Yksinluistelijat vaihtoivat muodostelmaan
Alexandra Limnell ja Kiira Kivisaari kaipasivat uutta kipinää
Harjoittelukaverukset Alexandra Limnell ja Kiira Kivisaari vaihtoivat viime keväänä yksinluistelusta muodostelmaluisteluun. Kiira kilpaili kansallisissa senioreissa ja Alexandra kansallisissa junioreissa.
Alexandra Limnell, 18, mietti ensin, että hän lopettaisi luistelun kokonaan 14 harrastusvuoden jälkeen. Yksinluistelu vei paljon aikaa ja motivaatio oli hiipunut. Luistimien ripustaminen täysin naulaan tuntui isolta asialta, Espoon Taitoluisteluklubin kasvatti oli jo pidemmän aikaa miettinyt, että olisi kiva kokeilla muodostelmaluistelua. Hän halusi säilyttää kosketuksen jäähän ja palauttaa kadonneen luistelun ilon.
”Muodostelmaluistelu tuntui ikään kuin sillalta, etten jäänyt ihan tyhjän päälle.”
Alexandran seurakaveri Kiira Kivisaari, 22, ei myöskään halunnut enää käyttää luistelun parissa yhtä paljon aikaa kuin ennen. Yksinluistelussa ei ollut kevyttä harjoitteluvaihtoehtoa, joten tuntui luonnolliselta vaihtaa lajia.
– Muodostelmaluistelu tuntui ikään kuin sillalta, etten jäänyt ihan tyhjän päälle, Kiira sanoo.
Molemmat aloittivat muodostelmaluistelun kansallisessa seniorisarjassa Espoon Taitoluisteluklubin Situations -joukkueessa viime keväänä.
Alku muodostelmassa oli haastavaa. Alexandrasta oli vaativaa luistella rivissä, jossa kaikki täytyy tehdä samanaikaisesti. Kiirasta rivissä luistelua vaikeampia ovat yksinluisteltavat elementit, kuten otteeton askelsarja.
Enemmän perusluistelua ja ohjelman hiomista
Alexandra tiesi, että ohjelmaa hiotaan enemmän kuin yksinluistelussa. Kiira pohti etukäteen, miten luistelu muodostelmassa toimii, kun jäällä on niin paljon ihmisiä samaan aikaan. Tytöt olivat kuulleet muodostelmaluistelua harrastavilta kavereiltaan, millaista on luistella joukkueessa.
Molemmat ovat huomanneet kahden lajin välillä eroja. Alexandra kertoo musiikkiin luistelun korostuvan muodostelmassa, koska kaikki täytyy tehdä samanaikaisesti. Joukkueessa ei saa niin paljon yksilöpalautetta kuin yksinluistelussa vaan yleensä palaute annetaan koko joukkueelle.
Kiira on havainnut, että muodostelmaluistelussa jäällä seistään paljon enemmän kuin yksinluistelussa ja tunnit ovat hidastempoisempia. Häntä harmittaa, ettei harjoituksissa pääse luistelemaan tarpeeksi. Kehitystä hidastaa se, ettei vaihtelijana pääse tekemään kuin joka toisen toiston rivissä.
Kilpailuissa vierähtää koko päivä
Myös lajien kilpailupäivissä on eroja. Muodostelmaluistelussa kisapäivä alkaa aikaisin, vaikka suoritus olisi vasta illalla. Koko päivä vietetään joukkueen kanssa ja nostatetaan fiilistä, jotta jäällä pystyy nauttimaan suorituksesta ja antamaan kaikkensa.
Kiira huomasi ensimmäisessä muodostelmaluistelukilpailussaan, että melutaso oli paljon korkeampi verryttelyalueilla ja tilaa lämmitellä oli vähemmän kuin yksinluistelussa. Alexandra kertoo, että yksinluistelussa kilpailupäivän aikana haettiin terävyyttä ja keskityttiin omaan tekniikkaan.
– Olihan se tosi kiva luistella, kun halli oli lähes täynnä ja ihmiset huusivat kannustushuutoja, Alexandra mietti ensimmäisen muodostelmaluistelukilpailun jälkeen.
Hän ei jännitä muodostelmassa niin paljon kuin yksinluistelussa. Toisaalta on pieni paine, että yksilön epäonnistuessa se vaikuttaa koko joukkueen suoritukseen. Jännitystä helpottaa onneksi se, ettei jäällä tarvitse olla yksin.
Kiira jännittää muodostelmakisoissa enemmän kuin yksinluistelukisoissa, koska hänellä ei vielä ole ohjelmasta rutiinia ja kaikki on niin uutta.
– En oikein pysty vielä nauttimaan suorituksesta, koska siihen täytyy keskittyä niin paljon.
Joukkueessa jaetaan tunteet
Yksinluistelussa molemmista tytöistä on hyvää se, että saa päättää milloin ja miten harjoittelee. Kiirasta uuden lajin parissa on ollut hauskaa, ja hän on päässyt haastamaan itseään uudella tavalla. Yksinluistelutaitoja on hyödynnetty esimerkiksi ohjelman siirtymissä.
”Joukkueessa olemme toinen toistemme tukena kaikissa hetkissä.”
Kumpikin kokee, että yksinluistelussa harjoitusryhmästä tulee kuin toinen perhe. Ryhmässä kannustetaan toisia eteenpäin, vaikka kaikki tehdään vain itseä varten. Sen sijaan tunteita ei jaeta niin paljon muiden kanssa kuin joukkueessa. Yksinluistelussa epäonnistumiset ja onnistumiset ovat jokaisen urheilijan omia, eivätkä ne vaikuta muiden luistelijoiden suorituksiin toisin kuin joukkuelajissa.
– Joukkueessa olemme toinen toistemme tukena kaikissa hetkissä, Alexandra kuvailee.
Innolla tulevaan kauteen
Molemmat jatkavat lajin harrastamista ensi kaudella. Kiira jatkaa Situations -joukkueessa ja Alexandra siirtyi luistelemaan SM-seniorijoukkue Lumineersin riveihin. Hän halusi vaihtaa sarjaa, koska hänellä on intoa harjoitella enemmän ja tavoitteellisemmin.
Kiira lähtee hyvällä ja odottavalla fiiliksellä uuteen kauteen. Hän alkoi loppukaudesta hahmottaa muodostelman elementtejä paremmin, joten on innostavaa päästä jatkamaan harjoittelua.
”Minua rauhoittaa ajatus, että yksinluistelijana totuin suuriin harjoitusmääriin.”
Alexandrasta uuteen kauteen lähteminen tuntuu lähes yhtä jännittävältä loikalta kuin lajin vaihto vuosi sitten. Hän odottaa sekä innostunein että jännittynein mielin tulevia muutoksia harjoittelussa, koska ohjelmat ovat haastavampia ja harjoittelu on sitovampaa sekä fyysisempää kuin ennen.
– Minua rauhoittaa ajatus, että yksinluistelijana totuin suuriin harjoitusmääriin, Alexandra toteaa.
Alexandran tavoitteena on kehittyä muodostelmaluistelijana mahdollisimman paljon. Erityisesti hän haluaa löytää joukkueen kanssa yhtenäisen luistelutyylin ja kehittyä uusissa elementeissä.
Kiira odottaa tulevalta kaudelta, että joukkueessa säilyy hyvä tekemisen meininki. Hän haluaa oppia hahmottamaan kuvioita ja kuuntelemaan tahtia entistä paremmin.
INFO
Alexandra Limnell, 18
Luisteluvuodet ja seurat: Espoon Taitoluisteluklubin kasvatti. Aloitti luistelun vuonna 2005 ja yksinluistelu-ura päättyi viime keväänä. Kausi 2019–2020 kansallisissa senioreissa ETK:n Situations-joukkueessa. Nykyinen joukkue Lumineers, ESS.
Koulu: Alexandra opiskelee viimeistä vuotta lukiossa Mattlidens gymnasiumissa Espoossa.
Muut harrastukset: Valokuvaus ja kuntosalilla käynti.
Kiira Kivisaari, 22
Luisteluvuodet ja seurat: Kiira aloitti Kauniaisten Taitoluisteluklubissa vuonna 2003. Hän on luistellut myös Helsingin Luistelijoissa, Helsingfors Skridskoklubbenissa ja Espoon Taitoluisteluklubissa. ETK:ssa hän lopetti yksinluistelu-uransa viime keväänä. Nykyinen joukkue Situations.
Koulu: Kiira opiskelee ympäristötieteitä Helsingin Yliopistossa. Hän aloittelee maisterivaiheen opintoja.
Muut harrastukset: Ruoanlaitto, kestävyysmatkojen juokseminen, lukeminen sekä kavereiden ja perheen kanssa yhdessäolo.