Kiss & Cry

Kukkalapset nostalgisissa asuissa taitoluistelun SM-kilpailuissa

joulukuu 12, 2019 Hanna Korhonen Sari Niskanen ja Nina Kellokoski

Kukkalapset ovat ihastuttaneet taitoluistelun katsojia jo vuosikymmenien ajan. Näkyvässä tehtävässä nuoret luistelijat pääsevät katsomaan huippuluistelijoita ja kokemaan urheilusuoritusten tunnelman läheltä, aivan jään reunalta. Ainutlaatuinen kokemus saa nuorten silmät tuikkimaan ilosta – ja jännityksestä – kun he ojentavat keräämänsä lahjat idoleilleen. Tällaiset hetket painuvat nuoren mieleen unohtumattomiksi muistoiksi. Parhaassa tapauksessa kilpailija huomioi kukkalapsen ja kannustaa tätä pysymään lajin parissa.

Kukkatytöt / Kukkalapset Taitoluistelun EM-kilpailut 2009 Helsinki Kuva Sari Niskanen
Kukkatytöt olivat kiireisiä taitoluistelun EM-kilpailuissa Helsingissä vuonna 2009, kun Laura Lepistö, Kiira Korpi, Susanna Pöykiö, Ari-Pekka Nurmenkari ja Oksana Klimova-Sasha Palomäki kilpailivat kotiyleisön edessä.

Tavoitteena ekologinen kilpailutapahtuma

Ensi viikonvaihteessa Trio Areenalla Tikkurilassa käytävissä taitoluistelun SM-kilpailuissa nähdään jäällä jälleen joukko kukkalapsia. He ovat huoltajiensa kanssa osa laajaa vapaaehtoisten ryhmää, jota ilman ei järjestettäisi ainuttakaan taitoluistelukilpailua. Helsingfors Skridskoklubbin isännöimissä suomenmestaruuskilpailuissa kukkatytöt tunnistaa kauniista punakultaisista puvuista, jotka seura sai kierrätettynä Suomen Taitoluisteluliitolta.

Kestävän kilpailutapahtuman järjestäminen, kierrätys ja materiaalien uudelleenkäyttö ovat tärkeitä perusarvoja HSK:n kisajärjestelyissä.

Kestävän kilpailutapahtuman järjestäminen, kierrätys ja materiaalien uudelleenkäyttö ovat tärkeitä perusarvoja HSK:n kisajärjestelyissä. Perinteikkäiden pukujen käyttö auttaa seuraa omalta osaltaan näiden arvojen toteuttamisessa. Kisaorganisaatiosta kerrotaan, että HSK on lainannut kukkatyttöjen pukuja jo muutaman kerran aiemminkin, vuoden 2012 PM-kisoihin ja vuoden 2015 SM-kisohin.

Punaisten pukujen arvoitus

Tuttujen pukujen historia alkoi kiinnostaa kukkalapsista huolehtivia vapaaehtoisia. Pienen salapoliisityön jälkeen he saivat selville, että Taitoluisteluliito on teettänyt puvut alun perin vuonna 2009 järjestettyihin euroopanmestaruuskilpailuihin. Puvut ompeli lahtelainen valmentaja Heljä Laine, joka sittemmin valmennustyön jätettyään keskittyi taitoluistelupukujen tekemiseen.

Tulevissa SM-kilpailuissa nämä puvut pääsevät jälleen jäälle sekä avajaisesityksessä että kilpailun kuluessa kukkatyttöjen päällä. HSK:n kisaorganisaatiossa toivotaan, että myös pukujen ompelija pääsisi paikan päälle ihastelemaan käsiensä työtä.

Kukkatytöt työn touhussa Helsingin MM-kilpailuissa vuonna 2017.

Tervetuloa taitoluistelun SM-kilpailuihin 2020 Tikkurilan Trio Areenalle ihastelemaan niin kilpailijoita kuin tulevaisuuden lupauksia!

Kilpailun aikataulu.

Kukkalapset

Kukkalasten pääasiallinen tehtävä on siivota jää lahjoista, joita yleisö on heittänyt suosikkiluistelijoilleen. Kukkalapset istuvat jään laidalla ja heti, kun luistelija päättää ohjelmansa, he syöksyvät jäälle vauhdikkaasti poimimaan kukat ja muut huomionosoitukset.
Kukkalapsilla on hyvin tärkeä tehtävä myös siksi, että he puhdistavat jään seuraavaa luistelijaa varten ja huolehtivat siitä, ettei jäälle jää mitään, mikä aiheuttaisi  turvallisuusriskin seuraavalle urheilijalle. 

Lue myös
Tapahtumat

Taitoluistelun SM-kilpailut

Emmi Peltonen taituroi Suomen mestaruuteen

joulukuu 15, 2019

Tapahtumat

Taitoluistelun SM-kilpailut

Roman Galay uusi Suomen mestaruuden

joulukuu 15, 2019

Tapahtumat

Taitoluistelun SM-kilpailut

Yuka Oriharalle ja Juho Piriselle Suomen mestaruus ja ennätyspisteet

joulukuu 15, 2019

Tapahtumat

Junioreille uudet Suomen mestarit

Nella Pelkonen ja Jan Ollikainen sarjojensa voittajat

joulukuu 15, 2019

Tapahtumat

Taitoluistelun SM-kilpailut

Jenni Saarinen johtaa naisten kilpailua lyhytohjelman jälkeen, Roman Galay miesten kärjessä

joulukuu 14, 2019

Tapahtumat

Taitoluistelijat kilpailevat Suomen mestaruuksista Vantaalla

joulukuu 12, 2019