskaa. Kieli ei jäällä ollut ongelma, termithän ovat kansainvälisiä, mutta muu valmennustoiminta oli hyvin erilaista kuin mihin olimme tottuneet Suomessa.

Sveitsissä ei ole Suomen kaltaista hyvin organisoitua seuratoimintaa, vaan valmentautuminen muistuttaa Yhdysvaltain mallia, jossa luistelijalla on suuri vastuu napsia tarjonnasta hänelle parhaiten sopivia paloja.

– Seurassa oli useita valmentajia, mutta he eivät toimineet yhdessä, vaan jokainen opetti itsenäisesti. Välillä luistelin yksityistunnilla, joskus kahdestaan siskoni kanssa, välillä taas neljän luistelijan pienryhmässä.

Ystävät apuna kotiutumisessa

Kun Mai täytti 12 vuotta, Helsken perheessä oli aika ratkoa niin koulunkäyntiä kuin valmentautumista uudelleen.

– Genevessä ei ollut yläastetta, joka olisi ollut joustava taitoluistelun suhteen. Kävimme myös perheenä usein Suomessa, joten nekin vapaat olisi pitänyt järjestellä. Silloin valmentajani ehdotti Ranskan puolella olevaa Annecyn kaupunkia.

Luisteluvuosinaan MM-mitalille asti yltänyt Vanessa Gusmeroli on itse kotoisin tasokkaana urheilukeskuksena tunnetusta Ranskan Alppien kaupungista, ja yksi sen taitoluisteluvalmennuksen kulmakivistä, Didier Lucine, on hänen entinen valmentajansa.

”Niille vanhemmille, jotka suunnittelevat ulkomaille muuttoa mutta pelkäävät lastensa kielen oppimista, sanoisin, että lapset kyllä pärjäävät.”

Helsken perheessä tehtiin päätös siirtää sekä Mai että Elli koulua käymään ja luistelemaan sinne. Vaikka matkaa Geneveen oli vain vajaa 50 kilometriä, pikkutytöiltä vaadittiin vastuullisuutta.

– Isä vei meidät aamulla ennen töihin menoaan, äiti haki kotiin iltapäivällä. Me hoidimme itse koulut ja treenit. Kuitenkin Annecy oli helpompi kuin aikanaan Geneve. Seurasysteemi on lähempänä Suomen vastaavaa, ja sieltä löysin myös ystäviä. Alkuvuodet Sveitsissä olivat siksikin vaikeat, että hyvät ystävät olivat jääneet Suomeen, suhteet olivat etäisyyden takia väkisin väljähtyneet, eikä Genevestä aluksi löytynyt läheistä ystävää.

Main mukaan ystävät ovat olleet ensiarvoisen tärkeitä myös ranskan kielen oppimisen kannalta. Kun juttelee läheisten ihmisten kanssa, ei pingota sitä, osuuko puheeseen joku virhe. Ja sanavarasto kasvaa koko ajan. Main mielestä hänen nykytaitoaan kuvaa hyvin se, että hän näkee unia vaihtelevasti suomeksi ja ranskaksi.

– Niille vanhemmille, jotka suunnittelevat ulkomaille muuttoa mutta pelkäävät lastensa kielen oppimista, sanoisin, että lapset kyllä pärjäävät, he tottuvat ja oppivat nopeasti.

Yksin Ranskassa ja kotikoulussa

Vuosi sitten Mai Helske joutui uuteen kasvamisen puntariin. Kun äiti ja sisarukset halusivat takaisin Suomeen ja isä jatkoi työskentelyään Sveitsissä, Mai siirtyi asumaan viikot yksin Annecyssä.

– Koti-ikävä oli tietysti alussa kova. Ja kommelluksia sattui. Heti ensimmäisenä päivänä, kun olin jäämässä yöksi Annecyyn, olimme luistelijoiden kanssa leireilemässä kaupungin ulkopuolella ja unohdin asuntoni avaimen sinne jätettyyn reppuun. Ei muuta kuin kaverille yöksi. Ruokaa osasin kyllä laittaa, mutta välillä oli vaikea muistaa tai ehtiä käydä kaupassa.

Lisää aikuistumista vaati se, että Annecyssa Mai siirtyi käymään yläastetta kotikouluna. Siirto oli luonteva, jo aiemmassa urheilijoiden koulussa oli kotikoulun piirteitä.

– Kotikoulu on sujunut hyvin. Minulla on opettaja vain ranskan kielessä ja matematiikassa. Koulupäivien mitat vaihtelevat, mutta usein selviän tehtävistä noin kolmessa tunnissa. Ja minulla on mahdollisuus suunnitella treenit vielä aiempaakin vapaammin.

– Olen saanut viime vuodet panostaa tosissani taitoluisteluun, mikä näin nuorena on todella harvinaista. Ja olen siitä vanhemmilleni erittäin kiitollinen, Mai painottaa.

Uusi seikkailu odottaa Suomessa

Tällä hetkellä Mai Helske on taas uuden seikkailun edessä. Hän on ollut maaliskuun alusta asti Suomessa parantelemassa lonkan kasvutumakkeen tulehdusta.

– Olisin kuitenkin joutunut tulemaan pois Annecysta koronaepidemian vuoksi, nyt tauko treeneistä on ollut vain hieman pidempi.

”Viimeistään heinäkuussa pitää käydä tyhjentämässä asuntoni Annecyssa ja hyvästelemässä ystävät.”

Kesällä, jos vain epidemia väistyy, Mai on matkalla taas Ranskaan. Vaikka mielessä on kesäharjoittelu siellä, matkasta on tulossa haikea. Edessä ovat toisen asteen opinnot, ja Mai tavoittelee suomalaislukioon.

– Viimeistään heinäkuussa pitää käydä tyhjentämässä asuntoni Annecyssa ja hyvästelemässä ystävät.

Suomeen siirtyminen on kahdellakin tapaa uusi seikkailu. Vaikka Mai on viime vuodet edustanut Espoon Jäätaitureita, suomalaisen kotiseuran arkeen tutustuminen alkaa toden teolla vasta nyt. Toinen haaste odottaa koulunkäynnissä.

– Koulunkäynnissä ulkomailla on puolensa ja puolensa. Tiedän, että olen oppinut paljon enemmän Ranskasta ja Ranskan kulttuurista kuin keskiverto ikäiseni suomalainen. Toisaalta minulla varmasti on isoja puutteita vastaavissa tiedoissa Suomesta.