Tapahtumat

Suomen Taitoluisteluliiton syyskokous

Janne Korhonen luotsaamaan lajiliittoa

28 marraskuun, 2020 JA KUVAT Mila Kajas-Virtanen

Suomen Taitoluisteluliiton syyskokous järjestettiin lauantaina 28.11.2020 etäkokouksena. Taitoluisteluliiton syyskokous valitsi Janne Korhosen uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi 1.1.2021 alkaen. Liittoa vuodesta 2015 lähtien luotsannut Laura Raitio ei asettunut ehdolle jatkokausiksi.  

Erovuoroisista jäsenistä Sini Aarnio-Kurki, Marko Laaksonen ja Marie Lundmark äänestettiin jatkamaan seuraavalle kaksivuotiskaudelle. Hallitustyöskentelyssä aloittaa uutena jäsenenä Virpi Hurri. Hallituksessa jatkavat vuoden 2021 loppuun Laura Lepistö, Jouko Pitkänen, Jukka Puustinen ja Mika Saarelainen.

Laura Raitio ja Janne Korhonen Suomen Taitoluisteluliiton syyskokouksessa 2020.
Haikeudella puheenjohtajuudesta luopuva Laura Raitio ja uusi puheenjohtaja Janne Korhonen Suomen Taitoluisteluliiton syyskokouksessa 2020.

Suomen Taitoluisteluliiton hallituksen puheenjohtajana aloittava Janne Korhonen on ollut mukana liiton hallitustyössä vuodesta 2015 lähtien. Hallituksen varapuheenjohtajana ja muun muassa häirintävaltuutettuna hän on toiminut vuosina 2019 ja 2020. Ennen liittotyöskentelyä mikkeliläinen Korhonen on ollut aktiivinen seuratoimija niin kotimaan kuin naapurimaa Ruotsin seurakentässä. Tuore puheenjohtaja tunnetaan lisäksi lauluharrastuksestaan ja toiminnasta Suomen Mieskuoroliiton hallituksessa. Siviilityössään Korhonen toimii myynnin parissa Signify Finland Oy:ssä.

– Hallitus on Laura Raition johdolla rakentanut selkeät suuntaviivat ensi vuoden toiminnalle. Otan kiitollisena vastaan puheenjohtajuuden seuroilta ja odotan innokkaasti pääseväni toteuttamaan suunnitelmaa hallituksen kanssa, Korhonen sanoi.

Laura Raitio jättää jälkeensä virkeän, taloudellisesti vakaan ja ammattimaisesti toimivan lajiliiton. Päättäjän rooli niin työelämässä kuin harrastuksessa on osoittautunut antoisaksi yhtälöksi. Aktiivisena penkkiurheilijana tunnettu Raitio haluaa toimia lajin hyväksi myös jatkossa. 

– Puheenjohtajuus on ollut minulle erittäni mieluisa tehtävä ja haikealla mielellä siitä luovun. En ole kuitenkaan mihinkään häviämässä lajista ja vapaaehtoistoiminnasta, vaikka työmäärältään vaativasta tehtävästä luovun, Raitio lupaa. 

Janne Korhonen esiintyi Muodostelmaluistelun MM-kilpailujen avajaisissa. Kilta-kvartetti lauloi Maamme-laulun. Kuva Antti Lehto
Janne Korhonen (vas.) esiintyi Muodostelmaluistelun MM-kilpailujen avajaisissa, jossa Kilta-kvartetti lauloi Maamme-laulun.

Panostuksia muun muassa huippu-urheilun kehittämiseen ja lajikulttuurin vahvistamiseen  

Kokous hyväksyi esitetyt liiton talousarvion ja toimintasuunnitelman. 

Liiton strategisten tavoitteiden tukena on vahva lajikulttuuri, jossa ilo, kannustus, turvallisuus ja tavoitteellisuus ohjaavat tekemistä. Liiton painopisteitä tulevalla kaudella ovat muun muassa  

  • lajikulttuuritutkimuksen tekeminen ja eettisten toimintatapojen vahvistaminen edelleen koko lajikentässä 
  • Liitolle myönnetyn EM2023-kilpailun järjestelyjen aloittaminen vuoden 2021 alussa 
  • maajoukkuetoiminnan ja huippu-urheilun kehitystyö  
  • Myllypuroon suunnitteilla olevan jääurheilukeskus -projektin hankkeen rahoituksen varmistaminen. 

Liiton toiminnan laajuuden on budjetoitu jatkuvan vuoden 2019 tasolla. Vuosi 2020 on ollut koronan vuoksi poikkeuksellinen. 


Suomen Taitoluisteluliiton toimintasuunnitelma ja talousarvio kokonaisuudessaan.