Tapahtumat

Suomalaispari Espoo Grand Prix -kilpailussa kolmantena

Turkkila ja Versluis rytmitanssin ennätys­­­pisteisiinsä

17 marraskuun, 2023 STLL Santtu Jaakkola

Grand Prix Espoon ensimmäinen kilpailupäivä huipentui perjantai-iltana jäätanssin rytmitanssiin, jossa tällä kaudella luistellaan yleisöä viihdyttäviin 80-luvun rytmeihin. Espoo Metro Areenan yleisö ihastui Suomen Juulia Turkkilan ja Matthias Versluisin diskoremixiin, joka toi heille henkilökohtaiset ennätyspisteet 77,65. Pari lähtee huomiseen vapaatanssiin ilahduttavasti kolmannelta sijalta. 

– Olemme tosi tyytyväisiä, että GP-kilpailussa tuli henkilökohtaiset ennätyspisteet. Huomiseen kisaan lähdemme luottavaisina, Juulia Turkkila iloitsi. 

– Yleisö lähti upeasti mukaan heti alussa. Mauri (valmentaja Maurizio Margaglio) neuvoi ennen suoritusta pysymään sisältä levollisina ja ottamaan energian musiikista ja yleisöstä. Se onnistui hyvin, Matthias Versluis kertoi.  

Suomen toinen pari, Yuka Orihara ja Juho Pirinen, sai Madonnan hitteihin luistellusta rytmitanssistaan kauden parhaat pisteensä 69,52 ja he lähtevät vapaatanssiin sijalta seitsemän.   

– Jännitti vähän, mutta meni hyvin, Yuka Orihara totesi hyvällä suomen kielellä.  

– Tällä kaudella on jo kilpailtu niin monesti ja kotiyleisön tukeen voi luottaa. Olemme Yukan kanssa tyytyväisiä tähän suoritukseen, joka paranee kisa kisalta, Juho Pirinen iloitsi. 

Yuka Orihara ja Juho Pirinen sijoittuivat Grand Prix Espoon jäätanssin rytmitanssissa seitsemänsiksi.
Yuka Orihara ja Juho Pirinen

Yhdysvaltojen Madison Chock ja Evan Bates luistelivat rytmitanssin voittoon Queenin musiikin tahdissa pistein 85,61. Toiselle sijalle tanssivat Kanadan Laurence Fournier Beaudry ja Nikolaj Sørensen mukaansatempaavalla Top Gun -elokuvateemalla pistein 82,62.  

Jäätanssi jatkuu lauantaina vapaatanssikilpailulla.

Grand Prix Espoo -kilpailun aikataulu ja tulokset.

Lue myös
Tapahtumat

Kolme joukkuetta ja 72 luistelijaa jäällä

Muodostelma­luistelijat loistivat Grand Prix Espoon gaalassa

22 marraskuun, 2023

Tapahtumat

Grand Prix Espoon naisten kilpailun ylivoimaiseen voittoon Kaori Sakamoto

Nella Pelkonen nousi upeasti kuudenneksi

18 marraskuun, 2023

Tapahtumat

"Olimme hieman liian hermostuneita"

Väänänen ja Clerici kahdeksansia parien kilpailussa Grand Prix Espoossa

18 marraskuun, 2023

Tapahtumat

"Ohjelmassa oli hyviäkin onnistumisia ja eiliseen tuli parannusta."

Makar Suntsev Grand Prix -debyytissään Espoossa sijalle 12

18 marraskuun, 2023

Tapahtumat

GP-Espoon naisten kilpailun johdossa Kaori Sakamoto

Janna Jyrkinen parhaana suomalaisena kuudentena

17 marraskuun, 2023

Tapahtumat

Grand Prix Espoon parien kärjessä Kiinan Peng–Wang

Väänänen–Clerici luisteli kahdeksanneksi

17 marraskuun, 2023

Tapahtumat

Grand Prix Espoo käyntiin miesten lyhytohjelmilla

Makar Suntsev sortui yli­yrittämiseen GP-lyhyt­ohjelmassa

17 marraskuun, 2023

Tapahtumat

Grand Prix Espoo alkaa perjantaina

Turkkilalta ja Versluisilta odotetaan mitalia jäätanssista 

16 marraskuun, 2023

Henkilöt

Ennakko-odotuksista päällimmäisenä on iso ilo

Nella Pelkonen valmis Espoon Grand Prix -jäälle

13 marraskuun, 2023

Henkilöt

Espoon Grand Prix -kilpailun johdossa aamusta iltaan

Sanna Eklund tähtää huippukisoihin

10 marraskuun, 2023