Tapahtumat

MM-edustuspaikat jaossa Helsingin jäähallissa

Muodostelma­luistelun SM-mitaleista kilpaillaan Helsingissä

27 helmikuun, 2025 Skating Finland Santtu Jaakkola

Muodostelmaluistelun kotimainen kilpailukausi huipentuu tulevana viikonloppuna SM-kilpailuun, jossa ratkaistaan sekä Suomen mestaruudet että kaksi edustuspaikkaa lajin MM-kilpailuihin. Helsingin jäähallissa 1.–2. maaliskuuta järjestettävissä SM-kilpailuissa nähdään maan parhaat muodostelmaluistelujoukkueet SM-senioreiden, -junioreiden ja -noviisien sarjoissa. 

SM-senioreissa on mukana neljä huippujoukkuetta, jotka tavoittelevat Suomen mestaruuden lisäksi edustuspaikkaa muodostelmaluistelun maailmanmestaruuskilpailuihin. MM-kilpailut järjestetään SM-kilpailun tavoin Helsingin jäähallissa 4.–5. huhtikuuta 2025. 

Suomen edustuspaikat MM-kilpailuihin määräytyvät SM-kilpailun tulosten ja kauden parhaiden suoritusten perusteella. Ensimmäinen edustuspaikka, FIN 1, myönnetään SM-kilpailun voittajalle. Toinen edustuspaikka, FIN 2, myönnetään joukkueelle, jonka kolmen parhaan kokonaistuloksen keskiarvo on suurin. Näistä kolmesta tuloksesta korkeintaan yksi voi olla kansainvälisestä Challenger-sarjan kilpailusta. Muutoin tuloksissa huomioidaan vain kaksi SM-valintakilpailua ja SM-kilpailu. Jos kolmen kilpailun keskiarvon ero kahden joukkueen välillä on vähemmän kuin viisi pistettä, tarkastetaan joukkueiden välinen kotimaisten kilpailuiden voittotilasto. Tässä tilanteessa joukkue, jolla on enemmän keskinäisiä voittoja, nimetään FIN 2 joukkueeksi.

Kaikki neljä huippujoukkuetta ovat tarjonneet vahvoja näyttöjä kuluneena talvena. 

Arvokilpailuvalintojen tilastoa johtaa Helsinki Rockettes (ka. 224,49), toisena on Team Unique (ka. 222,92), kolmantena Marigold Ice Unity (212,08) ja neljäntenä Lumineers (ka. 204,49).

Kilpailun odotetaan olevan erittäin tasainen. Kaikki neljä huippujoukkuetta ovat tarjonneet vahvoja näyttöjä kuluneena talvena. Alkukaudella menestyksekäs Helsinki Rockettes voitti ensimmäisen SM-valintakilpailun Jyväskylässä. Joukkue joutui kuitenkin taipumaan toisessa SM-valintakilpailussa kovan nousun tehneelle Team Uniquelle. Molemmissa SM-valintakilpailuissa kolmanneksi sijoittunut Marigold Ice Unity on menestynyt kansainvälisissä kilpailuissa erinomaisesti voittaen myös kotimaisia kilpakumppaneitaan. Lumineers on puolestaan luistellut historiansa parasta kautta ja lyönyt itsensä läpi taistelemaan mitalisijasta myös viikonlopun SM-kilpailussa.

Junioreiden MM-edustajat jo selvillä

Junioreiden MM-kilpailut järjestetään SM-kilpailua seuraavalla viikolla 7.–8.3. Göteborgissa Ruotsissa. Suomea edustavat Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic ja hallitseva Suomen mestari, Espoon Jäätaitureiden Valley Bay Synchro. Muodostelmaluistelun SM-juniorijoukkueiden maailmanmestaruuskilpailujen edustuspaikat ratkesivat helmikuun alussa pisteiden keskiarvotilastojen perusteella.

Viikonloppuna ratkaistaan myös Synchro Tour Finlandin voittajat. Muodostelmaluistelun Synchro Tour Finland on kahdeksasta osakilpailusta koostuva Suomen Taitoluisteluliiton ja sen jäsenseurojen järjestämä kilpailusarja SM-senioreille ja -junioreille.  Jokainen lyhyt- ja vapaaohjelmasuoritus on oma kilpailunsa Synchro Tourilla. 

SM-juniori- ja SM-noviisisarjoissa Suomen mestaruuksista kilpailee 12 joukkuetta. 


SM-kilpailujen aikataulu ja tulokset.

SM-kilpailuja voi seurata Ruutu-suoratoistopalvelusta.

Lue myös
Tapahtumat

Junioreiden SM-kulta Dream Edgesille

Team Unique on muodostelma­luistelun Suomen mestari 2025

2 maaliskuun, 2025

Tapahtumat

Dream Edges SM-junioreiden kärjessä

Helsinki Rockettes johtaa muodostelma­luistelun SM-kilpailua

1 maaliskuun, 2025