Henkilöt

Maajoukkueluistelija Linnea Ceder:

”Korona muutti suunnitelmat, mutta mihinkäs tässä on kiire”

27 elokuun, 2020 JA KUVAT Kaisa Viitanen

Koronapandemia on mullistanut koko urheilumaailman ja pakottanut myös yksittäisiä urheilijoita muuttamaan rutiineitaan. Yksi monia yllätyksiä kokeneita on Taitoluisteluliiton maajoukkueeseen kuuluva Linnea Ceder. Hän suhtautuu asioihin kuitenkin rauhallisesti: kiire ei ole.

Kaikki taitoluistelua seuraavat suomalaiset muistavat, kuinka Linnea Ceder sädehti tammikuun lopun EM-kilpailuissa. Tuolloin vasta 17-vuotias keravalainen debytoi aikuisten arvokisajäällä ja kiilasi heti itsensä sijalle 12 komein ennätyspistein.

Linnea Ceder Kuva Kaisa Viitanen
Luistelun ohella Linnea Cederiä työllistää tulevana talvena lukio. Edessä on rankka vuosi, kirjoitukset alkavat keväällä.

– Jo lyhytohjelman viimeisissä pirueteissa minut valtasi helpottunut olo, ja lopun aikaa vain nautin kilpailemisesta ja kokemuksesta. Vaikka olen edustanut Suomea junioreiden MM-kisoissa, EM-kisat olivat aivan eri tason tapahtuma. Olin kiitollinen, että sain kokea sen, Linnea kertoo.

”Kyllähän tämä tietysti hassulta ajankohdalta tuntuu, mutta olen kerta kaikkiaan päättänyt, etten ota stressiä mistään.”

Iloa ei himmentänyt yhtään se, että rasitusvamman vuoksi kiukkuillut selkä vaati lepoa EM-kilpailujen jälkeen, ja kevääksi suunniteltu harjoitus- ja kilpailuohjelma piti unohtaa. Enemmän Linnean päätä alkoi kiristää, kun Suomessa jo ryhdyttiin purkamaan tiukimpia koronarajoituksia.

– Pääsin Suomessa jäälle toukokuussa, ja silloin odotin vain tietoa, koska pääsen matkustamaan Yhdysvaltoihin.

Linnea Cederillä on oman suomalaisen valmennustiiminsä lisäksi tärkeä luottosuhde Chicagossa työskentelevän Shanetta Follen kanssa. Erityisesti mestarikoreografina tunnettu Folle tekee työtä kansainvälisen luistelijaeliitin kanssa.

– Minun piti Shanettan kanssa muun muassa rakentaa itselleni uusi vapaaohjelma, olimme jo tehneet siihen alustavan työn. Nyt kesä on lopussa, eikä minulla ole vieläkään sitä.

– Kesän vietin kokonaan sekä seuran omilla treenijäillä että Suomen leireillä. Kieltämättä oli välillä vaikea motivoida itseä sellaiseen intoon ja potkuun, mitä etukäteen kesältä odotin. Harjoittelua haittasi sekin, että jouduin vaihtamaan luistinkenkämerkkiä, joten aikaa kului pelkässä totuttelussa.

Vapaaohjelma kuntoon

Elokuussa Linnea on joutunut pitämään muutaman viikon vapaata jäältä.

– Ei ole mitään vakavaa. Rasitusvamma oli selän oikealla puolella, ja nyt kun se on kuntoutunut, vasen puoli vähän heijastelee. Minulla on onneksi erinomainen fysiikkatiimi tukenani.

Uusin suunnitelma on, että Linnea rakentaa vapaaohjelmansa syyskuussa Suomessa belgialaissyntyisen koreografin Adam Solyan kanssa.

– Kyllähän tämä tietysti hassulta ajankohdalta tuntuu, mutta olen kerta kaikkiaan päättänyt, etten ota stressiä mistään. Joulukuun SM-kilpailut ovat kotimaan kilpailuista päätähtäimeni, ja siihen asti ei ole mikään kiire, koska kansainvälisten kilpailujenkaan toteutumisesta ei ole mitään varmuutta.

18 vuotta elokuussa täyttänyt Linnea Ceder voi vielä maailmalla kilpailla juniorina.

– Tottakai pääfokukseni on jo aikuisten kilpailuissa, mutta luistelisin todella mielelläni vielä junioreiden MM-kisoissa. Yksinkertaisesti siksi, että kansainvälinen junioritaso on huimaavan korkea.

Kuka?

Linnea Ceder edustanut Suomea EM-kilpailuissa, junioreiden MM-kilpailuissa, PM-kilpailuissa ja Euroopan nuorten olympiafestivaaleissa

Syntynyt: 8.8.2002

Asuinpaikka: Kerava

Seura: Espoon Jäätaiturit

Valmentaja: Virpi Horttana

Koreografi: Shanetta Folle

Paras kv-saavutus: 3. sija Halloween Cupissa ja Mentor Torun Cupissa, molemmat 2019

ISU-ennätys: 166,16 (2020)

Paras kotimainen saavutus: pronssia naisten SM-kilpailussa 2020

 

Lue myös
Henkilöt

Jäätanssiparilla menossa vasta toinen yhteinen kausi

Yuka Orihara ja Juho Pirinen lentävät jäällä

3 joulukuun, 2020

Henkilöt

Unelmaa toteuttamassa Saksassa

Jenni Saarinen on kotiutunut Obertsdorfiin

10 marraskuun, 2020

Henkilöt

Seura- ja maajoukkuekaverit Laura Karhunen ja Olivia Lisko

Kolmea kierrosta ylittämässä

4 marraskuun, 2020

Henkilöt

Taitoluistelija Emmi Peltonen:

”Luistelu on minulle vain sellainen juttu kuin hampaiden pesu aamulla”

25 lokakuun, 2020

Henkilöt

Junioritytöt Janna Jyrkinen ja Nella Pelkonen

Maajoukkueen untuvikot valmiina haasteisiin

12 lokakuun, 2020

Henkilöt

Jäätanssijat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis:

Tähtäin paljon Covid-19-vuotta pidemmällä

29 syyskuun, 2020

Henkilöt

Taitoluistelija Vera Stolt:

”Tuttu ympäristö tärkeä osa nuoren urheilijan elämää”

20 syyskuun, 2020

Henkilöt

Valtter Virtanen starttaa uuden kauden riemulla

13 syyskuun, 2020