Tapahtumat

Dream Edges SM-junioreiden kärjessä

Helsinki Rockettes johtaa muodostelma­luistelun SM-kilpailua

1 maaliskuun, 2025 Skating Finland Santtu Jaakkola

Muodostelmaluistelun Suomen mestaruuksista kilpaillaan tänä viikonloppuna 1.–2. maaliskuuta Helsingin jäähallissa. SM-mitalien lisäksi kilpailussa ratkaistaan kaksi edustuspaikkaa lajin maailmanmestaruuskilpailuihin. Muodostelmaluistelun MM-kilpailut järjestetään SM-kilpailujen tavoin Helsingin jäähallissa 4.–5. huhtikuuta 2025. 

Ensimmäinen kilpailupäivä tarjosi yleisölle jännitystä, kun Helsingin Taitoluisteluklubia edustava Helsinki Rockettes vei lyhytohjelmakilpailun voiton ja jätti kilpakumppaninsa, Helsingfors Skridskoklubbin Team Uniquen, vain 0,71 pisteen päähän.

Helsinki Rockettesin Le Poème – Laponie -lyhytohjelma soljui vahvasti alusta loppuun. Onnistunut suoritus keräsi lyhytohjelman parhaat pisteet 78,64.

– Tuntui erityisen hyvältä luistella. Tunnelma oli kotoisa, sillä harjoittelemme täällä säännöllisesti. Koko joukkueella oli levollinen ja varma olo jäällä. Odotamme huomista luottavaisin mielin, iloitsi Helsinki Rockettesin kapteeni Eveliina Tikkinen.

Team Unique villitsi Helsingin jäähallin yleisön This is Unique -lyhytohjelmallaan. Vauhdikas suoritus toi joukkueelle 77,93 pistettä ja lyhytohjelman toisen sijan. Joukkueen kapteeni Tuulia Niittuinperä kertoi joukkueen nauttineen jäällä olosta. 

– Parannettavaa jäi yhteen tekniseen tasoon, mutta muuten olemme todella tyytyväisiä. Lähdemme huomenna nauttimaan ja tekemään meidän hyvää treenisuoritusta yhdessä.

Muodostelmaluistelun SM-kilpailut Helsingin jäähallissa.
Helsingin Taitoluisteluklubin Helsinki Rockettes johtaa SM-senioreiden SM-kilpailua 78,64 pisteellä.

Kolmantena kilpailussa on Espoo Synchronized Skatersia edustava Lumineers. Joukkueen tunteikas Jäähyväiset-ohjelma keräsi 70,49 pistettä. Helsingin Luistelijoiden Marigold Ice Unity on äärimmäisen tiukassa kamppailussa neljäntenä 70,42 pisteellä.

Dream Edges SM-junioreiden johdossa

SM-junioreiden kilpailua johtaa Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges 72,46 pisteellä. Toisena on Helsingin Taitoluisteluklubin Team Fintastic pistein 72,03  ja kolmantena Helsingin Luistelijoita edustava Musketeers 69,10 pisteellä. 

Muodostelmaluistelun SM-kilpailut Helsingin jäähallissa.
Kaarinan Taitoluistelijoiden Dream Edges johtaa SM-junioreiden kilpailua 72,46 pisteellä.

SM-noviisien Suomen mestaruus ratkesi jo lauantaina. Helsingin Luistelijoiden Starlights vei noviisien Suomen mestaruuden 89,28 pisteellä. Toiseksi sijoittui Helsingin Taitoluisteluklubin Finettes pistein 85,59 ja kolmanneksi Helsingfors Skridskoklubbin Team Dynamique pistein 85,56. 

Muodostelmaluistelun SM-kilpailut Helsingin jäähallissa.
Helsingin Luistelijoiden Starlights vei SM-noviisien Suomen mestaruuden Helsingin jäähallissa.

Suomen mestaruuskilpailut jatkuvat sunnuntaina 2. maaliskuuta SM-senioreiden ja -junioreiden vapaaohjelmilla.

Muodostelmaluistelun SM-kilpailujen aikataulu ja tulokset.

Lue myös
Tapahtumat

Junioreiden SM-kulta Dream Edgesille

Team Unique on muodostelma­luistelun Suomen mestari 2025

2 maaliskuun, 2025

Tapahtumat

MM-edustuspaikat jaossa Helsingin jäähallissa

Muodostelma­luistelun SM-mitaleista kilpaillaan Helsingissä

27 helmikuun, 2025