"Olen iloinen, että pystyin pitämään paketin kasassa ja tekemään rutiinisuorituksen"
Linnea Ceder kauden parhaallaan MM-finaaliin
Taitoluistelun maailmanmestaruuskilpailut alkoivat keskiviikkona Bostonissa naisten lyhytohjelmakilpailulla. MM-kilpailuiden ensikertalainen Linnea Ceder, 22, luisteli lyhytohjelmassa sijalle 20 ja selvitti tiensä niiden 24 luistelijan joukkoon, jotka jatkavat perjantain vapaaohjelmakilpailuun.
”Minua ei ole ikinä jännittänyt yhtä paljon kuin nyt, joten olen iloinen, että pystyin pitämään paketin kasassa.”
Ceder onnistui lyhytohjelmassaan upeasti ja ansaitsi kovassa paikassa kauden parhaat pisteensä 56,79.
– Olen tosi tyytyväinen. Minua ei ole ikinä jännittänyt yhtä paljon kuin nyt, joten olen iloinen, että pystyin pitämään paketin kasassa ja tekemään rutiinisuorituksen, Ceder sanoo.
Helsinkiläinen Ceder kärsi pienestä flunssasta ennen kilpailua mutta kertoi kuitenkin MM-matkaa edeltäneen harjoittelun sujuneen hyvin. MM-jäällä Ceder pystyi nauttimaan tunnelmasta ja yleisön kannustuksesta erityisesti askelsarjassaan. Ehjää suoritusta verotti vain pieni horjahdus viimeisessä piruetissa.
Saavuttamalla MM-finaalipaikan Linnea Ceder varmisti Suomelle maapaikan naisten sarjaan ensi vuonna käytäviin Milano-Cortinan talviolympialaisiin.
Naisten lyhytohjelman kärjessä on Yhdysvaltojen Alysa Liu pistein 74,58, toisena Japanin Mone Chiba pistein 73,44 ja kolmantena Yhdysvaltojen Isabeau Levito pistein 73,33.

MM-kilpailut jatkuvat torstaiyönä klo 00.45 Suomen aikaa parien lyhytohjelmalla, jolloin jäälle liukuvat Milania Väänänen ja Filippo Clerici. MM-kilpailuja voi seurata suorana Yle Areenasta, ja koosteet nähdään Yle TV2 -kanavalla.
Taitoluistelun MM-kilpailujen aikataulu ja tulokset.
Taitoluistelun MM-kilpailujen aikataulu:
Parien lyhytohjelma 26.3. klo 18.45 paikallista aikaa, 27.3. klo 00.45 Suomen aikaa
Miesten lyhytohjelma 27.3. klo 11.05 paikallista aikaa, klo 17.05 Suomen aikaa
Parien vapaaohjelma 27.3. klo 18.15 paikallista aikaa, 28.3. klo 00.15 Suomen aikaa
Jäätanssin rytmitanssi 28.3. klo 11.15 paikallista aikaa, klo 17.15 Suomen aikaa
Naisten vapaaohjelma 28.3. klo 18.00 paikallista aikaa, 29.3. klo 00.00 Suomen aikaa
Jäätanssin vapaatanssi 29.3. klo 13.30 paikallista aikaa, klo 19.30 Suomen aikaa
Miesten vapaaohjelma 29.3. kl0 18.00 paikallista aikaa, 30.3. klo 00.00 Suomen aikaa
MM-kilpailut on katsottavissa Ylen kanavilta.