Henkilöt

TTK:n muodostelma­valmennustiimi

Janniina Pärssinen, Satu Laitinen ja Essi Bruun ovat huumorilla höystetty trio

5 joulukuun, 2020 JA KUVAT Catarina Stewen

Tikkurilan Taitoluisteluklubin uusi muodostelmaluistelun valmennustiimi tavoittelee menestystä pilke silmäkulmassa.

Viime keväänä, kun koronavirus myllersi kaikkien elämän muutenkin uusiksi, Essi Bruun, Satu Laitinen ja Janniina Pärssinen päättivät tarttua uusiin haasteisiin ja siirtyä valmentajiksi Tikkurilan Taitoluisteluklubiin.

Kaikki kolme ovat valmentaneet muodostelmaluistelua kilpatasolla jo monta vuotta useassa seurassa oman kilpauran jälkeen.

Valmennus lähtee luistelijoista

TTK:ssa he perustivat yhteisen valmennustiimin ja aloittivat oman toimintakulttuurin luomisen.

– Aloitimme aika pitkälle puhtaalta pöydältä miettimällä yhdessä, miten haluamme tehdä asioita. Pala palalta olemme löytäneet yhteiset linjat ja selkeät toimintatavat, kertoo Essi Bruun, joka vastaa tulokasjoukkueiden Ice Sympathyn ja Ice Galaxyn valmennuksesta.

– Meidän valmennuskulttuuri lähtee luistelijoista. Haluamme kohdata jokaisen luistelijan yksilönä ja antaa mahdollisuuksia esiintyä ja kilpailla mahdollisimman monelle, jatkaa Janniina Pärssinen, SM-juniorijoukkue Ice Infinityn vastuuvalmentaja.

Vastuita jaetaan

Trio on päättänyt, ettei heillä ole yhtä päävalmentajaa, vaan jokaisella joukkueella on oma vastuuvalmentaja.

Satu Laitinen, Janniina Pärssinen ja Essi Bruun uskovat huumorin voimaan. Kuva Catarina Stewen
Satu Laitinen (vas.), Janniina Pärssinen ja Essi Bruun uskovat huumorin voimaan.

– Jokaisella luistelijalla on selkeästi yksi henkilö, jolle hän on se tärkein, vaikka teemmekin valmennustiiminä työtä yhdessä, Janniina painottaa.

”Helposti kangistuu omiin tapoihin ja on raikastavaa nähdä, miten joku toinen tekee asioita.”

Muodostelmaluistelu on lajina kasvanut hurjasti ja valmennus on lisäksi mennyt ammattimaisempaan suuntaan. Minorijoukkue Ice Melodyn ja SM-noviisijoukkue Ice Fantasyn vastuuvalmentaja Satu Laitinen uskoo, että vastuita on parempi jakaa, ettei kukaan ylikuormitu.

– Tärkeää on myös rakentaa jokaiselle luistelijalle oma kehityspolku, jotta meillä olisi taitavia luistelijoita jopa maailman parhaimpiin seniorijoukkueihin tulevaisuudessa. Tätä polkua haluamme tarjota meidän seuran luistelijoille, jotka haluavat päästä sinne asti, Satu sanoo.

Hänellä on tästä henkilökohtaista kokemusta, koska luisteli itse Marigold Ice Unityssa kuusi vuotta ennen valmentajaksi siirtymistä.

Yhdessä uusia oivalluksia

Valmennustiimi on saanut paljon uusia oivalluksia tekemällä töitä yhdessä.

– Olemme kaikki olleet valmiita ottamaan uusia ajatuksia ja ideoita vastaan. Helposti kangistuu omiin tapoihin ja on raikastavaa nähdä, miten joku toinen tekee asioita. Näin meidän yhteinen tapa on löytynyt, he kertovat.

– Visiomme TTK:ssa on kehittää monipuolisia luistelijoita. Haluamme panostaa siihen, että harrastuksessa viihdytään ja halutaan kasvaa omassa seurassa.

Vaikka tavoitteena on menestys, joka vaatii sitoutumista ja kovaa työtä, niin valmentajien mielestä pitää silti olla hauskaa.

– Meitä yhdistää ajatus, ettei kaiken tarvitse olla niin vakavaa. Huumorilla pärjätään tiukissakin paikoissa paremmin!

Ketkä?

Essi Bruun on valmentanut kilpajoukkueita vuodesta 2011 lähtien Nurmijärven Taitoluistelijoissa (NTL), Myllypuron Taitoluisteluklubissa (MTK) ja Porvoon Taitoluistelijoissa (PTL). Hän luisteli itse Etelä-Vantaan Taitoluistelijoissa (EVT) kilpajoukkueissa, kunnes aloitti valmennustyöt. Essi vastaa TTK:ssa tulokasjoukkueista Ice Sympathy ja Ice Galaxy.

Satu Laitinen on valmentanut 2013 lähtien Helsingin Luistelijoissa (HL), Tikkurilan Taitoluisteluklubissa (TTK) ja Porvoon Taitoluistelijoissa. Satu on itse luistellut HL:ssä sekä yksin- että muodostelmaluistelua ja päätti kilpauransa Marigold Ice Unityssa (MIU). Satu vastaa TTK:ssa minorijoukkue Ice Melodysta ja SM-noviisijoukkue Ice Fantasysta.

Janniina Pärssinen aloitti valmentajana Nurmijärven Taitoluistelijoissa 2011,ja on sen jälkeen valmentanut Espoon Taitoluisteluklubissa (ETK), Etelä-Vantaan Taitoluistelijoissa ja Oulun Luistelukerhossa (OLK). Hän luisteli itse EVT:ssä ja ETK:ssa kilpajoukkueissa vuoteen 2010 asti. Janniina vastaa TTK:n SM-juniorijoukkue Ice Infinityn valmennuksesta.