Marie Lundmark, Tessa Tamminen ja Nona Vihma juhlivat itsenäisyyspäivää
Taitoluistelulla vahva edustus presidentinlinnassa
Suomalainen taitoluistelu oli näyttävästi valokeilassa tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla. Kansainvälinen vaikuttajamme Marie Lundmark edusti taitoluistelumaailman kokemusta. Hallitsevat MM-mitalistit ja joukkueidensa kapteenit Tessa Tamminen ja Nona Vihma puolestaan vuoden huippusaavutuksia.
Kolmikko ehti myös juttelemaan juhlissa keskenään muodostelmaluistelun tulevaisuudesta. Kaikki kolme olivat yksimielisiä siitä, miten tärkeää olisi saada laji mukaan talviolympialaisiin. Marie Lundmark tiesi, että kanadalaiset pyrkivätkin nostamaan muodostelmaluistelun lajivalikoimaan, jos he vain saavat talviolympialaiset järjestettäväkseen vuonna 2030. Päätös olympialaisten pitopaikasta tehdään ensi vuonna.
Marie Lundmark on tehnyt vuosikymmeniä työtä taitoluistelun ja myös sen joukkuelajin muodostelmaluistelun edistämiseksi. Tasavallan presidentti myönsi hänelle keväällä Suomen liikuntakulttuurin ja urheilun suuren ansioristin, jonka haltijoita voi olla maassa vain 12 kerrallaan.
Urallaan monia juhlallisuuksia kokenut Marie Lundmark oli kuitenkin todella vaikuttunut itsenäisyyspäivän vastaanotosta ja sen puitteista.
– Oli hieno kokemus olla mukana vastaanotolla ja tavata monia tuttavia. Aivan huippu hetki oli, kun presidentti tuli keskustelemaan kanssani urheilusta, hän kertoo.
Marie Lundmark kiitti keskustelun lomassa presidentti Sauli Niinistöä lupautumisesta taitoluistelun EM-kilpailujen suojelijaksi. EM-kilpailut luistellaan 25.–29. tammikuuta Espoossa.
Jo kirjekuori paljasti uutisen
Tessa Tamminen kipparoi Marigold IceUnitya ja voitti joukkueensa kanssa keväällä MM-hopeaa Kanadassa. Kutsu itsenäisyyspäivän vastaanotolle yllätti hänet täysin. Kun kirje tipahti postiluukusta kello 7 aamulla, jo kuori paljasti, että kirje tuli tasavallan presidentiltä.
Heti, kun kutsu oli tullut, Tessa sai varattua ajan parhaan ystävänsä luottokampaajalta Minna Rantaselta. Tämän suosituksesta löytyi meikkaaja samasta osoitteesta.
– Vaikka olisin osannut meikata itsekin, mietin, kestäisikö omatekoinen meikki kovat kuvausvalot. Siksi päädyin ammattimeikkaajaan.
Pari päivää häneltä meni netissä ja muotiliikkeissä pyöriessä pukua metsästämässä. Hän päätyi lopulta hankkimaan Katri Niskasen puvun, joka oli suunnittelijan mallivaate, ainut laatuaan. Sitä muokattiin vielä kantajansa oloiseksi ja näköiseksi.
Todella iloinen yllätys
Nona Vihma voitti keväällä MM-pronssia Helsinki Rockettesin kapteenina. Yleensä kutsu itsenäisyyspäivien vastaanotolle on tullut MM-voitosta. Siksi kutsukirje yllätti iloisesti, kun hän pitkän päivän jälkeen tuli kotiin ja kokosi postia lattialta.
Koska Nonan vuosi on ollut täynnä työtä ja opiskelua, oli kiire raivata tilaa valmisteluille. Lopulta yhteistyöhön puvun suunnitteluun ja sen valmistajaksi löytyi Ulla Vainikka. Syntyi musta luomus, johon puvun kantaja oli todella tyytyväinen.
Kampauksen teki Katja Kähäri, entisen joukkuekaverin äiti. Koska luistelija on tottunut tekemään niin kisameikit kuin arjenkin kaunistukset, hän päätyi tälläkin kertaa meikkaamaan itse. Lopputulos oli kerännyt kehuja juhlassa.
Kunhan pysyy pystyssä
Tessa ja poikaystävänsä Oskari Muhonen sekä ja Nona ja poikaystävänsä Juha Jääskä menivät kättelyyn peräkkäin. Ensin aikaa kului tiiviissä tunnelmassa odottelussa, mutta matka kättelyyn salin puolella tuntui lyhyeltä. Itse kättely sujui kaikilta neljältä mallikkaasti.
”Upeat puvut, hyväntuuliset vieraat ja henkilökunta loivat maagisen tunnelman.”
– Vähän jännitti matka presidenttiparin luo. Toivoi vain, ettei kaatuisi. Mutta olen kyllä kaatunut niin monta kertaa, että olen hyvä nousemaan ylös, Nona Vihma vitsaili.
Tessaa ei kauheasti jännittänyt.
– Tietysti sitä mietti, ettei kaadu ja muistaa varmasti kätellä molemmat. Onneksi pelot olivat turhia.
Uskomatonta arkkitehtuuria
Kattokruunut, pylväät ja koko arkkitehtuuri tekivät illassa molempiin luistelijoihin syvän vaikutuksen.
– Upeat puvut, hyväntuuliset vieraat ja henkilökunta loivat maagisen tunnelman. Oli niin paljon hymyjä ja myönteistä puhetta, Nona Vihma kuvaa tunnelmaa.
Tessa kertoo myös ilmapiirin yllättäneen myönteisyydellään, vaikka häntä oli jo ennakkoon valmisteltu lämminhenkiseen tilaisuuteen.
– Kaikki olivat yhtä. Vaikka tilaisuus oli arvokas, se oli myös rento, hän erittelee.
Nelikko kiersi linnassa huoneissa ja ihaili taideteoksia, sillä tiloissa pystyi hyvin liikkumaan, vaikka tiivistä olikin.
Tuletko kanssamme ulkojäille?
Juttelu ihmisten kanssa sujui rennoissa tunnelmissa. Nona kertoo avanneensa keskustelun myös Sauli Niinistön kanssa pipolätkästä.
Nonan kumppani Juha oli kiekkonappulana nähnyt Sauli Niinistön ulkojään reunalla ja käynyt kysymässä, tulisiko tämä mukaan pelaamaan. Sauli oli sanonut hiovansa vielä vähän taitojaan ennen kuin lähtee pelaamaan pipolätkää.
HIFK:n hyökkääjänä nykyisin pelaava Juha ei kehdannut juhlassa mennä uusimaan kysymystään, joten Nona reippaana tyttönä kävi kysymässä, lähtisikö Sauli Niinistö tänä talvena ulkojäille heidän kanssaan. Hän lupasi lähteä. Juttu jatkui vielä rullaluistelusta ja luistelusta yleensä.
Tessa vaihtoi mielipiteitä huippu-urheilusta muun muassa keihäänheittäjä Lassi Ylitalon kanssa. Juttuseuraksi löytyi myös kansanedustaja ja kunnanvaltuutettu Anders Adlercreutz Tessan entisestä kotikunnasta Kirkkonummelta. Monien mitalien purjehtijalla, kansanedustajalla Sari Multalalla oli samoin yhteistä jutun juurta Tessan ja purjehtijana kilpailevan Oskarin kanssa.
Ihastelua viimeisen asti
Ensimmäisen valssin parit ehtivät tanssia linnan parketilla, sitten suuntana olivat kauniisti viimeistellyt pöydät antimineen. Kotimaisuutta kunnioittavat tarjoilut saavat kiitosta. Esimerkiksi makeaa klassikkoa Ellen Svinhufvudin kakkua oli suolaisten herkkujen ohella maistettava.
Sekä Nona että Tessa kehuvat erityisen hyvää tunnelmaa jazzsalissa, jossa he pääsivät kuuntelemaan tulkintoja Vesamatti Loirin tunnetuksi tekemästä musiikista. Vieressä esityksiä kuuntelivat tasavallan presidentti puolisonsa Jenni Haukion kanssa sekä presidentti Tarja Halonen ja puolisonsa Pentti Arajärvi.
Seurue poistui linnasta viimeisten joukossa, sillä he halusivat nähdä kaiken. Arvotiloihin pääsi vielä kunnolla tutustumaan, kun salit olivat tyhjenemässä.
Kokemus oli sekä Tessasta että Nonasta ainutlaatuinen ja ylitti kaikki mahdolliset odotukset.
– Ihana, lämminhenkinen ilta meille kaikille.