Tapahtumat

Finlandia Trophy Espoon miesten kilpailun voittoon Etelä-Korean Junhwan Cha

Valtter Virtanen esitti mallikkaan vapaa­ohjelman ollen 14:s

7 lokakuun, 2022 STLL Antti Lehto

Suomen Valtter Virtanen luisteli sujuvan vapaaohjelman ja oli miesten kokonaiskilpailussa 14:s pistein 185,19.

Virtanen aloitti ohjelmansa näyttävällä kolmoislutz-kaksoistulpilla, mutta ohjelman toiseksi hyppyelementiksi suunniteltu neloistulppi jäi tällä kertaa vain kahteen kierrokseen. Yli kymmenen pistettä pottiin tuonut kolmoistulppi-kaksoisaxel-kaksoisaxel sen sijaan sujui moitteettomasti, kuten myös kolmoissalchow, -ritti ja -tulppi.

– Alkukauden vapaaohjelmaksi tämä oli ihan mallikas suoritus ja ohjelmassa oli paljon laadukkaita hyppyjä. Tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kisaan, Valtter Virtanen kertoo.

”Minulle tämä hyppysarjasäännön muuttaminen on iso juttu. Onnistumisprosenttini varmasti kymmenkertaistui.”

Sääntömuutos mahdollistaa tällä kaudella hyppy-yhdistelmän korvaamisen hyppysarjalla, jolloin hypyn perään voi tehdä yhden tai halutessaan jopa kaksi axelia. Tällöin kaikista hypyistä saa pistelaskussa täyden arvon.

– Minulle tämä hyppysarjasäännön muuttaminen on iso juttu. Onnistumisprosenttini varmasti kymmenkertaistui, kun voin lisätä axelin toisen hypyn perään. Nyt kun otin vielä neloistulpin ohjelmaan mukaan, niin voin tehdä kolmoistulpin perään kaksi kaksoisaxelia. Tämä on paras sääntömuutos, mikä koko urani aikana on tullut, 35-vuotias konkariluistelija kertoo.

Kilpailun voittoon luisteli Etelä-Korean Junhwan Cha pistein 253,20. Vapaaohjelmansa James Bondin tunnussäveliin luistellut Cha esiintyi karismaattisesti ja villitsi fanijoukot katsomossa korkealla neloissalchowilla ja -tulpilla sekä upeilla nelostasolle arvioiduilla pirueteillaan.

– Olen tosi iloinen, että pääsin Suomeen kilpailemaan, yleisö kannusti minua hurjasti. Olin täällä viimeksi neljä vuotta sitten ja oli hienoa tulla nyt takaisin. Ohjelmissani on vielä paljon parannettavaa, mutta olen ihan tyytyväinen suorituksiini. Tavoitteenani luistelussa on säilyttää nautinto ja ilo sekä välttyä loukkaantumisilta, Cha kertoo.

Toiseksi sijoittui Georgian Morisi Kvitelashvili 231,30 pisteellä ja kolmanneksi Ruotsin Andreas Nordebäck pistein 229,88.

Suomen toinen edustaja Makar Suntsev saavutti pisteet 177,17 ja oli 16:s. 18-vuotias kotkalaisluistelija aloitti ohjelmansa vahvasti ja jäällä nähtiin muun muassa kolmoislutz-kolmoistulppi sekä kolmoissalchow-euler-kolmoissalchow.

– Olen aika tyytyväinen ohjelmaani tänään, mutta ohjelman loppupuolelle osuneet virheet harmittavat. Hyppyistumapiruetissa vauhti loppui täysin kesken, Suntsev kertoo.

Challenger-sarjaan kuuluvan Finlandia Trophy Espoo -kilpailun tulokset.

Lue myös
Tapahtumat

Etelä-Korean Yelim Kim naisten kilpailun voittoon Finlandia Trophy Espoossa

Janna Jyrkinen parhaana suomalaisena kymmenes

9 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Laurence Fournier Beaudry ja Nikolaj Sørensen Finlandia Trophy voittoon

Turkkila ja Versluis jäätanssin kolmansiksi ennätys­pisteillä

9 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Marigold IceUnity niukasti hopealle

Helsinki Rockettes luisteli Finlandia Trophy Espoon muodostelma­­luistelu­­kilpailun voittoon

8 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Etelä-Korean Yelim Kim johtaa naisten kilpailua

Linnea Ceder paras suomalaisista Finlandia Trophy Espoon lyhyt­ohjelmassa

8 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Upea kauden aloitus ennätyspistein

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis kolmansina rytmitanssin jälkeen

8 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Viikonloppuna jäällä runsas joukko suomalaisia

Juulia Turkkila ja Matthias Versluis avaavat kautensa kotiyleisön edessä

7 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Annika Hocke ja Robert Kunkel luistelivat voittoon

Saksalaiset hallitsivat Finlandia Trophy Espoon pariluistelua

7 lokakuun, 2022

Kiss & Cry

Lainaluistimissa Finlandia Trophy Espoon jäälle

Mykhailo Rudkovskyin matkalaukku jäi lennolta Pariisiin

7 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Etelä-Korean Junhwan Cha johtaa miesten kilpailua

Valtter Virtanen paras suomalaisista Finlandia Trophyn lyhyt­ohjelmassa

6 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Jännitys haihtui, kun terä pureutui jäähän

Special Olympics -luistelijoiden kilpailu avasi Finlandia Trophy Espoon

6 lokakuun, 2022

Henkilöt

Kilpailukokemusta jo kymmenen vuoden ajalta

Finlandia Trophy Espoo ei aiheuta Special Olympics -luistelija Viivi Väistölle ylimääräistä jännitystä

4 lokakuun, 2022

Tapahtumat

Suomalaisia mukana upea joukko

Finlandia Trophy Espoo avaa huippu­luistelu­kauden 

13 syyskuun, 2022