Tapahtumat

"Suorituksen kannalta olisin ilman muuta päässyt vapaaohjelmaan"

Makar Suntsevin sijoitus 29. junioreiden MM-kilpailuissa

3 maaliskuun, 2023 JA KUVAT STLL

Makar Suntsev keräsi junioreiden MM-kilpailuissa Kanadassa lyhytohjelmastaan pisteet 56,49. 29. sija ei riittänyt paikkaan vapaaohjelmakilpailussa, koska mukaan pääsee 24 parasta.

Toista kertaa junioreiden MM-jäällä esiintyneen 18-vuotiaan Makar Suntsevin kovaksi kohtaloksi Calgaryssa koitui se, että housunlahjetta luistimen alla pitävä kiinnike aukesi kesken lyhytohjelman, ja suoritus jouduttiin turvallisuussyistä keskeyttämään. Keskeytysvähennys on viisi pistettä.

– Suorituksen kannalta olisin ilman muuta päässyt vapaaohjelmaan. Piruetit ja askelsarja olivat hyvässä kunnossa, axel ja ritti myös hyviä. Lutz-tulppi -yhdistelmäkin oli lopulta ihan ok, vaikka sääli, että lutz tuli kaksoishyppynä. Tosi harmillista, olen tehnyt tällä viikolla tosi monta puhdasta lyhytohjelmaa, Makar harmitteli kilpailusuorituksen jälkeen.

Makar Suntsevin kansainväliset ennätyspisteet lyhytohjelmasta ovat 67.11.

Suomen luistelijoilla on ollut Kanadan MM-kilpailuissa isosti epäonnea, sillä myös Iida Karhunen putosi ulos vapaaohjelmakilpailusta. Hän joutui taistelemaan juniorinaisten lyhytohjelman läpi kipeän polven kanssa.

Taitoluistelun junioreiden maailmanmestaruuskilpailujen tulokset.
LiveStream

Lue myös
Tapahtumat

"Pelkäsin, että pystynkö edes luistelemaan"

Iida Karhunen 26. junioreiden MM-kilpailuissa

2 maaliskuun, 2023

Tapahtumat

Taitoluistelun junioreiden MM-kilpailut käynnistyvät Kanadassa

Iida Karhunen ja Makar Suntsev junioreiden MM-jäällä Calgaryssa

28 helmikuun, 2023