Tapahtumat

Viikonloppuna jäällä runsas joukko suomalaisia

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis avaavat kautensa kotiyleisön edessä

7 lokakuun, 2022 STLL Sari Niskanen ja Kaisa Viitanen

Finlandia Trophy Espoon jäällä nähdään viikonloppuna ilahduttava joukko suomalaisluistelijoita. Jäätanssissa mitalisijoista taistelevat Juulia Turkkila ja Matthias Versluis sekä Yuka Orihara ja Juho Pirinen. Naisten sarjassa Suomea edustavat Linnea Ceder, Janna Jyrkinen, Oona Ounasvuori ja Nella Pelkonen.

Orihara ja Pirinen avasivat kilpailukautensa viikko sitten Slovakiassa sijoittuen neljänsiksi kansainvälisessä Nepela Memorial -kilpailussa. Viime vuonna Suomea olympialaisissa ja MM-kilpailuissa edustaneet Turkkila ja Versluis sen sijaan avaavat kilpailukautensa kotiyleisön edessä Espoo Metro Areenalla.

– ­On ihanaa avata kausi kotiyleisön edessä. Odotamme jo, että pääsemme näyttämään, mitä olemme kevään ja kesän aikana työstäneet, Turkkila kertoo.

– Tavoitteena on nauttia ja ottaa ilo irti kauden ensimmäisistä kilpailuista, Versluis jatkaa.

”Armeija toi haasteita kauteen valmistautumiseen, kun piti tasapainotella palautumisen ja treenaamisen välillä.”

Sekä Versluis että Pirinen viettivät kevään ja kesän Santahaminassa Puolustusvoimien urheilukoulussa suorittamassa varusmiespalvelusta. Varusmiespalveluksen takia parien kauteen valmistautuminen sujui hieman totutusta poikkeavalla tavalla.

– Armeija toi haasteita kauteen valmistautumiseen, kun piti tasapainotella palautumisen ja treenaamisen välillä. Omaa kroppaa kuunnellen mentiin ja tarvittaessa otettiin vähän rauhallisemmin, Versluis kuvailee.

Viime kaudella kilpailukautensa Turkkilaa ja Versluisia aikaisemmin päättäneet Orihara ja Pirinen pääsivät aloittamaan uuteen kauteen valmistautumisen jo keväällä.

– Valmistautuminen on sujunut itseasiassa tosi hyvin, vaikka Juho olikin armeijassa. Aloimme rakentaa vapaaohjelmaa jo aikaisin keväällä, mikä helpotti paljon, Orihara kertoo.

Jäätanssin rytmitanssissa kuullaan ja nähdään tänä vuonna latinalaisrytmejä. Turkkila ja Versluis luistelevat samban ja rumban tahtiin, kun taas Orihara ja Pirinen ovat valinneet musiikikseen samban ja rumban lisäksi cha-chata.

– Rytmitanssia on tosi hauska tehdä, kun saa revitellä kunnolla. Olemme kerran aikaisemmin tehneet rytmitanssin latinalaisrytmeihin, joten nyt niihin oli jo helpompi tarttua, Turkkila kertoo.

Latinalaistanssien rinnalla Orihara ja Pirinen esittävät vapaaohjelmassaan herkän merenneitoteemaisen ohjelman.

– Rytmi- ja vapaatanssimme ovat hyvin erilaiset keskenään. Merenneito-ohjelma on jotain uutta, mitä yleisö ei aikaisemmin ole nähnyt. Olemme innoissamme, että pääsemme esittämään ne yleisölle, Pirinen iloitsee.

Molemmat parit odottavat innolla mahdollisuutta kilpailla kotiyleisön edessä.

– Finlandia Trophy on aina yksi parhaista kilpailuista koko kaudella. Yleisö täällä on upea! Tavoitteenamme on parantaa luisteluamme viime viikonlopun kilpailusta. Teimme siellä muutamia virheitä, joista haluamme nyt eroon, Pirinen sanoo.

Pelkonen ja Jyrkinen ensikertalaisina mukana

Naisista Janna Jyrkinen, 15, ja Nella Pelkonen, 17, astuvat ensimmäistä kertaa Finlandia Trophy Espoon jäälle. Ensimmäistä kauttaan seniorisarjassa luisteleva Jyrkinen avasi kilpailukautensa syyskuussa Lombardia Trophyssa pistein 136,96. Kilpailuun kotiyleisön edessä Jyrkinen lähtee avoimin mielin.

– Olen harjoitellut paljon, on ollut kisoja ja useita kesäleirejä. Yritän tehdä parhaani ja katsotaan mihin se riittää, Jyrkinen kertoo.

Nella Pelkosen kausi on alkanut lupaavasti. Hän luisteli elokuussa junioreiden Grand Prix -kilpailussa Ranskassa uudet ennätyspisteensä 153,93. Pelkosen viime kausi jäi kesken terveydellisistä syistä.

– Olemme saaneet kesän aikana fysioterapeuttien kanssa ongelman kuntoon. Kisakauden avaus meni hyvin, vaikka vapaaohjelmaan jäi vielä parannettavaa, Pelkonen sanoo.

– Olen rakastunut uuteen lyhytohjelmaani. En malta odottaa, että pääsen näyttämään sen täällä kotiyleisölle, hän jatkaa.

Nella Pelkonen (vas.), Linnea Ceder, Janna Jyrkinen ja Oona Ounasvuori
Nella Pelkonen (vas.), Linnea Ceder, Janna Jyrkinen ja Oona Ounasvuori aloittavat kilpailunsa lauantaina.

Linnea Ceder, 20, avasi kilpailukautensa syyskuussa Nebelhorn Trophyssä ja keräsi yhteispisteet 151,81. Täksi kaudeksi uusitussa lyhytohjelmassa hän hyppäsi ensimmäistä kertaa vaikean kolmoislutz-kolmoistulppi-yhdistelmän kilpailutilanteessa.

– Kauden avaus Saksassa oli ihan ok. Olen ensimmäista kertaa neljään–viiteen vuoteen saanut ehjän peruskuntokauden ja pystynyt treenaamaan täysillä, Ceder kertoo.

– Tykkään kovasti lyhytohjelmasta, jota olemme hioneet Yhdysvalloissa. Ohjelman musiikki ja koreografia sopivat hyvin liikekielelleni, Ceder jatkaa.

Oona Ounasvuori, 23, luisteli kauden ensimmäisen kilpailunsa Italiassa Lombardia Trophyssa keräten pisteet 122,68. Hänen ennätyspisteensä 162,68 ovat viime vuoden Finlandia Trophy Espoo -kilpailusta. Ounasvuori on lähtenyt kauteen poikkeuksellisesti kahdella uudella ohjelmalla.

Emmi Peltonen ja Jenni Saarinen suunnittelvat aloittavansa kilpailukautensa vasta marraskuussa.

Tammikuussa Espoo Metro Areenalla kilpaillaan Euroopan mestaruuksista, ja Suomella on naisten sarjaan yksi paikka.

Challenger-sarjaan kuuluvan Finlandia Trophy Espoo -kilpailun tulokset.

Lue myös
Tapahtumat

Etelä-Korean Yelim Kim naisten kilpailun voittoon Finlandia Trophy Espoossa

Janna Jyrkinen parhaana suomalaisena kymmenes

9 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Laurence Fournier Beaudry ja Nikolaj Sørensen Finlandia Trophy voittoon

Turkkila ja Versluis jäätanssin kolmansiksi ennätys­pisteillä

9 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Marigold IceUnity niukasti hopealle

Helsinki Rockettes luisteli Finlandia Trophy Espoon muodostelma­­luistelu­­kilpailun voittoon

8 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Etelä-Korean Yelim Kim johtaa naisten kilpailua

Linnea Ceder paras suomalaisista Finlandia Trophy Espoon lyhyt­ohjelmassa

8 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Upea kauden aloitus ennätyspistein

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kolmansina rytmitanssin jälkeen

8 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoon miesten kilpailun voittoon Etelä-Korean Junhwan Cha

Valtter Virtanen esitti mallikkaan vapaa­ohjelman ollen 14:s

7 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Annika Hocke ja Robert Kunkel luistelivat voittoon

Saksalaiset hallitsivat Finlandia Trophy Espoon pariluistelua

7 lokakuun, 2022

Kiss & Cry

Lainaluistimissa Finlandia Trophy Espoon jäälle

Mykhailo Rudkovskyin matkalaukku jäi lennolta Pariisiin

7 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Etelä-Korean Junhwan Cha johtaa miesten kilpailua

Valtter Virtanen paras suomalaisista Finlandia Trophyn lyhyt­ohjelmassa

6 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Jännitys haihtui, kun terä pureutui jäähän

Special Olympics -luistelijoiden kilpailu avasi Finlandia Trophy Espoon

6 lokakuun, 2022

Henkilöt

Kilpailukokemusta jo kymmenen vuoden ajalta

Finlandia Trophy Espoo ei aiheuta Special Olympics -luistelija Viivi Väistölle ylimääräistä jännitystä

4 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Suomalaisia mukana upea joukko

Finlandia Trophy Espoo avaa huippu­luistelu­kauden 

13 syyskuun, 2022