Marie Lundmark kiittää saamastaan kunnianosoituksesta:
”Kunnia on minulle niin suuri, että olen sanaton ilmaisemaan tunteitani tällä hetkellä”
Lämmin kiitos taitoluistelun muodostelmaluistelun Challenger-sarjan kilpailun nimeämisestä Marie Ludmark Trophyksi. Kunnia on minulle niin suuri, että olen sanaton ilmaisemaan tunteitani tällä hetkellä.
Olen kiitollinen, että olen saanut kokea monia elämäni hienoimmista hetkistä luistelijoiden, valmentajien, tuomareiden, vapaaehtoisten ja monien monien ihanien ihmisten parissa. Heistä jokainen tekee ansiokasta työtä ja vie taitoluistelua eri muodoissa eteenpäin sekä Suomessa että ulkomailla.
Työni taitoluistelun eri lajien hyväksi on ollut antoisaa, ja olen aina nauttinut moninaisista tehtävistä lajin parissa. Minulla on ollut ilo työskennellä seurojen toimihenkilöiden, eri toimikuntien jäsenten, liiton toimiston väen ja ennen kaikkia monien liittohallitusten jäsenten kanssa. Tuntuu siltä, että olen vuosien varrella tavannut lukuisissa jäähalleissa, ja kaukaloiden ulkopuolellakin, vain mukavia ihmisiä. Kaikki nämä ihmiset ovat auttaneet minua toteuttamaan unelmani; muodostelmaluistelu on ollut jo pitkään MM-laji ja nyt meillä on lisäksi Challenger-sarjan kilpailut. Yksi unelma on kuitenkin vielä täyttymättä, saada muodostelmaluistelu olympialajiksi!
Taitoluistelu on hieno, mutta samanaikaisesti vaativa, esteettinen, taiteellinen ja jatkuvasti uudistava urheilulaji. Uutta dynaamista ajattelua tarvitaan myös taitoluistelutyössä ja se on asia, joka minua aina on kiinnostanut.
Otan nimikkokilpailun vastaan kiitollisuudella ja nöyryydellä.
Marie Lundmark