Kohtuuhintainen ja perhekeskeinen:
Palkittu Keski-Uudenmaan Muodostelmaluistelijat keskittyy kansallisiin sarjoihin
Vuoden 2025 taitoluisteluseura Keski-Uudenmaan Muodostelmaluistelijat oli vielä pari vuotta sitten 100 harrastajan seura, mutta uusin toimin sen riveissä kiitää jo 500 luistelijaa. Seura nousi kasvu-uralle viemällä lajia päiväkoteihin, kouluihin ja yhteisille jäille kiekkoseuran kanssa. Nyt se tähtää rohkeasti Suomen parhaaksi muodostelmaluistelun kansallisten sarjojen seuraksi.
Seuran puheenjohtaja Liisa Kangas korostaa, että kasvu vaatii määrätietoista työtä ja sitoutumista.
– Kyllä se on vaatinut todella pitkäjänteistä työtä ja sitoutumista luistelijoilta, perheiltä, valmentajilta ja koko yhteisöltä. Meillä on usko omaan tekemiseen ja siihen, että työllemme on tilausta.
Vaikka välillä on menty yksi askel eteenpäin ja toinen taakse, on seurassa riittänyt sinnikkyyttä ja suunta ollut selvä.
– Uskallamme olla hyvä seura. Uskallamme onnistua.
Ensimmäiset 10 vuotta seura kasvoi pienin askelin pohtien, saataisiinko uusia luistelijoita muista seuroista.
– Ymmärsimme, että odottelun sijaan täytyy lähteä rohkeasti kokeiluihin seuran kasvattamiseksi.
Luistelun iloa kaikille
Keski–Uudenmaan Muodostelmaluistelijat eli KeMu järjesti parin vuoden ajan luistelukouluja paikallisen jääkiekkoseuran kanssa. Päiväkotiryhmille järjestettiin luistelun aakkosia kaikissa keravalaisissa päiväkodeissa maksuttomasti, sekä luistelutunteja koululaisille koulupäivän yhteydessä.
– On paljon lapsia, jotka haluaisivat luistella, mutta lajin kalleus on noussut esteeksi. Tätä kautta pystymme jakamaan luistelun iloa kaikille.
Luistelukoulut vietiin opetus- ja kulttuuriministeriön hanketuella Sipooseen ja Tuusulaan, lähemmäs pienten luistelijoiden koteja.
– Kaikki luistelukoulut ovat meillä täynnä, Liisa iloitsee.
Kesäkaudella seura osallistuu seudun kesätapahtumiin oman teltan kanssa ja jakaa esitteitä toiminnastaan, ja tämä on tuonut tunnettuutta.
Edullista tulla kokeilemaan
“Vaikka laji on kallis, sen pitää olla harrastajalle halpa”, on johtoajatus seurassa. Seura haluaa, että perhe voi tuoda pienokaiset kokeilemaan luistelua juuri silloin, kun innostus herää.

KeMussa luistelukoulu on jaettu kahteen jaksoon syys- ja kevätkaudella. Jokainen jakso kestää kahdeksan viikkoa ja maksaa 50 euroa.
– Jos lapsen into riittää vaikka vain kahteen tai kolmeen kertaan, taloudellinen menetys ei ole perheelle kovin iso. Mutta aina on myös perheitä, joiden lapset innostuvat lajista ja etenevät luistelukoulusta harrasteryhmiin ja kilpaileviin ryhmiin.
Liisa tähdentää, ettei seuran kilpailevissa ryhmissä ole satapäin luistelijoita, vaan mukana luvuissa ovat luistelukoululaiset. Luistelukoulun käyneistä osa siirtyy kiekon pariin tai hakee vain luistelutaidon – pääasia on, että lapset liikkuvat.
Johtaminen ammattina
Kasvulla on myös kitkansa. Se paljastaa vapaaehtoistehtävien kasautumisen muutamien innokkaiden hartioille. Vaikka kasvua on yhdessä rakennettu, se vaatii puheenjohtajalta vahvaa panosta: paljon työtunteja ja täytettä vapaa-aikaan.
– Jos tälle työlle olisi laittanut hintalapun, ei voisi enää sanoa, että harrastus on yhtä kohtuuhintaista. Vaikka yhdessä tätä on rakennettu.
”Kun edellinen puheenjohtaja ilmoitti lopettavansa, katsoin velvollisuudekseni tarttua myös seuran johtamiseen.”
– Kannan itse huolta muiden ja omasta jaksamisesta. Toisaalta ajattelen, että yhteiskunnalle pitää antaa takaisin siitä, että meillä on ilmainen koulutus ja asiat hyvin. Tämä on minun tapani hoitaa osuuteni.
Liisa työskentelee johtajana konsulttiyhtiössä ja hänellä on pitkä kokemus esihenkilötehtävistä.
– Kun edellinen puheenjohtaja ilmoitti lopettavansa, katsoin velvollisuudekseni tarttua myös seuran johtamiseen. Se tuntui luontevalta ratkaisulta.
Tosissaan muttei totisesti
KeMun tavoitteena on olla Suomen paras kansallisten sarjojen muodostelmaluisteluseura, sekä ilon ja turvan koti luistelijalle, seurayhteisölle ja valmentajille.
– Haluamme panostaa kansalliselle puolelle, emme SM-sarjoihin, joissa meno ja kilpailu on kovaa. Panostamme lajiin tosissaan, mutta hymyssä suin kansallisella puolella.
Liisa katsoo kilpailevien joukkueiden saavan näin kirsikat kakusta.
– Meillä on samanlaiset kilpailut, ja harrastajat pääsevät nauttimaan tekemisestään, mutta vastassa ei kuitenkaan ole ihan lajin kovinta kärkeä.
”Haluamme panostaa kansalliselle puolelle, emme SM-sarjoihin, joissa meno ja kilpailu on kovaa.”
Vielä muutama vuosi sitten seurassakin puhuttiin, mennäkö SM-tasolle vai ei. Osa kilpailevien joukkueiden luistelijoista ja perheistä olisi puheenjohtajan mukaan halunnut sinne.
– Valmentajien kanssa suhtauduimme tilanteeseen realistisesti. Olisiko meillä menestymisen mahdollisuuksia pienenä seurana vai olisimmeko häntäpäässä? Pysyisivätkö luistelijat meillä vai lähtisivätkö he muihin joukkueisiin, mikäli menestystä ei heti tulisikaan? Epävarmuus tulevaisuudesta ja altavastaajana oleminen – olisiko se sitten kivaa? Meidän arvoistamme ilo ei silloin toteudu. Tämä on kuitenkin harrastus, jonka pitää olla hauskaa, ja jonka pitää tukea koulunkäyntiä ja elämäniloa. Ne, jotka haluavat SM-tasolle, voivat hakeutua pääkaupunkiseudun SM-joukkueisiin tai vaikka kansainvälisiin joukkueisiin.
”Jos haluamme olla kohtuuhintaisia ja tarjota harrastusmahdollisuudet kaikille, söisimme periaatteemme siirtymällä SM-sarjoihin.”
Näkemyksiään seuran johto ja valmentajat testasivat kyselyllä kaikille seurayhteisön jäsenille. Suurin osa vastaajista totesi, että seura halutaan pitää kansallisella tasolla. Kommenteissa osa totesi, ettei olisi rahallisesti mahdollista olla mukana SM-tason joukkueissa.
– Jos haluamme olla kohtuuhintaisia ja tarjota harrastusmahdollisuudet kaikille, söisimme periaatteemme siirtymällä SM-sarjoihin.
Seuran joukkueet pärjäävät hyvin kilpailuissaan, vaikkei luistelijoiden tarvitsekaan treenata veren maku suussa. Esimerkiksi ensimmäistä kauttaan noviiseissa luistellut noviisijoukkue Team Hilettes on palannut yhtä kisaa lukuun ottamatta mitalit kaulassa kaikista kauden kilpailuista.

KUVA Keski-Uudenmaan Muodostelmaluistelijat
Hauskaa sen olla pitää
Luistelijoilla pitää säilyä ilo tekemisessään ja kehittymisessään, katsoo puheenjohtaja. Kaikki ovat tervetulleita juuri sellaisina kuin ovat.
– Meillä on täysi nollatoleranssi kiusaamiseen. Siihen puututaan heti, ja se kitketään pois.
”Tämä on kaikkien joukkueen luistelijoiden harrastus eikä mennä mikään kärki edellä.”
Kilpailevissa joukkueissa jokainen luistelija on kilpailevassa kokoonpanossa kauden aikana useampaan kertaan.
– Tämä on kaikkien joukkueen luistelijoiden harrastus eikä mennä mikään kärki edellä. Luistelijat harjoittelevat tosissaan ja kehittyvät. Siitä he nauttivat.
Jokainen ryhmä kantaa kulunsa
Vaikka seura on kasvanut vauhdilla, se on Liisan mukaan sydämeltään pieni perhekeskeinen seura. Perheiden näkökulmasta seura myös valvoo, ettei kustannus nouse kohtuuttomaksi.
– Joudun usein sanomaan erilaisiin kyselyihin, ettei käy. Tehtäväni on huolehtia, etteivät kustannukset karkaa käsistä.
Talouden pitää puheenjohtajan mukaan olla kunnossa. Rahaa käytetään suunnitelmallisesti ja fiksusti.
– Meillä on seurassa periaate, että jokainen joukkue kantaa omat kustannuksensa, eikä mikään ryhmä rahoita toisen toimintaa. Turhat kustannukset pyritään karsimaan pois.
”Tehtäväni on huolehtia, etteivät kustannukset karkaa käsistä.”
Luistelijat esimerkiksi haluaisivat välillä vaatteita joukkueen logolla. Koska olemme pieni seura, emme kuitenkaan halua, että minkään joukkueen oma brändi alkaa kasvaa vaan panostamme seuratasoiseen brändiin. Meillä on joukkueilla samanlaiset vaatteet ja logot. Omaa ovat ainoastaan joukkuekohtaiset paidat.
Liisa on saanut tiukoista talouslinjoista palautetta noviiseissa luistelevalta tyttäreltään.
– Hän on välillä sitä mieltä, että olen ikävä ihminen, kun pilaan toiveet hankinnoista. Mutta se on minun tehtäväni, sillä tiedän, että perheet eivät halua lisäkustannuksia.
Koulu on ykkösasia
Koulu on seurassa ykkönen. Esimerkistä käy noviisijoukkueen ohjelmaleiri Vierumäellä, joka täytyi pitää kouluvuoden alettua.
– Minulta kysyttiin, olisiko ok, jos perjantai otetaan koulutusta lomaa. Totesin, että ei käy. Olemme perhekeskeinen seura, jossa luistelu on harrastus ja koulu ykkönen. Ei ole oikein, että koulusta otetaan lomaa leiriä varten, sillä harrastus hoidetaan vapaa-ajalla. On tietysti ok, jos koulusta joudutaan lähtemään muutamaa tuntia aikaisemmin, mutta kokonaista päivää ei missata.
Koulujen loma-aikoina ei myöskään harjoitella, koska silloin halutaan, että perheet viettävät yhteistä aikaa.
Treeniajat tukevat luistelijoiden jaksamista. Harjoitukset eivät ala arkena ennen kello 15.30, ja ne päättyvät viimeistään kello 20.
Lupa ottaa yhteyttä 24/7
Seuran tavoitteena on olla hyvä työnantaja valmentajille, jotka ovat sen tärkein voimavara. Puheenjohtaja katsoo, että he saavat kaikki heille kuuluvat edut ja kirjalliset työsopimukset.
– He osaavat valmentaa ja tietävät lajista, minä en. Minä kuuntelen heitä ja he kertovat, miten seuraa voidaan kehittää eteenpäin.
Liisa katsoo tehtäväkseen opastaa nuoria valmentajia, jotka ovat mahdollisesti ensimmäisessä työpaikassa.
– Kannustan heitä menemään kaikkiin koulutuksiin, sillä on meidän etumme, että he kouluttautuvat ja tuovat uusia ajatuksia ja vievät ne jäälle luistelijoita kehittämään. Näin meillä on tyytyväisiä asiakkaita.
– Olen myös sanonut, että minulle saa soittaa 24/7. Niin pientä asiaa ei ole, ettei voi ottaa yhteyttä. Tavoitteeni on, että heidän on hyvä olla.
Valmennus on Liisan mukaan luistelijalähtöistä.
– Panostamme luistelijalähtöiseen valmennukseen. Meillä valmentajat ovat luistelijoita varten. He ovat kasvattajia ja kiinnostuneita jokaisesta luistelijasta ja näiden elämästä myös jään ulkopuolella.
Seura tavoittelee, että jokainen voi harrastaa luistelua lähellä kotia Keski-Uudellamaalla. Kilpasarjoissa luistelee kaksi tulokasjoukkuetta, noviisijoukkue ja aikuisten joukkue. Harrastepuolella on aikuisten luistelukoulua, harraste- ja tekniikkaryhmää.
Avointa ja läpinäkyvää
Seuran verkkosivut kertovat avoimuudesta. Jokainen voi käydä sivuilta katsomassa, mikä on esimerkiksi meidän seuramme maksupolitiikka.
– Jos joku loukkaantuu kesken kauden, siellä lukee tasan tarkkaan, kuinka toimitaan. Meillä on tasa-arvoinen kohtelu, kaikille on samat säännöt.
Sivuilta löytyy myös esimerkiksi viisivuotissuunnitelma, jota päivitetään pari kertaa kaudessa.
– Meillä ei esimerkiksi tällä hetkellä ole juniorijoukkuetta, mutta sen perustaminen on tavoitteemme. En voi varmuudella sanoa, että sellaisen saamme, mutta siihen suuntaan olemme menossa.
