Tapahtumat

"Hallin puitteet ovat taitoluistelulle tutut ja toimivat"

Taitoluistelun EM-kilpailut 2023 siirtyvät Espoo Metro Areenalle 

1 huhtikuun, 2022 JA KUVAT STLL

Kansainvälinen luisteluliitto (ISU) myönsi syksyllä 2020 taitoluistelun Euroopan mestaruuskilpailut järjestettäväksi Hartwall Arenalla. Hallin ollessa toistaiseksi suljettu, ISU on vahvistanut kokouksessaan kilpailujen uudeksi tapahtumapaikaksi Espoo Metro Areenan. EM-kilpailut järjestetään 25.–29. tammikuuta 2023.

Suomen Taitoluisteluliitto järjestää Metro Areenalla vuosittain kansainvälisen Finlandia Trophy Espoo -taitoluistelukilpailun.  

– Metro Areenan puitteet ovat taitoluistelulle tutut ja toimivat. Positiivista on myös se, että halli on metron myötä katsojille helposti saavutettavissa. Meillä on ollut hyvä yhteistyö jo Finlandia Trophyn osalta sekä Metro Areenan että Espoon kaupungin kanssa, joten tämä on sille luonnollinen jatkumo, EM2023-kilpailujen pääsihteeri ja Suomen Taitoluisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo kertoo.

– Toivotamme eurooppalaiset huippuluistelijat ja yleisön lämpimästi tervetulleiksi. Espoossa on erinomaiset valmiudet myös kansainvälisten suurtapahtumien järjestämiseen ja hyvät puitteet huipputaitoluistelulle. EM-kilpailut tuovat näkyvyyttä lajille, motivoivat ja lähentävät harrastavia nuoria ja lapsia heidän esikuviinsa, Espoon elinvoimajohtaja Mervi Heinaro sanoo. 

Suomi kokenut kilpailujärjestäjä

Kymmenen viime vuoden aikana Suomen Taitoluisteluliitto on järjestänyt useita taitoluistelun arvokilpailuja: vuonna 2009 EM-kilpailut ja vuonna 2017 MM-kilpailut, minkä lisäksi se isännöi Grand Prix -kilpailua syksyllä 2018. Muodostelmaluistelun MM-kilpailut on järjestetty kahdesti, vuosina 2011 ja 2019. 

Samassa Kansainvälisen luisteluliiton kokouksessa vahvistettiin myös taitoluistelun Challenger-sarjan Finlandia Trophy Espoo -kilpailun ajankohta. Järjestyksessään 26. Finlandia Trophy Espoo järjestetään Metro Areenalla 6.–9.10.2022.

Lue myös
Tapahtumat

"Astuessani jäälle kannustus oli niin isoa, että jännityskin helpotti"

Janna Jyrkinen upeasti 8:s taito­luistelun EM-kilpailujen lyhyt­ohjelmassa

26 tammikuun, 2023

Tapahtumat

Taitoluistelun EM-kilpailut käynnistyivät Espoo Metro Areenalla

Valtter Virtanen EM-finaaliin

25 tammikuun, 2023

Tapahtumat

Espoo Metro Areena täyttyy huippuluistelijoista

Taitoluistelun EM-kilpailut käynnistyvät keskiviikkona

23 tammikuun, 2023

Henkilöt

Susanna Rahkamo ja Petri Kokko juhlivat ensimmäistä EM-mitalia Helsingissä 1993

Sykähdyttävä pari teki paluun jää­näyttämölle 30 vuotta myöhemmin

20 tammikuun, 2023

Tapahtumat

"Tulkaa katsomaan ja kannustamaan!"

Ensimmäisiin EM-kilpailuihinsa osallistuva Janna Jyrkinen arvostaa koti­yleisön tukea

11 tammikuun, 2023

Tapahtumat

”Tule sellaisena kuin olet”

EM-kilpailujen upea avajaisshow ylistää tasa-arvoa ja moninaisuutta

9 tammikuun, 2023

Henkilöt

Valtter Virtanen on valmis EM-kilpailuihin

”Ohjelma­suoritus on paljon enemmän kuin elementtien summa”

29 joulukuun, 2022

Tapahtumat

Tasavallan presidentti kilpailujen suojelijaksi

Suomen joukkue nimettiin taitoluistelun EM-kilpailuihin 

19 joulukuun, 2022

Tapahtumat

EM-kisaisäntä Sami Sykkö:

”Kisatunnelman tavoittaa parhaiten hallin katsomossa”

13 joulukuun, 2022

Tapahtumat

”Tule sellaisena kuin olet”

Espoossa tammikuussa 2023 järjestettävien taitoluistelun EM-kilpailujen teemana tasa-arvo ja moni­muotoisuus 

2 kesäkuun, 2022

Tapahtumat

Taitoluistelun EM-kilpailut 2023 järjestetään Hartwall Arenalla

15 maaliskuun, 2021