Henkilöt

Seura- ja maajoukkuekaverit Laura Karhunen ja Olivia Lisko

Kolmea kierrosta ylittämässä

4 marraskuun, 2020 Kaisa Viitanen Antti Lehto ja STLL

Maailmalta sataa koko ajan uutisia naisluistelijoiden yhä vaikeammiksi muuttuvista hypyistä. Myös Suomesta löytyy rohkeutta. Yksinluistelun maajoukkueen jäsenistä esimerkiksi Laura Karhunen ja Olivia Lisko harjoittelevat aktiivisesti kolmen kierroksen ylittämistä.

Naisten kolmoisaxelit ja neloishypyt mielletään julkisuudessa helposti vain hyvin nuorten tyttöjen bravuureiksi. Tammikuussa 20 vuotta täyttävä Laura Karhunen on kuitenkin tarttunut rohkeasti haasteeseen – ja yllättynyt itsekin.

– Onpahan tullut itselle todistetuksi, etteivät ne mahdottomia ole.

Espoon Jäätaitureissa valmentautuva Laura on alkusyksystä lähtien treenannut erityisesti neloistulppia. Hyppy on hänelle luonteva valinta opiskeltavaksi, tulppi sekä soolona että kahden kolmoishypyn yhdistelmänä on ollut hänelle yksi vahvimmista elementeistä jo pitkään.

”Kolmoisaxel on haastava siksi, että koko lähtö pitää miettiä aika tavalla uusiksi verrattuna kaksoisaxeliin.”

– Se menee valjaissa jo tosi hyvin, eivätkä yritykset ilman valjaitakaan ihan huonoja ole, Laura kertoo hymyillen.

Neloistulpin ohella kokeilussa on ollut myös kolmoisaxel, jossa on kolme ja puoli kierrosta. Sen kanssa enemmänkin puurtaa kuitenkin Lauran 14-vuotias seurakaveri Olivia Lisko.

– Kolmoisaxel on haastava siksi, että koko lähtö pitää miettiä aika tavalla uusiksi verrattuna kaksoisaxeliin.

Myös Olivia on siirtynyt yhä enemmän harjoittelemaan hyppyä ilman valjaita, pyllähdyksistä välittämättä.

– Totta kai se vähän jännittääkin, mutta keskityn vain siihen, että saan hypyn vedettyä kiinni, tuli mitä tuli.

Erittäin hyvää tukea molempien harjoitteluun antoi lokakuussa pidetty maajoukkueleiri, jonka yhtenä painopistealueena olivat juuri neloishypyt ja kolmoisaxel.

– Leirillä sain tehtyä kolmoisaxelia enemmän kuin mihin pystyy omien harkkojen ohessa. Tuntumaa tuli selvästi enemmän, tiivistää Olivia.

Aikaa uuden oppimiselle

Molemmat painottavat, että niin harmilliselta kuin korona kilpaurheilijasta tuntuu, se kuitenkin on tarjonnut tilaa taitojen hiomiselle ja myös aivan uuden harjoittelulle.

– Korona ei itse asiassa ole haitannut minua. Kun hallit olivat kiinni keväällä, se osui peruskuntokauteen, ja sain tehtyä paljon voimaharjoittelua samoin kuin peruskuntoa ja kestävyyttä. Ja uuden opettelulle on nyt syksyllä ollut aikaa, kun ei ole tiiviisti kilpailuja, Laura sanoo.

– Tietysti kilpailemisen epävarmuus harmittaa. Kun vain saisi paljon mahdollisuuksia kilpailla kotimaassa, kun ulkomaille ei näytä pääsevän, Olivia täydentää.

Molemmilla riittäisi kilpailemisen nälkää. Vaikka viime kauden kilpailuihin sisältyi myös harmillisia sattumuksia, seurakaverit loistivat erityisesti kevättalvella PM-jäällä. Laura, joka viime talvena valmisteli jo siirtymistä kokonaan aikuisten sarjaan, otti juniorivuosiensa huipennukseksi PM-kisoista junnukultaa. Olivia taas kipusi pronssille ensimmäisissä juniorina luistelemissaan PM-kilpailuissa.

Tiiviin kilpailemisen puuttuessa kumpikin pystyy toisaalta tänä syksynä keskittymään treenien ohessa myös opiskeluun. Olivia Lisko käy vaativana pidettyä peruskoulun kahdeksatta, Laura taas viimeistelee lukiota.

– Kirjoitin ensimmäiset jo viime keväänä, tänä syksynä kaksi ainetta lisää, joten ensi keväänä ovat vuorossa viimeiset. Minulla on kursseja jäljellä enää vähän, mikä on hyvä. Kun tänä syksynä kirjoitukset olivat päällä, huomasin, kuinka raskasta oli vetää opiskelua ja harjoituksia yhtä aikaa.

Ketkä?

Laura Karhunen edustanut Suomea PM-kilpailuissa.

Syntynyt: 30.1.2001

Asuinpaikka: Helsinki

Seura: Espoon Jäätaiturit

Valmentajat: Virpi Horttana

Koreografi: Sari Hakola

Paras kv-saavutus: juniorityttöjen kultaa PM-kilpailuissa 2020

ISU-ennätys: 120.96 (2019)

Paras kotimainen saavutus: juniorityttöjen SM-pronssia 2018.

 

Olivia Lisko edustanut Suomea PM-kilpailuissa.

Syntynyt: 18.5.2006

Asuinpaikka: Espoo

Seura: Espoon Jäätaiturit

Valmentajat: Virpi Horttana

Koreografi: Sari Hakola

Paras kv-saavutus: juniorityttöjen pronssia PM-kilpailuissa 2020.

Paras kotimainen saavutus: juniorityttöjen SM-hopea 2020.

Olivia Liskolla ei ole vielä virallista ISU-ennätystä juniorina.

Lue myös
Henkilöt

Jäätanssiparilla menossa vasta toinen yhteinen kausi

Yuka Orihara ja Juho Pirinen lentävät jäällä

3 joulukuun, 2020

Henkilöt

Unelmaa toteuttamassa Saksassa

Jenni Saarinen on kotiutunut Obertsdorfiin

10 marraskuun, 2020

Henkilöt

Taitoluistelija Emmi Peltonen:

”Luistelu on minulle vain sellainen juttu kuin hampaiden pesu aamulla”

25 lokakuun, 2020

Henkilöt

Junioritytöt Janna Jyrkinen ja Nella Pelkonen

Maajoukkueen untuvikot valmiina haasteisiin

12 lokakuun, 2020

Henkilöt

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis:

Tähtäin paljon Covid-19-vuotta pidemmällä

29 syyskuun, 2020

Henkilöt

Taitoluistelija Vera Stolt:

”Tuttu ympäristö tärkeä osa nuoren urheilijan elämää”

20 syyskuun, 2020

Henkilöt

Valtter Virtanen starttaa uuden kauden riemulla

13 syyskuun, 2020

Henkilöt

Maajoukkueluistelija Linnea Ceder:

”Korona muutti suunnitelmat, mutta mihinkäs tässä on kiire”

27 elokuun, 2020